Lilypie Second Birthday tickers

maanantai 29. lokakuuta 2012

On tullut aika pois se antaa, jota niin paljon rakastaa...

''Taas valo viiltää taivaanrantaa,

se päivän yöstä erottaa.


On tullut aika pois se antaa,


jota niin paljon rakastaa.


Sen järjellä me ymmärrämme,


kun toinen lähtee, toinen jää.


Vain pieni lapsi sisällämme


ei tahdo sitä käsittää.


Hyvää matkaa, hyvää matkaa


kuljette kanssa enkelin,


hyvää matkaa, hyvää matkaa

  

teitä paljon rakastin.''

Mä en tiedä olenko valmis edes kirjottamaan tästä asiasta vielä. Mutta pakko purkaa tunteita... 
Se tapahtui jo pe 19.10, mutta en ole ollut valmis edes ajattelemaan koko asiaa. Tai totta kai se on pyörinyt ihan koko ajan mielessä ja olen ollut surun murtama, mutta olen koittanut pitää itseni kiireisenä ja sysännyt asian mieleni viimeiseen kolkkaan... Meidän rakkaat koirat lähtivät koirien taivaaseen. Ne jäivät mökkimme lähellä isolla tiellä auton alle. Koirillamme oli aina tapana karkailla, aina ne jotenkin pääsivät karkuun eivätkä pysyneet mökin pihalla vaan lähtivät karkureissulle. Joskus olivat jopa 14h poissa mutta aina palasivat. Nyt oli sitten viimeinen karkureissu... Meillä oli siis kolme koiraa ja mäyräkoiramme Millakin oli lähtenyt mukaan, muttei koskaan pysynyt isompien koirien matkassa joten nytkin palasi heti kiltisti takaisin pihaan. Jos jotain hyvää yrittää keksiä, niin ainakin meillä on vielä yksi rakkaista koiristamme jäljellä.

Tämä ei ehkä jonkun mielestä kuulosta sellaiselta asialta, joka voisi aiheuttaa ihan mielettömän paljon ahdistusta, surua, tuskaa, unettomia öitä ja jopa karkeasti sanottuna väliaikaista elämänhaluttomuutta. Miten voin jatkaa elämää ilman näitä rakkaita PERHEENJÄSENIÄ? Eivät he olleet meille ''vain koiria'', vaan oikeasti osa perhettä.
Olen itkenyt rakkaan alaskan huskyn ja belgianpaimenkoiran sekoituksen Leevin turkkia vasten monet itkut teini-iästä lähtien. Olen oppinut rakastamaan koiria. Olen saanut juuri tarvitsemaani päivänpiristystä peuhaten mökin pihalla saksanseisoja Santun kanssa. Olen saanut niin paljon ja nyt menettänyt. 

Leevi tuli meille muistaakseni kun olin 13 ja Santtu vuotta myöhemmin. Meidän ei koskaan edes pitänyt ottaa koiraa, sen ei pitänyt olla mahdollista koska minulla, veljelläni ja isälläni oli koira-allergia ja veljelläni vielä kaikenlisäksi paha astma. Mutta olimme kuulleet, että siedätyshoidolla koiran ottaminen olisi mahdollista. Minä jankkasin ja jankkasin vanhemmilleni ja otin selvää eri roduista ja miten ne allergisoivat.

En pysty lisäämään tähän postaukseen edes oikein kuvia, koska rakkaiden koiriemme kuvien katsominen on vielä liian rankkaa... Telkkarin yläpuolellakin kotona hyllyllä on koirien kuvat ja en ole pystynyt ottamaan niitä pois mutten pystyisi niitä katsomaankaan... 

En enää koskaan saa halata viimeistä kertaa, saada märkää pusua, Santtu ei enää koskaan hyppää innoissaan syliini kun näemme, ei enää koskaan yhteisiä lenkkejä, ei enää yhtään rapsutusta...

Mutta kaipa se elämä jatkuu. Pakko sen on. Onneksi tuo pieni tyttömme piristää niin paljon väläyttelemällä suloista hymyään ja höpöttelemällä viattomana tietämättä vielä mitään maailmanmenosta.. Joskus elämä on vaan niin epäreilua.

Miksi?.. Mutta jossittelu ei enää auta...

Teitä aina kaivaten. <3

 

Ristiäislahjat


Heippa!

Tääkin postaus on pitänyt kirjottaa jo aikoja sitten, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan ;)

Esittelen tässä, mitä Nella sai siis ristiäislahjaksi. :) En jaksanut tehdä mitään kuvakollaaseja, joten luvassa monta yksittäistä kuvaa peräkkäin! Tässä on suurin osa lahjoista, näiden lisäksi saatiin vielä 200e rahaa(jotka laitetaan Nellan tilille), vaippoja, yöpaita, talvitossut ja jotain muuta mitä unohdin kuvata :D

Ensin kummien lahjat:


Kummisormus

Kummikehys, johon tuli mukana lahjakortti, jolla saa kaiverrettua Nellan mitat, nimen yms. Keskelle tulee vauvakuva

Kummilusikka, jossa myös mukana lahjakortti, jolla saa teetättää kaiverrukset.



Sitten muita lahjoja :)

Lundmyrin ihanat housut, kokoa 50(0-3kk). Ajattelin ensin, että joo tosi kiva kun on noin pientä kokoa kun neiti käytää nyt 62-kokoa, mutta noi on TOSI reilut! Nilkoissa on pitkät resorit ja samoin yläosasta pystyy käärimään ja on tosi joustavat! Rakastuin näihin.


Lundmyrin Söpö- sukat
Hackmanin ihanat muumi- aterimet
Hello Kitty- helistin
Helmikäsikoru
Kummisormus rasiassa vasemmalla + kultainen sydänsormus, joka tuli R:n tädiltä
Kultainen neliapila- kaulakoru
R:n mummon tekemä villatakki
Ruokaessu + nokkamuki
Pehmeä kirja
Kortteja
Ihanat tossut
Helistin
Kimalteleva Hello Kitty- reppu


Vaaleanpunainen nallepehmolelu
Tikrupehmolelu
Tällä saa tehtyä vauvan käden/jalanjäljet kipsiteokseksi, jonka saa esim. kehyksiin. :)
Ihana korurasia

Muistokirja, jota saa itse täyttää (tyhjät sivut)

Semmosia lahjoja :) Olen kyllä tosi tyytyväinen ja iloinen noista lahjoista, on paljon sellasta mitä pystyy säästämään Nellalle. Olen myös iloinen siitä, ettei tullut hirveästi vaatteita, koska niitä meillä on jo niin paljon ja olen ihan hulluna lastenvaateshoppailuun, joten haluan itse ostaa Nellan vaatteet.... (ja olen tosi nirso, haluan itse päättää mitä neidille puetaan ;)

Ollaan nyt Nellan mummilassa, R on töissä taas pitkään :( Tänään 7-21, huomenna 7-21, keskiviikkona 10-22 ja torstaina 10-22 :( Ja sit pe ja la vapaata ja sunnuntaina taas menee töihin. :( 

Tullaan täältä kumminkin jo huomenna pois, koska äiti menee keskiviikkona töihin. 


Palaillaan :)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Meidän 2,5kk neidin päivärytmiä



Kirjoittelen vähän nyt, miten meidän päivät suurin piirtein menee. Tämä ei siis ole mikään absoluuttinen totuus, joka toteutuisi joka päivä täysin samalla kaavalla, vaan tällainen suuntaa antava.

Neiti herää yöuniltaan n.7.45-09.00, jolloin syödään ja joskus vielä jatketaan tunnin tai kahden verran unia, joskus noustaan silloin. Riippuu vähän, onko Nella tosi hyväntuulinen ja naureskelevainen, vai vielä väsynyt kun saa syötyä. Omista mielialoista tietysti myös riippuu eli jos olen tosi väsynyt niin pötkötellään vielä sängyssä ennen aamutoimia jonkin aikaa. Yleensä kuitenkin joka aamu ennen kun noustaan ylös niin jutellaan ja lauleskellaan sängyssä hetki, nämä on niitä ihanimpia hetkiä kun Nella on nukkunut hyvin(yleensä nukkuu yöt hyvin) ja on niiiiin hyväntuulinen!

Sitten siitä mennään aamupesuille ja vaipanvaihtoon, otetaan D-vitaamini+maitohappobakteeritippa, höpötellään ja heräillään, lauleskellaan ja lorutellaan. Vaihdetaan päivävaatteet päälle ja mennään kahvinkeittoon ja jos jaksan tai kerkeän tai pystyn niin teen aamupalaa. Pyrin syömään joka aamu jotain, edes jogurtin. Mutta kahvi on melkeinpä ehdoton.
Joskus laitan neidin sitteriin(koliikkikeinuun, joka keinuu itsestään) tai nykyään myös leikkimatolle, että saan itse puettua ja laitettua aamupalaa yms.
Sitten sylitellään, äiti on koneella tai katsoo telkkaria tai jotain muuta ja seurustellaan sohvalla neidin ollessa sylissä. Nella jaksaa olla 1-2,5h hereillä ja sitten onkin ensimmäisten päiväunien aika, jolloin mennään joko ulos vaunuilla tai nukutaan sisällä vaunuissa, joissa äiti keinuttaa tytön uneen. Joskus nukutan tytön omaan sänkyynsä päikkäreille, mutta useimmiten vaunuihin.
Tällä aikaa siivoilen ja teen kotitöitä, jos olen lähdössä johonkin tai joku tulossa käymään niin laitan itseni kuntoon, käyn suihkussa, meikkaan yms. Sitten vapaa-ajalla lueskelen, olen koneella tai katson telkkaria.

Neiti heräilee päikkäreiltään ja sitten vaihdellaan vaippaa ja syödään. Jutellaan ja leikitään, ollaan leikkimatolla, sitterissä, kuunnellaan musiikkia, katsellaan helistimiä, makoillaan sängyssä tai sitten lähdetään johonkin. Melkein aina miehen ollessa kotona käydään päivällä jossain tai sitten vasta illalla. Autoon tyttö nukahtaa lähes poikkeuksetta aina.
Yleensä sitten onkin pidempien päikkäreiden aika, joskus myös päivän ensimmäiset päikkärit on pisimmät, riippuu yöunista ja siitä, nukkuuko tyttö ulkona vai sisällä ja ollaanko oltu kävelyllä tai kaupoissa yms. Pidemmät päikkärit kestää 1,5-4h. Ennätys päikkäreissä nykyään on 4,5h, mutta se oli vanhempieni luona, joilla on oma piha. Mökillä tyttö vetää vaunuissa ulkona yli 3h unia ja myös toisten isovanhempien eli R:n vanhempien luona, joissa on mahdollisuus ulkona nukuttamiseen.
Silloin kello on yleensä n. 15-17.30, kun tyttö uniltaan herää. Pitkien päikkäreiden jälkeen Nella jaksaakin olla hereillä pitkään, 2-3,5h suunnilleen(en oo katsonut kellosta).  Tänä aikana touhuillaan jotain, tehdään ruokaa, syödään, tehdään kotitöitä mm. pestään pyykkiä ja astioita, höpötellään, ollaan leikkimatolla, makoillaan, kuunnellaan musiikkia, ulkoillaan, käydään jossain tai tulee vieraita kylään. 
Sitten aletaankin jo iltahommiin; vaihdetaan yöppi päälle ja tehdään iltapesuja ja vaihdellaan vaippaa. Kylpypäivänä 1-2 kertaa viikossa käydään kylvyssä ja öljytään pää ja kammataan hiukset(jota tehdään myös mulloin, n. joka toinen päivä). Katsellaan telkkaria ja seurustellaan. N. klo 20.30 aletaan valmistautua yöunille, viimeiset vaipanvaihdot ja maidot nassuun. Siinä klo 21-22 aikoihin aletaan laittamaan tyttöä pinnasänkyyn, mobile päälle tai unilevy soimaan tai vedettävä musiikkilelu. Silitellään ja annetaan joskus vielä maito sänkyyn. Lauletaan unilaulua ja toivotetaan hyvät yöt, jätetään neiti itsekseen nukahtamaan tai nukutetaan uneen. Yleensä Nella nukahtaakin 21-23 aikana, yleisimmin n. 21-21.45. 



Nella nukkuu yöllä 6-9h putkeen. Viime yönä unta tuli vedettyä ennätysmäärä heräämättä, 9 ja puoli tuntia! Huh. Oli siinä äidillä ja isällä ihmettelemistä. Nellan mummikin totesi, että eihän tollasia vauvoja edes ole. :D Olen kyllä tosi kiitollinen, että neiti nukkuu nykyään yönsä hyvin, tai on nukkunut jo kuukauden ikäisestä suht hyvin. Mahavaivat helpottivat tytöllä joskus 1,5kk ikäisenä. Keskimäärin nukkuu 7,5-8h putkeen. Sitten syödään ja ollaan vähän aikaa hereillä, 15min-1,5h ja jatketaan unia vielä 1-2,5h kunnes taas aloitetaan uusi aamu pirteänä!

torstai 18. lokakuuta 2012

Miten äitiys on muuttanut minua?



Tämän postauksen kirjoittamiseen käytän luultavasti paljon aikaa ja koitan kirjoittaa tätä ajatuksella, vaikkakin nytkin taustalla pyörii telkkarissa BB…
Kirjoitan tätä ’’Ennen kuin minusta tuli äiti’’- kirjoituksen pohjalta, jonka luultavasti kaikki äidit melkeinpä tietävät, netissä pyöriessä tulee usein vastaan.

Ennen kuin minusta tuli äiti,
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Se on tullut kyllä huomattua, että jos tilaa pizzan/saa makaronilaatikon otettua uunista/jauhelihakastike ja pasta odottaa lautasella tai mitä vain muuta ruokaa, jonka mieluiten söisi lämpimänä, niin se monesti ehtii jäähtyä tai olla kokonaan kylmää ennen kun saa ensimmäisen palan suuhunsa. Miten se onkaan mahdollista, että juuri kun on alkamassa itse syömään niin pikkuisella on nälkä/vaipanvaihto edessä tms?
Minulla ei tosiaankaan ole enää tahriintumattomat esim. paidat. Monesti joutuu vaihtamaan vaatteet, jotka on aamulla laittanut päälle, koska Nella on puklannut ne. 
puklua lattialla...



No, ehkä nykyäänkin on hiljaisia puhelinkeskusteluja, koska yrittää puhua hiljaa kun neiti nukkuu.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Nukuin niin myöhään, kuin halusin enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Tämä on todellakin totta. Ei kiinnostanut monelta meni nukkumaan tai vapaapäivänä heräsi, kun ei ollut tuollaista vastuuta kun nykyään. Nykyään täytyy vähän miettiä, että jaksaa yöllä herätä ja että on seuraavana päivänä virkeä neidin kanssa.
Kyllä pyrin pesemään hiukset ja hampaat joka päivä, mutta täytyy myöntää että joskus sekin on jäänyt, jos en ole kerennyt käymään suihkussa ja vietetään vain kotipäivää.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
En todellakaan siivonnut kotia joka päivä ennen lasta. Nykyään siivoan melkeinpä enemmän, koska tuntuu että en halua kasvattaa lasta sotkuisessa ja epäsiistissä kodissa ja ajattelen lapsen hygieniaa, turvallisuutta yms. Siivoamiselle on tullut ihan eri merkitys myös.
Leluja ei ihan hirveästi vielä 2,5kk ikäisellä pyöri lattialla, mutta toki on leikkimatto, koliikkikeinu, helistimiä jonkin verran, vaatteita, harja, kynsisakset jne, jotka sitten jossain aina pyörii. Harsoja on joka paikassa.
Tuutulaulun sanat menee joskus omalla muunnelmalla, mutta tuleehan niitä osattua kun olen päiväkodissa ollut paljon töissä ja ammatiltani Lapsiin ja Nuoriin erikoistunut lähihoitaja.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tullut ajatelleeksi olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Huonekasveja meillä ei oikeastaan ole, mutta muuta kodin turvallisuutta ja lapsiystävällisyyttä on toki tullut mietittyä, vaikkakin se ei ole vielä niin ajankohtaista kun sitten kun Nella lähtee liikkeelle ja kasvaa muutenkin. Odotan kauhulla, kun neiti alkaa nousemaan tukea vasten, konttaamaan, seisomaan, kävelemään, kiipeilemään, juoksemaan… Meillä on hirveästi johtoja kotona, joita on vaikea saada pois näkyviltä ja paljon teräviä kulmia, televisio alhaalla tv-tasolla, olkkarin pöytä jne.
Rokotuksia ei ole tullut joo hirveästi mietittyä, mutta nyt tietysti sen verran mitä tyttö saa ja milloin. Ja tulihan neuvolasta rokotusohjelmalappunenkin.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.
Minun päälleni on tähän mennessä oman lapseni toimesta vasta puklattu ja vähän pissitty ja kakattu. Tahattomasti on myös neiti hiuksista vetänyt, raapaissut yms.
 Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni
ja vartaloni hallinta.
Ennen kuin minusta tuli äiti, minulla ei kyllä ollut täydellistä mielenhallintaa. Minulla on taustalla jonkin verran ongelmia pääkopan kanssa, kuten masennusta ja paniikkihäiriötä. Voin sanoa, että raskaana ja äitinä olen ollut varmaan tasapainoisempi ja onnellisempi kuin aikoihin. Tästä olen erityisen iloinen, onnellinen ja ennen kaikkea yllättynyt! Kun mietin mennyttä, muistan kuinka minua pelotti, että miten tulen pärjäämään ihan senkin takia, koska olen todella herkkä ihminen ja minulla oli taustani takia esimerkiksi suurempi riski sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Pelotti, miten pärjään kotona kaksistaan pienokaisen kanssa miehen ollessa töissä, miten kestän vastuun ja paineen, tulenko tuntemaan paljon huono äiti- fiilistä. Yllättävän hyvin olen selvinnyt. Tiedän, ettei varmasti kukaan muu ole minua epäillytkään tai syyllistänyt, mutta olen itseni pahin kritisoija ja minussa asuu perfektionisti. Elämän ns. ’’suorittaminen’’ on ollut pahimpia esteitä henkisen kasvuni tiellä. Äitiys on muuttanut minua, vain parempaan suuntaan. (Tällä en tarkoita, että olisin ollut jotenkin epävakaa kun tulin raskaaksi)

Nukuin koko yön.
En aina nukkunut myöskään koko yötä.

En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit
voisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Vielä en ole joutunut sen eteen, että lapseni itkisi kun häntä rokotetaan, mutta sekin on varmasti edessä ja tulee olemaan vaikeaa.
Kun oma lapsi itkee, se on sydäntä särkevää. Varsinkin aluksi. Mutta siihenkin tottuu.
Voi kuinka rakkaan tyttäreni hymy piristääkään päivääni… Ja voi sitä hetkeä, kun neiti alkoi väläytellä ensihymyjään, siis niitä tahallisia. Ihan tulee kylmiä väreitä!
Olen joskus istunut ja tuijottanut nukkuvaa lasta, mutta en samalla tavalla kuin nyt. En ole ennen kuunnellut, hengittääkö lapsi, onko hengityksen rohina normaalia, onko pää sellaisella asennossa ettei neiti vain pääsisi tukehtumaan, ei kai kätkyt- kuoleman riskiä ole tai onhan tytöllä muuten vain hyvä olla, mutta nyt tämäkin kaikki on tullut hyvin tutuksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.
Niinpä, joskus on ollut hirveää siirtää pieni unessa oleva tuhisija sylistä omaan sänkyynsä/vaunuihin. Mutta pakko sitä on tehdä jotain, kun pieni nukkuu… :)
Se on aivan totta, että sydämen pakahtumisen tunne on tullut tuossakin tutuksi, kun Nellalla oli paljon mahavaivoja pari kuukautta, nyt ne ovat vähentyneet. Voi sitä tunnetta, kun yritti tehdä kaikkensa toisen hyväksi, mutta mikään ei tuntunut auttavan kipuun ja itkuun. :(
Nella on vaikuttanut elämääni todella paljon, ihan käsittämättömän kokonaisvaltaisesti ja ihanalla tavalla, muuttanut minut ja elämäni.
En voinut koskaan kuvitellakaan tätä rakkauden määrää ja onnea, äitiyden iloa. Tiesin kyllä, että varmasti rakastaisin olla äiti, mutta nyt sen vasta ymmärtää. Kun edes mietin, että jotain pahaa pikkuiselleni voisi joskus tapahtua… Kauheaa.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Voi kun luin tämän tekstin ensimmäisen kerran kokonaisuudessaan äitinä, ei voinut kyyneliltä säästyä. Tuntuu, että nyt vasta olen kokonainen, nyt tunnen itseni niin tärkeäksi. Sydämeni on ruumiini ulkopuolella eikä koskaan enää ole täysin kasassa, jos en ole pieneni elämässä(jossa tietenkin aina olen).
Tuntuu ihanalta saada Nellan tarpeet täytetyksi, seurustella hänen kanssaan, syöttää ja hoivata ja hoitaa ja helliä. Suukottaa ja halia. Niin pieni ihminen, mutta niin ainutlaatuinen, joka saa minut tuntemaan niin tarpeelliseksi.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Kyllä on tultu heräiltyä ihan vain katsomaan, että murulla on kaikki hyvin, että hän hengittää ja voi hyvin.
Äitiys on niin paljon. Se ei ole vain toisen tarpeiden tyydyttämistä, huolenpitoa ja läsnäoloa. Se on niin paljon, ettei sitä voi mitata sanoissa eikä edes teoissa, se pitää tuntea ja kokea, se pitää elää.
Olen aina ollut herkkä ja tunteellinen ihminen. Näytän tunteeni herkästi, kerron läheisilleni rakkauteni, osoitan sen myös teoissani ja kun suutun, niin suutun myös kunnolla. Tämä on sekä hyvä että huono asia. Äitiyden myötä tunneskaalani on yhä vain kasvanut. Jotain ihmeellisen vahvaa on herännyt sisälläni. Suojelunvaistoa, leijonaemo suojelee poikastaan. Ja tulen aina suojelemaan ja rakastamaan.


 Ihme kyllä, kirjoitin postauksen yhdellä kerralla. Joskus se inspis sitten iskee, kun sitä vähiten odottaa ;) Toivottavasti ei mennyt liian lässytykseksi ja herkistelyksi rakkaat lukijani, mutta tässä ehkä saitte vähän enemmän tietoa tunteistani ja ajatuksistani, kun yleensä kirjoitan suht asiallisesti ja arkisesti. Kommentoikaa ihmeessä, miten äitiys on muuttanut teitä?