Lilypie Second Birthday tickers

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Sotkuinen koti - onnelliset lapset?

En ymmärrä itseäni. ''Odotan'', että saisin Nellan päikkäreille/yöunille niin voisin siivoilla. Äskenkin ajattelin päikkärimaitoa antaessani, että kunhan tyttö tuosta nukahtaa niin voin siivoilla, kun on tulossa vieraita tänään. Mutta kun tytsy nukahti, niin mitä huomaan tekeväni? Varmaankin arvaatte. Se liittyy jotenkin näppäimistöön ja ruutuun. Jepjep.
Huomioikaa likainen peili ja rönsyilevät vaatekaapit, äiti hengailee imetyspaidassa ja ottaa kuvia, kun lapsi on rintarepussa ja voisi siivota

Miksi on niin vaikeaa saada mitään aikaiseksi? Milloin minusta tuli näin laiska? Oikeastaan ainahan mä olen laiska ollut, siis mitä tulee siisteyteen ja kotitöihin. Mutta raskausajan suunnilleen puolivälissä mulle tuli pesänrakennusvietti, joka on jatkunut suunnilleen tähän päivään. Kotityöt alkoikin ihme kyllä kiinnostaa ja en enää halunnut elää läävässä. Halusin lapselle siistin kodin, missä kasvaa ja aloin välittää vähän sisustuksestakin. Koskaan en kumminkaan ole ollut mikään siivous- tai sisustusintoilija, kunhan nyt kodissa mahtuu liikkumaan, on perussiistiä ja omaa silmää miellyttää.

(ps. käykää lukemassa TÄÄLTÄ, kun viimeksi kirjoitin marraskuun alussa samasta aiheesta. Tuossa tekstissä saatetaan kyllä vähän toistaa samoja asioita, mutta kumminkin.)

Muistan vieläkin, kun Nella oli ihan pikkuvauva, siis jotain alle parikuinen kun eräs ystäväni tuli meille kylään. Hän on siis todella hyvä ystävä ja ollaan tunnettu 5-6 vuotta ja hänellä ei ole lapsia itsellään. No siinä sitten pahoittelin, että ''Anteeksi kun on vähän sotkuista, mutta vietän mieluummin kaikki aikani vauvan kanssa ja en jaksa niinkään välittää jos pari vaatetta on siellä täällä tai roskapussi viemättä''. Ja totuus oli, että oikeasti olin vähän järkkäillyt paikkoja ennen ystävän tuloa, vaikkei nyt mitään kiiltävän siistiä ollut senkään jälkeen. Ystäväni sitten vastasi: ''Joo, ei se mitään, kyllä mä ymmärrän. Vaikka kyllä mä vähän ihmettelisin, jos täällä aina olisi tän näköistä''.

Huomatkaa petaamaton sänky, puolinainen jaffa-pullo, suklaapatukan käärepaperit, eriparityynyliinat....

Oliko toi teidän mielestä asiallista sanoa tuoreelle äidille, joka muutenkin hormoonihuuruissan on itkuinen ja herkillä ja haluaa keskittyä pieneen ihmeeseensä ja hyvää hyvyyttään kutsuu ystävän kahville välittämättä täydellisestä siisteydestä? Mun mielestä oli vähän törkeää, tai sillon vähän loukkaannuin vaikka toki en hänelle mitään sanonut, tyyliin vaan ''Niinpä''. 


Mun lapsuudenkodissa oli oikeastaan aina todella siistiä tai siis sitten ku me oltiin isompia. Mun äiti on aikamoinen perfektionisti siisteyden(ja monen muun asian) suhteen, mun isä ei niinkään. Tämän takia myös veljestäni on tullut samanlainen ja minusta sitten enemmän isäni kaltainen, ties mistä johtuu. Olen tosi läheinen äitini kanssa, mutta isäni kanssa ollaan enemmän ehkä samanluonteisia.

Äitini joutui elämään itse eräässä vaiheessa nuoruuttaan melko epäsiistissä kodissa ja siivoamaan muiden jälkiä ja hoitamaan pieniä lapsia paljon. Joten hänelle oli todella tärkeää kasvattaa omat lapsensa eli minut ja veljeni siistissä kodissa.
En tarkoita, että meillä ei olisi saanut tehdä mitään ja äiti olisi kulkenut perässämme rätin ja mopin kanssa, mutta ymmärrätte varmaan pointin.

Ehkä se ei ole niin tärkeää koko aikaa siivota. Varsinkin nyt kun Nella ei vielä itse paljoa sotke, esim. levittele leluja ympäriinsä vaan leikkii niillä, mitkä minä olen esille laittanut. Liikkellekään kun ei vielä hirveästi itse pääse. Toki sitten on eri asia. Nyt vauva-aikana aion ainakin vielä nauttia siitä, ettei tarvitse keksiä hämäyskeinoja saada lasta siivoamaan huoneensa/lelunsa, olla koko ajan rätin kanssa siivoamassa lapsen ruokasotkuja ja imuroimassa tunnin välein pölypalloja ja sormiruoan muruja, ettei lapsi vetäisi niitä suuhunsa.


Mutta joo, kirjoituksen pointti oli, että te jotka tulette meille kyläilemään vapaaehtoisesti, saatte kestää sotkua. Aina ei ole edes muuta tarjottavaa kun kahvia. Kestäkää se tai älkää tulko ollenkaan. Mulla on tärkeämpiäkin asioita stressattavana elämässä ja keskitän huomioni ja ajatukseni mieluummin muihin asioihin. Ja olen niin itsekäs, että joskus huonosti nukutun yön, vauvakiukkuilupäivien ja hampaiden kiristelyn jälkeen kun saan neidin päikkäreille nukkumaan edes sen 15min, saatan joskus jopa vain makoilla sohvalla tekemättä mitään. Hyi minua. Kiitti ja hei. :)

ps. Tänään olen ihan hirveä kotiäiti enkä todellakaan odota miestä kotiin ruokapöydän ääreen siistissä kodissa vaan menen puolentoista tunnin kestoiseen kasvohoitoon, ihan yksinäni ja mies saa töiden jälkeen olla Nellan kanssa illan ja nukuttaa pikkuisen!

23 kommenttia:

  1. Mäkään en oo jaksanut hirveesti stressailla sotkujen takia. Niitä on nyt todella vaikea välttää, kun tuo meidän 1,5-vuotias kantaa lelujaan ympäri asuntoa ja sotkee muutenkin kiitettävästi :D En jaksa joka päivä heilua imurin kanssa ympäri asuntoa ja ihan pienesti haaveilen rikkaimurista, jolla olisi pienet sotkut helppo siistiä pois, jos vaikka sattuu yllätysvieraita tulemaan :D

    Mutta kyllä meillä kertyy astioita tiskipöydälle, eikä muutenkaan koti ole tiptop. Vaatteita on ajoittain pitkin ja poikin ja tavaraa kertyy tasoille, joihin pikkuneiti ei yltä.

    Pääasia kuitenkin on, että ei ole vaarallisen epäsiistiä :) Roskikset viedään ajallaan ja lattiaa on sen verran näkyvissä, ettei joka askeleella ole lentämässä nenälleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Teillä on kyllä tuossa mielessä ''ihana'' ikä'' ;) ;)

      Meiltä löytyy rikkaimuri, saatiin joululahjaks ja tykkään siitä tosi paljon, on superkätevä kun ei tarvii ottaa aina isoa imuria tuolta vaatekaapista. Mutta meillä on se ongelma, että neiti pelkää tuota rikkaimuria, niin ei oo tullu hirveesti käytettyä nyt... Kyllä se siihen tottuu, niin sitten taas. :)

      Ja mun pitää aina hiipiä täällä kämpäs ku Nella nukkuu, ku se herää pieniinkin ääniin. Hyvä tekosyy olla siivoomatta. :D

      Joo tärkeintähän toki on, että ei ole epäturvallista sotkusuuden takia. Olis pitäny lisätä se tuohon tekstiin.. :) Onneks roskat kulkeutuu aina miehen mukana pois, kun se lähtee töihin. Joka ilta laitan sille roskiksen tai pari odottamaan ulko-oven eteen, että se ei voi ohittaa niitä kun lähtee töihin. :D Sillon oli eri juttu, kun se oli isyyslomalla niin saattoi roskat odottaa oven edessä jopa kaks päivää.

      Poista
  2. mua ei haittaa muiden sotkunen asunto, koska en sielä itse joudu asumaan, mutta omaa asuntoa on pakko pitää siistinä, josta mulle on tulossa pikkuhiljaa hermoromahdus kun Kevin tosiaan ei ole enää paikallaan ja leiki vain niillä leluilla mitkä annan, ei tosiaan.. joten kun jätkä on unilla nii ei muutakun siivoomaan sen jäljet, tietäen että n. tunnin päästä on sama kaaos edessä.. Kun asuin vielä äidin luona, huoneeni oli aina ihan kaaos, sitte kun tuli raskaaks ja muutti omaa asuntoo ni se siivouskärpänen pääs purasee :D PS. ei meilläkä oo yleensä tarjota mitään kahvin kanssa, jos vieras jotaan haluaa niin käyköö kaupan kautta! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi sua! :D Eiks ois helpompaa siivota sit illalla, ku herra nukkuu niin saatte alottaa sit aamun siistissä kodissa ja ei tarvii koko ajan päivän mittaan siivoilla, vaan voit esim. rentoutua kahvikupin äärellä blogeja lukien? ;)
      Mutta toki jokainen tavallaan ja fiksultahan tuo kuulostaa, ite oon vaan liian laiska! Riippuu aina vähän päivästä.

      Joo mulla on ihan tuo sama juttu, olin tosi epäsiisti kun asuin viel kotona. Jännä miten ihminen voi muuttua, R sanoi etten oo enää se sama ihminen kenen kaa se alko seurustelee, että musta on kuulemma tullut pirttihirmu. :D

      Nyt just kaveri tulee tunnin pääst kylään ja tuo kuulemma kakkua. ;) Vissiin tietää, ettei meillä mitään tarjota... paitsi joskus.

      Poista
    2. totta, kun vaan osais rentoutua! :D no täst on hyvä lähtä harjottelee ku on nyt niin kipeenä, ettei kertakaikkiaan jaksa mitään tehdä..
      ja kyllähän mä illallakin aina siivoan, ja herään suht siistiin kotiin, mutta sitten päivällä... aargh :D

      meillä kukaan kaveri ei tuo yleensä mukanaan mitään, mutta ei kyllä odotakkaan muuta kuin kahvia. sukulaisia jos tulee kahville niin he tuovat aina kaikkea mukanaan :D Meillä on yleensä sillon jotain hyvää kahvin kanssa, jos on juhlat tai juuri ollu juhlat joista on jääny yli.. tai jos tietää hyvissäajoin etukäteen että tulee vieraita, jotka saattavat haluta muutakin kuin kahvia.

      Poista
    3. Rentoudu mamma. ;) Mäkin koitan! Otetaan yhteisprojekti? ;)

      Joo ja ei tarviikkaan tietenkään tuoda. :) Mutta jos ite haluaa jotain, niin saa tuoda. :) Mä en ikinä ite kahvin kanssa syö keksiä/pullaa tai mitää semmosta jos oon vaan kotona, paitsi jos joku tietty tuo mukanaan, niinkun tänään ystävä toi berliinimunkkeja nam! <3

      Poista
    4. otetaan vaan ;)

      Samaa mieltä, en mäkään kotona kahvia juodessa mussuta mitään samalla paitsi tietty jos on jäänny jotain jostain yli ni sitte :)
      mmm nam :p

      Poista
  3. Kaikki saa asua just niin sotkuisessa kodissa kuin itse tuntuu hyvältä :)! Mun lapsuudenkodissa (missä nyt asutaan evakossa) on aina melko sotkuista, lapset jättää vaatteensa ja lelunsa minne sattuu ja keittiössä on tiskejä ynnä muuta. Mutta mitä sitten? :D Kivaahan se on jos on siistiä, mutta ei siitä pidä ottaa painetta. Mä ainakin teen aina vaan pikasiivouksia kun vieraita tulee, muuten aina on jotain levällään ku oon niin laiska :)

    Aika törkee kommentti kyllä sun kaverilta, ei niitä voimia pienen lapsen äidillä riitä aina kaikkeen. Ja todellakin pitää välillä vaan olla, kannatan laiskottelua :)!!

    Nyt kun remontoidaan uutta kotia tuli kiva mahdollisuus miettiä säilytysratkaisuja aika tarkasti. Meille tulee melko paljon kaappitilaa ja esim. lipastoja että tavarat saadaan ovien taakse pois tytön ulottumattomista (ja vierailta piiloon:D). Ja tällä laiskimuksella ois ehkä helpompaa ku neiti ei levittäisi kaikkea ympäriinsä! :D
    Tein aiemmin usein niin, että siivosin heti aamusta ja sit löhöilin koko loppupäivän hyvällä omallatunnolla, mutta toi illalla siivoaminen vois olla vielä parempi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, oon ihan samaa mieltä. :) Miten se on kenenkään muun asia, miten toiset elää? Eihän ne joudu siellä ''sotkusessa'' kämpääs olemaan kun sen kahvitteluhetken.

      Joo mäki useimmiten teen pikasiivouksia, paitsi jos on tulossa joku superläheinen ihminen, niin en jaksa välttämättä vaivautua. Ja sit jos tulee joku ekaa kertaa meille niin yleensä siivoon sit ihan kunnolla etukäteen. :)

      Jeb, säilytysratkasut on kyllä tärkeitä! Mut sekää ei toisaalta oo hyvä, jos on joku paikka mihi tunkee kaikki ''väliaikasesti'', ku sit ne yleensä jää sinne melko pysyvästi. ;) Esim. meijän olohuoneen rahi, ku se on sellanen avattava. :D Helppo tunkee kaikki pieni roju sinne nopeesti ja Nella ei saa niitä sieltä. :D

      Poista
    2. Eeiku kaikella pitää nimenomaan olla oma paikka, eikä sillai et ne tungetaan piiloon ku tulee vieraita :DD Nyt on onneksi hyvä tilaisuus miettiä noita ku remppa kestää ja kestää :D

      Poista
    3. Nii silleenhän sen pitäs olla!

      Poista
  4. Voi kuule tätä meidän tavarataivaan kaaosta välillä... Mulla itsellä on pahana tapana jättää vaatteita kaikkialle. En jaksa stressata asiasta, siivoan perusteellisesti kerran viikossa ja joskus imuroin sen lisäksi kerran, kaksi tai jopa kolme kertaa, joskus en sitäkään. Menee niin omien energiamäärien mukaisesti. Turha stressata, ehtii sitä kotia siiistinä pitää sitten eläkkeellä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. ;) Ihanan huoletonta. Voi kun osais olla stressaamatta. Ehkä sit joskus. :D Mä oon semmonen stressaajaihminen. :S

      Poista
  5. Eipä sitä meilläkään ole siistiä. Ei oo ollut koskaan. Kyllähän mää haluisin, että ois siistimpää ja kaikki tavarat ois paikoillaan jne. Meillä se ei vaan mee niin. Ainakin kerran kuussa teen päätöksen, että nyt mää pidän paikat siistinä, mutta ei mee kauaa, kun on taas sotkua. Ja eniten mua ärsyttää, jos ite koittaa pitää siistinä ja vie tavarat paikoilleen niin sitten avomies kuitenkin jättää kaikkia lojumaan ympäriinsä niin sitten määkin alan taas sotkemaan entistä enemmän enkä välitä mistään. Nyt kuitenkin neitin myötä oon siistimpänä saanu pysymään paikat. Imuruin ja pesen lattiat todella paljon useemmin jne. Ja jos vieraita tulee niin kyllä mää pyrin siistimään paikat niin, että mitään suurempaa ei oo. Ei siitä tosiaan kantsi tressata. :) Ja aika hölmöö kyllä mainita asiasta tolleen. Itekkin oisin kyllä pahoittanut mieleni. Onko tää kaveri edelleen sun kaveri ja käy kylässä jne?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siistiltä ainakin näytti asuntopostauksessa. ;) Mutta toki sellaista varten siivoaa. :D

      Mäkin teen aina tommosia päätöksiä, mutta turhaa se kai on. :D Sama kun aina päätän, etten syö herkkuja niin kummasti niitä tulee vähän ajan päästä taas vedettyä. :D Kai pitäis oppii olee stressaamatta. Mitenköhän, sen ku joku keksis. :D
      Joo ja ärsyttävää ku ite koittaa pitää kämppää siistinä, nii tuo mies on just sellanen huoleton ''ei aina tarvii olla niin siistiä'' tai ''joo joo mä vien sen kohta''. Huoh!

      Kyllä se lapsi muuttaa kummasti omaa ajattelua. Miksköhän se ei muuta miehen ajattelua? :D

      Joo oli se vähän tökerö kommentti. :/ On yhä mun ystävä, mut nyt ei olla nähty pariin kuukauteen edes... Jotenkin nään muutenkin vähän nyt lapsottomia ystäviä ja oon tutustunut niin moniin lapsen omaaviin ihmisiin, ettei oo niitä lapsettomia tultu nähtyä. Ymmärrettäväähän se toki on. Mutta ollaan me sen kanssa väleissä yms. :)

      Poista
    2. Toki oli siivottu siihen postaukseen. Ja paljastan, että vein tavaraa myös piiloon kuvista. :D

      Se onkin jännä miten miehiin se ei vaikuta. Avomieskin aina sanoo, kun sanon sille jostain tavaroista, että kohta neiti laittaa ne suuhun jne. niin se vaan sanoo, että kyllä mää ne sitten otan pois. Ihan kun ei vois jo nyt ottaa tavaksi laittaa niitä pois heti kerralla. Ja ei sitä aina ehi olemaan vieressä ja ottamaan tavaroita pois, jos on menossa suuhun tms. Se on hyvin nopsaa, kun lapset saa tavarat suuhunsa ja on pian hätäkin, jos kyse jostain pienestä minkä voi niellä. Oon vaan sanonu, että se on sitten sun vika, jos jotain kamalaa tapahtuu. En tietenkään meinaa ehdoin tahoin niitä jättää itse siihen sitten, jos nään, että neiti on menossa sinne päin, mutta ymmärrät mun pointin varmaan. :)

      Sinällään hyvä, että on vielä ystävä. :) Mulla on kaikki tän hetkiset ystävät lapsettomia. :/

      Poista
    3. Tietenkin. ;)

      Joo toi on kyllä ihmeellistä. Jälleen kerran ei voi ymmärtää miehen ajatusmaailmaa. Miehelle oon paasannut noista johdoistakin useammat kerrat, että ne pitäs jo syrjään siirtää. Ku mä en niihin uskalla koskea, etten kytke jotain pois päältä tai tee jotain muuta. :D
      No, kaipa ne joskus oppii, kyllähän lapset ja koiratkin aikanaan. ;) Toivotaan ainakin parasta!

      Joo no höh. :( Kyllä säkin vielä löydät ''lapsellisia'' kavereita. ;)

      Poista
    4. Mää oon myös sanonut johdoista. Nyt tässä uudessa järjestyksessä saatiin ne onneksi aika hyvin piiloon ja tason taakse jne, että ne ei juuri ole tiellä. Ainoo, että avomiehen koneen nettipiuha menee edelleenkin makkarista olkkariin lattioita pitkin. Sen piti olla vaan väliaikasta, mutta eipäs ollutkaan yllättäen. :D Eikä sille kuulemma ole muuta ratkasua. Langaton ei toimi tarpeeks hyvin, kun pelaa netissä pelattavia pelejä, joten tätä on nyt kestettävä. Siivotessa hankala. Muuten se ei sinällään haittaa, kun menee kuitenkin suht seiniä pitkin, mutta irtonaisena. Ei siis oo kiinni seinässä sellasten "nappuloitten" avulla. Eikä kuulemma saa laittaakkaan, kun pitää päästä käsiksi millon vaan. :D Ootan vaan innolla sitä, kun neiti on aina siinä käsiksi ja netti katkee, kun se päättä vetää vähän liikaa :P

      Poista
  6. Meillä kanssa neiti herää herkästi, joten käytän myös sitä tekosyynä usein siirtääkseni siivousta..yksiössä se syy kelpasi paremmin :D Mutta siis niin ei sitä koko ajan tarvitse siivoamassa olla, turhaa energiaa vaan kuluu! eikö se ole jotenkin niin että lapsen vastustuskykykin paranee, kun ei jatkuvasti ole lattioita imuroimassa? Minäkin olin todella laiska siivoamaan ennen. Nyt olen onnistunut saamaan siitä rutiinia. Minä siivoan enemmän hygienian takia ja mies ulkonäön..sen takia teen perusteellisemman siivouksen nykyään kahden viikon välein ja muuten mies saa imuroida ja hinkata mattojansa niin paljon kuin huvittaa XD mutta mun mielestä epäjärjestys lapsiperheessä on ihan normaalia ! eikä siitä todellakaan kannata stressiä ottaa, sun kaveri sano ihan tyhmästi ! Jatka sinä mainio kotiäiti samaan malliin ;>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, mitä pienempi kämppä niin sitä paremmin siihen pystyy vetoomaan. ;D Meillä on olkkari ja makkari tosi lähekkäin ja ovea en koskaan pidä täysin kiinni, niin äänet kuuluu kyllä herkästi. Katsotaan sitten, kun neiti siirtyy omaan huoneeseen ''toiselle puolelle kämppää''(joka ei ole kyllä sekään kaukana), josko alkaisi taas vähän panostaa siivoamiseen. ;)

      Joo hei toi vastustuskyky oli hyvä pointti! On mulla fiksuja lukijoita. :P

      Ihana kun sun mies on noin osallistuva. ;) Mun miestä ei vois vähempää kiinnostaa. :D Joskus tekis mieli olla silleen pari viikkoo, etten siivoa MITÄÄN muuta kun omat jäljet(siis tyyliin astiat, roskat ym. pois) ja katsotaan minkänäköstä täällä ois. No ehkei oma pinna kestäis kyllä sitä. :D

      Ja onhan se ihan normaalia tosiaan, esim. mun yks ihana ystävä on sellanen, ettei sitäkään kiinnosta hirveesti siisteys tai siis ei jaksa välittää siitä ja sillä on lapsi, niin en ikinä mieti tippaakaan minkänäköstä meillä on kun hän tulee kylää. Saatetaan siivoilla toistemme kämpässä, mutta omassa ei oo niin kivaa siivota kun toisen. ;)
      Jotenkin ahistaa mennä sellasille kavereille, joiden kämpät on kun sisustuslehistä. Vaikka ei siinäkään mitään väärää ole ja ihailtavaahan sekin on. :)

      Kiitos ihana. <3

      Poista
    2. plop, hyppään tähänkin keskusteluun! :D
      Tuosta miehestä.. meillä ihan sama homma! jos sen saa siivoomaan ja sen ´´urakan`` jälkee kurkkaa esim. maton alle niin löytää selkeän syyn siihin, miksi se siivous sujui niin nopsaa! :D
      pistä mies asialle, ja tee itse sama homma perässä!

      Poista