Tämän postauksen kirjoittamiseen käytän
luultavasti paljon aikaa ja koitan kirjoittaa tätä ajatuksella, vaikkakin
nytkin taustalla pyörii telkkarissa BB…
Kirjoitan tätä ’’Ennen kuin minusta tuli äiti’’-
kirjoituksen pohjalta, jonka luultavasti kaikki äidit melkeinpä tietävät,
netissä pyöriessä tulee usein vastaan.
Ennen
kuin minusta tuli äiti,
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Tein ja söin lämpimiä aterioita.
Minulla oli tahriintumattomat vaatteet.
Minulla oli hiljaisia puhelinkeskusteluja.
Se on tullut kyllä huomattua, että jos tilaa
pizzan/saa makaronilaatikon otettua uunista/jauhelihakastike ja pasta odottaa
lautasella tai mitä vain muuta ruokaa, jonka mieluiten söisi lämpimänä, niin se
monesti ehtii jäähtyä tai olla kokonaan kylmää ennen kun saa ensimmäisen palan
suuhunsa. Miten se onkaan mahdollista, että juuri kun on alkamassa itse syömään
niin pikkuisella on nälkä/vaipanvaihto edessä tms?
Minulla ei tosiaankaan ole enää
tahriintumattomat esim. paidat. Monesti joutuu vaihtamaan vaatteet, jotka on
aamulla laittanut päälle, koska Nella on puklannut ne.
puklua lattialla...
No, ehkä nykyäänkin on hiljaisia
puhelinkeskusteluja, koska yrittää puhua hiljaa kun neiti nukkuu.
Ennen
kuin minusta tuli äiti,
Nukuin niin myöhään, kuin halusin enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Nukuin niin myöhään, kuin halusin enkä kantanut huolta siitä,
kuinka myöhään menin nukkumaan.
Harjasin hiukseni ja hampaani joka päivä.
Tämä on todellakin totta. Ei kiinnostanut
monelta meni nukkumaan tai vapaapäivänä heräsi, kun ei ollut tuollaista
vastuuta kun nykyään. Nykyään täytyy vähän miettiä, että jaksaa yöllä herätä ja
että on seuraavana päivänä virkeä neidin kanssa.
Kyllä pyrin pesemään hiukset ja hampaat joka
päivä, mutta täytyy myöntää että joskus sekin on jäänyt, jos en ole kerennyt
käymään suihkussa ja vietetään vain kotipäivää.
Ennen
kuin minusta tuli äiti,
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
Siivosin kotini joka päivä.
En koskaan kompastunut leluihin tai unohtanut tuutulaulun sanoja.
En todellakaan siivonnut kotia joka päivä
ennen lasta. Nykyään siivoan melkeinpä enemmän, koska tuntuu että en halua
kasvattaa lasta sotkuisessa ja epäsiistissä kodissa ja ajattelen lapsen
hygieniaa, turvallisuutta yms. Siivoamiselle on tullut ihan eri merkitys myös.
Leluja ei ihan hirveästi vielä 2,5kk ikäisellä
pyöri lattialla, mutta toki on leikkimatto, koliikkikeinu, helistimiä jonkin
verran, vaatteita, harja, kynsisakset jne, jotka sitten jossain aina pyörii.
Harsoja on joka paikassa.
Tuutulaulun sanat menee joskus omalla
muunnelmalla, mutta tuleehan niitä osattua kun olen päiväkodissa ollut paljon
töissä ja ammatiltani Lapsiin ja Nuoriin erikoistunut lähihoitaja.
Ennen
kuin minusta tuli äiti,
En tullut ajatelleeksi olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
En tullut ajatelleeksi olivatko minun huonekasvini myrkyllisiä vai eivät.
En miettinyt koskaan rokotuksia.
Huonekasveja meillä ei oikeastaan ole, mutta
muuta kodin turvallisuutta ja lapsiystävällisyyttä on toki tullut mietittyä,
vaikkakin se ei ole vielä niin ajankohtaista kun sitten kun Nella lähtee
liikkeelle ja kasvaa muutenkin. Odotan kauhulla, kun neiti alkaa nousemaan
tukea vasten, konttaamaan, seisomaan, kävelemään, kiipeilemään, juoksemaan…
Meillä on hirveästi johtoja kotona, joita on vaikea saada pois näkyviltä ja
paljon teräviä kulmia, televisio alhaalla tv-tasolla, olkkarin pöytä jne.
Rokotuksia ei ole tullut joo hirveästi
mietittyä, mutta nyt tietysti sen verran mitä tyttö saa ja milloin. Ja tulihan
neuvolasta rokotusohjelmalappunenkin.
Ennen
kuin minusta tuli äiti,
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.
Minun päälleni ei oltu koskaan oksennettu
kakattu
syljetty
pureskeltu
pissitty
eikä nipistelty pienillä sormilla.
Minun päälleni on tähän mennessä oman lapseni
toimesta vasta puklattu ja vähän pissitty ja kakattu. Tahattomasti on myös
neiti hiuksista vetänyt, raapaissut yms.
Ennen kuin minusta tuli äiti,
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni
ja vartaloni hallinta.
Minulla oli täydellinen mielenhallinta,
- ajatuksieni
ja vartaloni hallinta.
Ennen kuin minusta tuli äiti, minulla ei kyllä
ollut täydellistä mielenhallintaa. Minulla on taustalla jonkin verran ongelmia
pääkopan kanssa, kuten masennusta ja paniikkihäiriötä. Voin sanoa, että
raskaana ja äitinä olen ollut varmaan tasapainoisempi ja onnellisempi kuin
aikoihin. Tästä olen erityisen iloinen, onnellinen ja ennen kaikkea yllättynyt!
Kun mietin mennyttä, muistan kuinka minua pelotti, että miten tulen pärjäämään
ihan senkin takia, koska olen todella herkkä ihminen ja minulla oli taustani
takia esimerkiksi suurempi riski sairastua synnytyksenjälkeiseen masennukseen.
Pelotti, miten pärjään kotona kaksistaan pienokaisen kanssa miehen ollessa töissä, miten kestän vastuun
ja paineen, tulenko tuntemaan paljon huono äiti- fiilistä. Yllättävän hyvin
olen selvinnyt. Tiedän, ettei varmasti kukaan muu ole minua epäillytkään tai
syyllistänyt, mutta olen itseni pahin kritisoija ja minussa asuu perfektionisti.
Elämän ns. ’’suorittaminen’’ on ollut pahimpia esteitä henkisen kasvuni tiellä.
Äitiys on muuttanut minua, vain parempaan suuntaan. (Tällä en tarkoita, että
olisin ollut jotenkin epävakaa kun tulin raskaaksi)
Nukuin koko yön.
En aina nukkunut myöskään koko yötä.
En ollut koskaan pidellyt kirkuvaa lasta, jotta lääkärit
voisivat tehdä kokeita tai antaa rokotuksia.
En ollut koskaan katsonut itkuisiin silmiin ja itkenyt.
En ollut koskaan ollut äärettömän onnellinen yksinkertaisesta hymystä.
En ollut koskaan istunut myöhään yöllä katsellen nukkuvaa lasta.
Vielä en ole joutunut sen eteen, että lapseni
itkisi kun häntä rokotetaan, mutta sekin on varmasti edessä ja tulee olemaan
vaikeaa.
Kun oma lapsi itkee, se on sydäntä särkevää.
Varsinkin aluksi. Mutta siihenkin tottuu.
Voi kuinka rakkaan tyttäreni hymy piristääkään
päivääni… Ja voi sitä hetkeä, kun neiti alkoi väläytellä ensihymyjään, siis
niitä tahallisia. Ihan tulee kylmiä väreitä!
Olen joskus istunut ja tuijottanut nukkuvaa
lasta, mutta en samalla tavalla kuin nyt. En ole ennen kuunnellut, hengittääkö
lapsi, onko hengityksen rohina normaalia, onko pää sellaisella asennossa ettei
neiti vain pääsisi tukehtumaan, ei kai kätkyt- kuoleman riskiä ole tai onhan
tytöllä muuten vain hyvä olla, mutta nyt tämäkin kaikki on tullut hyvin
tutuksi.
Ennen
kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.
En ollut koskaan pidellyt nukkuvaa vauvaa, vain sen vuoksi,
etten halunnut laittaa häntä sänkyynsä.
En koskaan ollut tuntenut sydämeni murskaantuvan miljooniksi
palasiksi, kun en voinut lopettaa kipua.
En koskaan ollut tiennyt, että jokin niin pieni voisi
vaikuttaa elämääni niin paljon.
En koskaan tiennyt, että voisin jotakuta rakastaa niin paljon.
En koskaan tiennyt, että rakastaisin olla äiti.
Niinpä, joskus on ollut hirveää siirtää pieni
unessa oleva tuhisija sylistä omaan sänkyynsä/vaunuihin. Mutta pakko sitä on
tehdä jotain, kun pieni nukkuu… :)
Se on aivan totta, että sydämen pakahtumisen
tunne on tullut tuossakin tutuksi, kun Nellalla oli paljon mahavaivoja pari
kuukautta, nyt ne ovat vähentyneet. Voi sitä tunnetta, kun yritti tehdä
kaikkensa toisen hyväksi, mutta mikään ei tuntunut auttavan kipuun ja itkuun. :(
Nella on vaikuttanut elämääni todella paljon,
ihan käsittämättömän kokonaisvaltaisesti ja ihanalla tavalla, muuttanut minut
ja elämäni.
En voinut koskaan kuvitellakaan tätä rakkauden
määrää ja onnea, äitiyden iloa. Tiesin kyllä, että varmasti rakastaisin olla
äiti, mutta nyt sen vasta ymmärtää. Kun edes mietin, että jotain pahaa
pikkuiselleni voisi joskus tapahtua… Kauheaa.
Ennen
kuin minusta tuli äiti,
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
En tiennyt miltä tuntuu, kun sydämeni on ruumiini ulkopuolella.
En tiennyt kuinka ihanalta voi tuntua, kun syöttää nälkäistä vauvaa.
En tiennyt siteestä äidin ja lapsen välillä.
En tiennyt, että jokin niin pieni voisi saada minut tuntemaan
itseni niin tarpeelliseksi.
Voi kun luin tämän tekstin ensimmäisen kerran
kokonaisuudessaan äitinä, ei voinut kyyneliltä säästyä. Tuntuu, että nyt vasta
olen kokonainen, nyt tunnen itseni niin tärkeäksi. Sydämeni on ruumiini
ulkopuolella eikä koskaan enää ole täysin kasassa, jos en ole pieneni
elämässä(jossa tietenkin aina olen).
Tuntuu ihanalta saada Nellan tarpeet
täytetyksi, seurustella hänen kanssaan, syöttää ja hoivata ja hoitaa ja helliä.
Suukottaa ja halia. Niin pieni ihminen, mutta niin ainutlaatuinen, joka saa
minut tuntemaan niin tarpeelliseksi.
Ennen
kuin minusta tuli äiti,
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.
En ollut koskaan noussut ylös yöllä kymmenen minuutin välein
tarkistaakseni, että kaikki on kunnossa.
En ollut koskaan tuntenut sitä lämpöä
iloa
rakkautta
sydänsärkyä
ihmetystä
tai tyytyväisyyttä, joka äitiydestä tulee.
En tiennyt, että voisin tuntea niin paljon...
Ennen kuin minusta tuli äiti.
Kyllä on tultu heräiltyä ihan vain katsomaan,
että murulla on kaikki hyvin, että hän hengittää ja voi hyvin.
Äitiys on niin paljon. Se ei ole vain toisen
tarpeiden tyydyttämistä, huolenpitoa ja läsnäoloa. Se on niin paljon, ettei
sitä voi mitata sanoissa eikä edes teoissa, se pitää tuntea ja kokea, se pitää
elää.
Olen aina ollut herkkä ja tunteellinen
ihminen. Näytän tunteeni herkästi, kerron läheisilleni rakkauteni, osoitan sen
myös teoissani ja kun suutun, niin suutun myös kunnolla. Tämä on sekä hyvä että
huono asia. Äitiyden myötä tunneskaalani on yhä vain kasvanut. Jotain
ihmeellisen vahvaa on herännyt sisälläni. Suojelunvaistoa, leijonaemo suojelee
poikastaan. Ja tulen aina suojelemaan ja rakastamaan.
Ihme kyllä, kirjoitin postauksen yhdellä kerralla. Joskus se inspis sitten iskee, kun sitä vähiten odottaa ;) Toivottavasti ei mennyt liian lässytykseksi ja herkistelyksi rakkaat lukijani, mutta tässä ehkä saitte vähän enemmän tietoa tunteistani ja ajatuksistani, kun yleensä kirjoitan suht asiallisesti ja arkisesti. Kommentoikaa ihmeessä, miten äitiys on muuttanut teitä?
Tosi kivasti kirjoitettu :) Tää teksti voisi olla vaikka minun kirjoittama, kun niin samanlaisia ajatuksia on itsellä :)
VastaaPoistaKiitos! :) Kiva kuulla. :)
VastaaPoistaihanasti kirjotettu :) oon miettiny tota ihan samaa mein pikkusen kohalla, et miten voi olla mahollista että just ku on ite käymässä syömään, ni pikkusella tulee nälkä tai jotain muuta :D mutta ihana pikkkune siul<3
VastaaPoistaVoi kiitos. :) itsekin luin tämän nyt pitkästä aikaa, nyt meidän neiti on jo 9kk ja tätä kirjoittaessa oli vasta 2,5kk! Hui kun aika menee nopeaa.
Poista