Lilypie Second Birthday tickers

perjantai 8. helmikuuta 2013

Nella 6kk

Noniiiiin! Nyt tuo ihana pikkuneitimme on jo PUOLIVUOTIAS. <3 Koen oikeudekseni nyt vähän päivitellä kuinka aika rientää, koska en ole sitä hirveästi vielä tehnyt...
Tuntuu, kuin vasta eilen olisin saanut pikkuisen tuhisijan syliini. Olin väsynyt, mutta niin onnellinen ja sydämeni pakahtui rakkaudesta. Ei sitä tunneta voi vaan kuvailla. Varmasti kaikki äidit tietävät miltä tuntui saada se oma pikkuinen ensimmäistä kertaa syliin. Kaikki tuntui vain niin oikealta. Onnenkyyneleet kiiluvat tuoreen äidin ja isän silmissä ja on niin hyvä olla.
3.10.12 <3
Miten siitä voi olla jo kuusi kuukautta? Tavallaan tuntuu, että siitä on ikuisuus, sillä en osaisi enää kuvitella elämääni ilman Nellaa. En edes muista millaista elämäni oli ennen. Enkä halua muistaa. Sillä oma lapsi on vain jotain niin uskomatonta.

Mutta siinäpä oli jo tarpeeksi lässytystä, joten siirrytäänpä sitten Nellan 6kk postaukseen! :)

Tästä pääset edellisiin kuukauspostauksiin:
7 viikkoa  2kk  3kk  4kk  5kk


Nella 6kk


Luonne
Nella on edelleen perustyytyväinen, hymyileväinen ja iloinen lapsi. Nella on välillä aika herkkä, varsinkin uusille ja koville äänille. Nella pelkää rikkaimurin ääntä ja jos on väsynyt, niin herkemmin alkaa itkeä kovia/yhtäkkisiä ääniä. Myös vierastamista on ilmaantunut jonkin verran ja riippuu mielialoista, kuinka voimakkaana vierastaminen ilmenee. Joitain ihmisiä Nella ei vierasta ollenkaan.
Nella on alkanut näyttää omaa tahtoaan ja ilmaisee itseään monilla eri äänteillä. Nella kiljuu, huutaa, itkee, hihkuu, kurluttaa, jokeltaa, kikattaa, nauraa ja muutenkin ääntelee monilla eri äänillä. Hän on alkanut höpöttämään ihan omalla tyylillään ja välillä tuntuu, kuin vastaisi jutteluun. Nellan äänteitä on mm. ’’ääää’’, ’’hoo’’, ’’määmää’’, ’’eieiei’’, ’’bii’’, ’’brii’’, ’’rrr’’, ’’grr’, ’’hmm’’, ’’oo’’, ’’mm’’ jne.

Nellan lempileluja on ensipiano, puhuva koira, purulelut, helistimet ja rapisevat kirjat. Tällä hetkellä oikeastaan mitä vain Nellan eteen tuo, häntä kiinnostaa.
Nella on temperamenttinen ja välillä vaativa. Kaikki ihmiset ja uudet paikat ovat erityisen mielenkiintoisia ja kaikkea tutkitaan ja katsellaan paljoa. Katsekontaktia haetaan kaikkien kanssa ja usein nauretaan ääneen ja keimaillaan. Nella osaa hyvin ilmaista pettymyksen ja suuttumuksen tunteita ja myös jos on hyvä olla. Nella ilmaisee tahtoaan mm. niin, että heittää pois lelun jos kyllästyy siihen tai jos joku asia ei kiinnosta, hän näyttää sen.
Itkua esiintyy, jos on väsymystä, nälkä, tylsää tai haluaa muuten vain huomiota. Tällä hetkellä kaikista kivointa on istua yksin sohvalla tai lattialla ja tutkia leluja, katsella ympärilleen, kuunnella musiikkia/musiikkileluja ja katsella telkkaria.

Laulut ja laululeikit ovat kivoja ja sylissä hyppyyttely. Nella tunnistaa selkeästi tutut ihmiset ja tykkää myös muista vauvoista sekä katsella itseään peilistä.
Vauvamuskarissa(aloitettiin 10.1.) Nella seuraa muita vauvoja mielellään ja nauttii musiikista. Tanssittaminen sylissä on kivaa liikkeellä ja paikoillaan. Pianon soittoa on kiva kuunnella.

Kehitys
Nella hymyilee vastavuoroisesti ja nauraa ääneen. Hän seuraa lelua katseella ja kääntää pään nopeasti sinne, missä on ääni. Nella tunnistaa tutut äänet.
Nella tarttuu leluihin molemmilla käsillään ja tavoittelee edessään olevia asioita ja esineitä. Rapisevat jutut, kuten vauvakirjat, muovipussit, käärepaperit ja mainoslehtiset, ovat mielenkiintoisia. Nella osaa myös siirtää lelun toisesta kädestä toiseen ja heilutella leluja ja helistimiä itse. Neltsu vie tosi usein kaikki esineet suuhun ja tunnustelee niitä suussaan ja myös sormia/nyrkkiä on kiva imeskellä.

Leikkimatolla Nella repii roikkuvia leluja itseensä. Peililelut on myös kivoja.

Nellalla on kolme hammasta. Ensimmäinen puhkesi 30.12.12 ja kuukauden sisään on siis puhjennut kolme kappaletta. Ne ovat keskellä alhaalla rivissä.
Hampaiden harjausta

Nella osaa istua ilman tukea hienosti ja viihtyy istuen todella hyvin. Istuvillaan on kivempaa melkeinpä kun makuullaan. Selällään Nella viihtyy paremmin kuin mahallaan edelleenkin, mutta myös masulteen on alettu viihtymään pidempiä aikoja, riippuen tietenkin sen hetkisestä mielialasta. Nella ei vielä käänny, mutta pyrkii kovasti kyljelteen selällään ja mahallaan ollessa. Nella pyrkii mahallaan ollessa eteenpäin ja nostaa vähän peppua ja koittaa ryömiä kovasti. Nella pyörii hitaasti mahallaan kuin kelloviisari, käyttäen jalkoja apunaan. Nella jaksaa pitää pitkiä aikoja päätä kohollaan mahallaan ja nostaa käsiä myös suoraksi.
Lempparijuttuja on mm. varpaat ja niihin tarttuminen. Monesti selällään ollessa hän tarttuu varpaisiin ja koittaa vetää niitä suuta kohti. Myös sukan pois vetäminen jalasta onnistuu. Myös istuvillaan ollessa Nella tarttuu varpaisiin ja tutkii niitä. 

Nella viihtyy hyvin syöttötuolissa, on viihtynyt jo n. kolmisen viikkoa. Hän istuu siinä hienosti ja jämäkästi ja sitteriä emme käytäkään enää ollenkaan. Syöttäminen tapahtuu aina syöttötuolissa, paitsi jos jossain ei ole syöttötuolia niin turvakaukalossa myös onnistuu.

Matkarattaissa esim. kaupoilla Nella viihtyy parhaiten istuvammassa asennossa(jos on hereillä), jolloin näkee kaikki valot, ihmiset yms. Välillä olemme nyt myös olleet kävelyillä niin, että Nella on ollut pystyasennossa yhdistelmissä ja viihtynyt hyvin. Silloin kun on neidin päikkäriaika, niin hän nukkuu vielä vaunukopassa. Nella ei yleensä nukahda ikinä istuvampaan asentoon, koska on niin paljon kaikkea katseltavaa.


Vaatteet ja vaipat: 
Nella käyttää nykyään 68-74cm vaatteita. Jotkut 68 ovat jo pieniäkin ja 74 on juuri sopiva paitsi joissa bodyissa hihat saattaa olla pitkät. Haalareissa menee vielä 68. Joitain 80cm vaatteitakin on jo käytössä.

Vaipoissa käytetän Pampersin 4- teippivaippoja. Yleensä yöllä Pampers Baby Dry ja päivällä Pampers Active Fit. Edelleenkin Nella tykkää vaipanvaihdosta ja siinä hupsutellaankin paljon yhdessä.

Syöminen
Nella syö äidinmaidonkorviketta/vieroitusvalmistetta, juo vettä ja kiinteistä ruoista syö soseita, puuroa sekä velliä. Korvikemerkkinä meillä on NAN2, johon siirryttiin muutamia päiviä sitten kokonaan. Ensin sekoitettiin NAN1:stä NAN2:een, mutta nyt ollaan siirrytty kokonaan tuohon viimeisenä mainittuun. Vaihtamisesta ei tullut ollenkaan mahavaivoja tai muuta reagointia, niin kuin olen kuullut joillain vauvoilla tulevan. 

Nella juo maitoa n. 600-1200ml vuorokaudessa, kerralla maitoa menee 150-210ml. Nella saa maitoa yleensä aamuyöllä/aamulla ja aina ennen päikkäreitä sekä illalla vellin seassa vähän.

Puurot aloitettiin n.5kk iässä ja ollaan annettu kaurapuuroa + sosetta sekaan ja nyt myös makupuuroja. Nella saa puuron aina aamuisin ja se maistuu ihan hyvin.
Ruokajuomaksi Nella saa aina vain vettä. Vettä juodaan nokkamukista ja välillä esim. saunan jälkeen ja kipeänä sitä annetaan myös tuttipullosta, että menisi enemmän kerralla. Nella osaa myös juoda nokkamukista itse välillä. Parhaiksi ollaan todettu nokkamukit, joissa on kumipää, eli vettä tulee imemällä, ei kaatamalla. Silloin vauva saa itse annosteltua, paljonko haluaa vettä eikä sitä tulee liikaa kerralla tai kaadu yli suun.

Soseet aloitettiin 3kk iässä, mutta silloinhan siis vain maisteltiin n. kuukauden verran muutamia teelusikallisia itsetehtyjä soseita. Nyt olemme siirtyneet kokonaan kaupan soseisiin, kun ne uppoaa selvästi paremmin. Olisiko jotenkin sileämpi koostumus tjn.? Nella on maistanut lähes kaikkea 4-6kk sosemauista, parsakaalia ollaan annettu vain kerran kun siitä tuli mahavaivoja. Lempimakuja on mango, päärynä, kana, liha, kala, marjat, rahkasoseet jne.
Lihasoseet aloitettiin 5kk iässä ja edettiin kana-, broileri-, liha-, kala- järjestyksessä. Nella tykkää tosi paljon lihasoseista. Ruokarytminä on nykyään:
-       Aamulla n. klo 8-10 aamupuuro
-       Ensimmäisten päikkäreiden jälkeen eli n. klo 12-14 kasvissose(1 purkki)
-       Toisten päikkäreiden jälkeen tai ennen eli n. klo 16.30-18.00 liha/kala/kanasose(1 purkki)
-       Illalla n. klo 19-20 hedelmä/marjasose (½-1 purkki)
-       Iltavelli ennen nukkumaanmenoa eli n. klo 20-21.45

Vellinä annetaan maissi-, kaura-, neljän viljan -tai porkkanaperunavelliä. Sitä menee purkillinen eli 200ml ja siihen sekaan tilkka maitoa.

Nellalla on tosi hyvä ruokahalu ja noin parin viikon ajan on alkanut jo kunnolla avaamaan suuta, kun odottaa ruokaa. Syötämme aina syöttötuolissa nykyään, siinä on alettu syöttää kolmisen viikkoa sitten kun Nella oppi istumaan ilman tukea. Tähän suositeltiin neuvolassa, kun Nella osasi istua jo niin hyvin ja söi hyvin kiinteitä.
Syöttötuolissa istuttamisen aloitettua Nella on alkanut syömään kiinteitä vieläkin paremmin ja hyvällä ruokahalulla. Toki jos Nella on tosi väsynyt, niin ruoka ei maistu niin hyvin ja kitisee/itkee. Illalla kiinteä ei maistu niin hyvin, kun on väsynyt, ja siksi ollaan jätetty tuo makea sose iltaan, koska sillä ei ole niin väliä meneekö kaikki alas. Loput laitetaan sitten vaikka puuron sekaan aamulla.
Ollaan mietitty, että jossain vaiheessa jätetään velli pois ja lisätään yksi kiinteä ateria päivään, niin olisi se suositeltu 5krt/vrk ruokarytmi yli puolivuotiaalle.

Nukkuminen

Nella nukkuu päivässä yleensä kahdet päikkärit nykyään. Nukutamme Nellan lähes aina poikkeuksetta ulos vaunuihin tai parvekkeelle vaunukoppaan, paitsi jos olemme menossa jonnekin, niin Nella nukkuu autossa. Nella nukkuu ensimmäiset päikkärit n. klo 11-14 aikoihin ja ne on kestoltaan n. 1-3h. Toiset päikkärit on yleensä lyhyemmät eli 45min-1,5h ja sijoittuu n. klo 16-18 aikavälille. Ulos Neltsu nukahtaa tosi hyvin, ei tarvitse pahemmin nukutella, laittaa vain tutin suuhun.

Yöunille Nella menee klo 20-22, yleensä 20.30-21.30 aikavälillä. Nellan yöunille nukuttaminenhan ei ole aina ollut helpoimmasta päästä, mutta nykyään se on selkeästi alkanut helpottaa. Epäilemme, että vellin aloittaminen on ollut osasyynä tähän. Selkeästi samoihin aikoihin, kun aloitimme vellit, niin nukuttaminen helpottui.
Yöllä muru nukkuu 10-12h ja syö aamuyöllä 04-07 välillä tai sitten ei ollenkaan. Eli herää yöllä yhden tai nolla kertaa. Poikkeuksena tietenkin, jos tekee hampaita tai on kipeä, niin saattaa herätä yöllä useamminkin ja olla itkuinen.

Muuta:
Kylvyssä käydään 1-2kertaa viikossa ja Nella tykkää kyllä siitä. Kylpyveteen laitetaan kylpyöljyä ja käytetään vauvan pesuainetta(myös pyllynpesuun lähes aina).
Saunassa Nella on käynyt muistaakseni 5 kertaa elämässään eikä ole reagoinut mitenkään ihmeemmin siihen, paitsi nykyään selvästi jo tykkää ja ymmärtää siitä enemmän. Saunan lämmöstä Nella on saanut nautiskella kylpyammeessa.
Suihkussa ollaan käyty myös murun kanssa muutama kerta ja nykyään tykkää siitä. 
Nellalla on tosi siisti iho ja rasvaillaan sitä harvoin kun on tuntunut turhalta. Välillä kylvyn jälkeen. Ilmakylpyjä annetaan myös välillä ja jumppaillaan usein, se on kivaa!

Tuttia Nella käyttää vain unille mennessään lähinnä. Nella ei ole missään vaiheessa syönyt tuttia kovin hyvin, mutta päikkäreille nukahtamiseen se auttaa. Yöunilla ei välttämättä käytä aina ollenkaan. Autossa yleensä myös annetaan tutti ja nykyään Nella on päivisinkin oppinut ’’leikkimään tutilla’’, eli laittaa sitä oikein- ja väärinpäin suuhun, jäystää sitä hampailla ja ikenillä jne. Päivällä ei kumminkaan turhaan tarjota tuttia melkein ikinä. 

Semmoinen on meidän iso pieni puolivuotias! <3 Mittoja tulee sitten keskiviikkona, kun on neuvola! :) Millaisia teidän puolivuotiaat on/oli? :)

13 kommenttia:

  1. Kirjoitin äsken tosi pitkän tekstin ja sitten se katosi -.- Mutta siis meidän Lila on kanssa 6kk :) Hän osaa ryömiä lujaa ja menee konttausasentoon, Lila on huono syömään, ruokaa menee max 1purkki päivässä mutta maissinaksut kelpaavat ja maito tottakai :) Nukkumisessa Lila on hyvä, ei herää öisin ja kolmet päikkärit nukkuu, vaatteissa siirryttiin juuri kokoon 68cm ja Lilan lempipuuhaa on ryömiä isoveljen perässä ja rikkoa veljen leikit ;D Lila ei pidä syömisestä, kylpemisestä eikä yksin jäämisestä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja ollaan hampaattomia ! :D

      Poista
    2. Moikka! Kiva kun liityit lukijaksi. :) Teidän neidillä on ihana nimi! Kiva kuulla toisesta puolivuotiaasta. Meillä ei vielä ryömitä eikä konttausasentoon pyritä. :) Mikä päivä Lila on syntynyt? :)

      Poista
    3. 22.7 eli muutama päivä vanhempi kun sinun neiti ;) mulla esikoinen lähti ryömimään 8kk iässä, heti perään konttasi ja 12kk iässä oppi kävelemään, sitä sanotaan että seuraavat lapset ottavat mallia isommista ja sen takia uskon että Lila oppi niin nopeasti :) tiedän kyllä lapsen joka nousi seisomaan 5kk iässä ja käveli 7kk iässä, isompia sisaruksia matki :D

      Poista
    4. Kiva! Niinpä! Näinhän se on. :) No, eipä sillä kiire ole :)

      Poista
  2. Meidän kuulumiset tiedätkin mun blogista joten en viitsi tähän alkaa selittämään kaikkea. :) Mutta aikalailla on samaa ja on erilaistakin jonkin verran. Itekkin oon miettiny, että vitsit kun kohta siitä on puoli vuotta, kun neiti syntyi! Ei tunnu yhtään sille vaikka tuntuu kyllä sille kuin neiti ois aina ollu meillä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo :) No niinpä, aika menee ihan hullun nopeaa..

      Poista
  3. Meilläkin neiti maiskuttaa mieluummin kaupan soseita.. johtuu varmaan juuri siitä koostumuksesta :-)

    VastaaPoista
  4. hmm muistin vasta nyt tulla lukemaan tämän, mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan! :)

    Meillä syljettiin oma tekoset ruuat ja esitti oksentavansa (kako tahallaan) ja suu ei auennut, joten kaupan soseilla mennään, niille suu aukiaa niin nopee ettei kerkee ottaa sille ees uutta lusikallista! :D

    Meil on käyty kylvyssä jostaan 2½ kk iästä lähtien joka ilta, sitä ennen suihkussa just pari kertaa viikossa.

    Meilläki menee NAN:in korviketta, mutta ei tuohon kakkoseen olla vielä siirrytty..

    kuukausi sitten, eli just puolivuotiaana meni vaate koko 68 suurimmasta osasta.. ja vaipoissa ollaan käytetty aina lidlistä saatavia toujours teippivaippoja, puolivuotiaana siittiin siihin nelos kokoon.

    Että semmossii oli kuukausi sitten, tänään neuvolan jälkee kirjotan postaukseen enempi mitä nyt on 7kk iässä, kun sitä toivoit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on kyllä jännä, ettei omatehdyt soseet maistunut Nellallekaan. :o Luulisi että ne olisi jotenkin parempia. Kaipa se johtuu jotenkin siitä soseen sileydestä, koostumuksesta? Aluksi tein kaikki itse, mutten nyt ole tehnyt pitkään aikaan.

      Mä en jotenkin edes jaksaisi sitä kylvetystä joka ilta. :D Nella tykkäsi aluksi hirveästi kylvystä ja kyllä vieläkin, mutta välillä tärisee sillai ihmeellisesti? Jotenkin on kai niin kylmissään. Ja yksinään kylvettäminen on vaikeaa, kun Nella pelkää veden lorotusääntä, niin Nellan pitää olla kaukana vessasta kun laskee kylpyveden ja silloin en sitten taas kuule, mitä Nella touhuaa.. Mies kun tekee paljon iltatöitä, niin monesti olen illalla yksin.

      Aijaa, miks ette oo vielä alottanut NAN2? :) Me siirryttiin vähän ennen puoltavuotta. Eka silleen vähitellen ja sitten kokonaan. :)

      Meillä menee nyt vaatekoko 74 ja 80. Jostain vaatteista menee vielä 68, esim. löysimmistä housuista. :) Mutta harvat enää sen kokoset menee.

      Kiva päästä lukemaan teidän 7kk postaus, kun meidän neiti täyttää perjantaina 7kk ja 11.3. on neuvola sitten. :)

      Poista
    2. niiiin ja sitte omatehdyissähän ei ole mitään mausteita ja niissä kaupan purkeissa on kuitenkin jonkun verran joitain mausteita..

      Musta se menee niin helposti siinä samassa kun itse käyn suihkussa :)
      Aijaa, Kevin on aina tykänny kylvystä eikä mitää ongelmii oo ollu, ja tykkää kun sitä vettä lasketaan sinne ammeseen :)

      En oo nähny tarpeelliseks sitä vielä alottaa, mutta ehkäpä tässä kuukauden sisään sekin alotellaan :)

      Meilläkin nykysin menee suurimmassa osassa 74 koko, joistain vielä juuri ja juuri 68 :)

      heh teillä neuvola samana päivänä kun mulla tulee vihdoin se täysi-ikäsyys vastaan! :D Meidän neuvola oli kätevästi tänään samana päivänä kun tuli Kevinillä 7kk täyteen :)

      Poista
    3. Niin joo. :)

      Kiva, että teillä tykätään kylpeä. :) Nellakin pääosin tykkää kyllä siitä. Nyt on päässyt suihkuunkin välillä.

      Aijaa, kiva. :) Sulla on sitten täysi-ikäisyys lähellä!

      Poista