tiistai 26. helmikuuta 2013

Vauvan välikausivaatetus

Nyt ajattelin vähän postailla meidän vauvelin kevätvaatetuksesta. Hyvinhän voisi olla toki syksyvaatetuskin, muttei meidän nopeasti kasvavalle neidille mahtuisi enää nämä samat vaatteet syksyllä. :)

Monissa blogeissa näkyykin nyt ajankohtaisesti lapsien välikausivaatetuspohdintoja. Talvellahan tärkeää on toki ennen kaikkea, että lapselle ei tule kylmä ja että vaate on veden- ja tuulenkestävä jne. Välikausivaatetus voi kumminkin aiheuttaa jo vähän päänvaivaa, kun lapsen kanssa vietetään enemmän aikaa ulkona. Ei ole enää pakkasta ja ulkoilu alkaa maittaa auringon pilkottaesa esiin talvihorroksestaan. Linnut laulaa ja kevätsää kutsuu! Tärkeinä ominaisuuksina välikausivaatteissa ovat
  • Vedenkestävyys(kosteussuojattu)
  • Tuulenpitävyys
  • Mukava päällä --> sopivan kokoinen! Monesti päiväkodissa työskennellessä näki sitä, että vanhemmat olivat selvästi ajatelleet ''ostin kalliin haalarin, onhan se nyt todella iso ja tippuu lapsen päältä, mutta en viitsinyt ostaa pienempää, että menisi vielä syksyllä'' HEI HALOO! Joo ymmärrän pointin, mutta silti! Lapsen pitää pystyä liikkua haalarissaan! Ostaisi sitten vaikka halvemman/käytetyn haalarin, joka olisi sopivan kokoinen ja syksyksi uuden tjn...
  • Ei liian paksu, ei liian ohut. Haalarin/kaksiosaisen puvun alle hyvät välivaatteet sään mukaan.
  • Asusteet sään mukaan (kumpparit kuraleikkeihin, sandalit kesäpäiviin, tennarit(tms) hiekkaleikkeihin/pallopeleihin/keinumiseen yms, aurinkolasit silmiä suojaamaan, aina jonkinlainen hattu suojaamaan auringolta/tuulelta/sateelta, sormikkaat/hanskat suojaamaan pikkuisia käsiä jne.
Siinä kai niitä tärkeinpiä, tokihan näitä olisi lisääkin! :)

Mutta nyt siis siihen varsinaiseen aiheeseen, eli vauvan välikausivaatetukseen. Mitä tulee miettiä, kun ostaa pikkuiselle alle vuoden ikäiselle välikausivaatteita? En ainakaan usko, että meidän neiti ihmeemmin vielä liikkuu tässä alkukevään aikana joten sinäänsä ei tarvitse miettiä vaatteen sitä ominaisuutta. Kesällä varmaan otetaankin jo ensiaskeleita ja sitä ennen varmaan konttaillaan keväällä vaikkapa mökillä. Myös keinumaan olisi kiva mennä!

Täytyy myöntää, että mä en ole oikeastaan ajatellut edes koko kevätvaatetusta. En omaani enkä Nellan. Ensi syksynä välikautta tulee mietittyä varmasti paljonkin enemmän, mutta nyt tuntuu, ettei se ole vielä mitenkään ensisijaista. Luultavasti suurin osa ulkoiluista menee neidillä vaunuissa katsellessa tai nukkuessa, ehkä vähän mennään kokeilemaan miltä istuminen tuntuu lumen sulattamalla keväthiekalla tai kokeilemaan ensikosketusta keinumisen hurjaan maailmaan. Mutta tärkeintähän nyt vain on, ettei neiti palellu kun vielä paljon joutuu olemaan paikoillaan. Monesti vanhemmat ajattelevat, että nyt on niin lämmin, ettei vauva varmaan tarvitse lapasia, paksumpaa takkia yms. Mutta hei, vauvalla on ihan erilainen lämmönsäätelykyky kuin aikuisilla tai jopa isommilla lapsilla. Ja muutenkin kannattaa miettiä sitäkin seikkaa, että vauva tosiaan suurimmaksi osaksi ajasta istuu/on paikoillaan. Mitä sinä pukisit päälle, jos pelkästään olisit paikoillasi?
Myös auringolta suojaaminen on todella tärkeää ja edes joku ohut hattu on aina tarpeen. Jos aikoo viettää paljon aikaa auringossa, myös UV-suojalla varustetut aurinkolasit on tarpeen. Meillä löytyy tällä hetkellä kolmet aurinkolasit, mitkä nyt tähän postaukseen unohdin kuvata. :/

Meillä on varattuna yksi ''välikausihaalari'', kaksiosainen puku ja kauppareissuja/kyläreissuja varten pari ''hienompaa'' kokonaisuutta. Ja tähän lisäksi asusteita. Ehkä vielä jotain hankitaan, mutta tässäpä nyt jotain! :)








Töppöset ja hello kitty-pipo H&M, liila kypäräpipo Jonathan, vaaleanpunainen kypäräpipo Tutta, oranssi huivi Esprit, ruskea hattu Ciraf, pinkki Wallymedallions trikoopipo Me&I, pinkit lapaset ulkomailta, valkoinen pehmeä huivi R:n siskon vanha

Sellaista meidän välikausivaatetukseen! Asusteita yms olisi toki enemmänkin, mutten jaksanut kaikkia kaivaa esiin. :) Ties missä ovat.

Mitäs teidän vauvojen välikausivaatetukseen kuuluu?

13 kommenttia:

  1. Meillä on välikauteen asusteet ja haalari hankittuna, vielä pitäs etsiä takki ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä ei oo vielä mitään välikausi vaatteita hankittuna ! vähä tosiaan mietityttää välillä, että miten neiti alkaa liikkumaan ja mitä vaatetta sinne ulos osaa laittaa D: aurinkolasit kävin ostamassa ja ollaan jo pidetty, kun on ollu tosi aurinkoisia ilmoja ja ollaan rattaita alettu kokeileen :> ostin ihan optikolta semmoiset julbot ja nuo luultavasti menee kesänkin. kiinnostais nähä teidän lasit ! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai ainiin muistaakseni nellalla oli jossain kuvassa joskus lasit, mut tarkempaa tietoa ois kiva kuulla :=D olen vähän pihalla tässä aurinkolasien kanssa ja en tiedä ostinko hätäpäissäni turhan kalliit lasit oisko pärjänny halvemmillakin :=D

      Poista
    2. No kyllähän sitä kerkeää myöhemminkin. :) Mä oon silleen pikkuhiljaa ostanu aina kun on löytänyt jotain kivaa.
      Pitää esitellä noita aurinkolaseja jossain vaiheessa. :) Yhet tais vissiin olla Baby Banzit, ne pääsi eilen ekaa kertaa kokeiluun ja on kyllä hyvät. :)

      Poista
  3. Mulla on ostettuna 74cm haalari, mutta en ole ihan varma onko koko oikea vai ei. Pitää sitten ostella toinen isompi mikäli tuo on pian pieni. Sitä haalaria esittelinkin blogissa, kun sen ostin. Meillä on myös ostettuna aurinkolasit. Serkkujen vanhat tosin. Baby banzit tais olla ne. Meillä neiti on niiiiiin kuumanen, että se paahtuu aina vaikka ois vaan paikollaan. Tosin, jos lähetään esim. pulkkailemaan niin kyllä vaatetta saa erilailla laittaa päälle kuin esim. vaunuilla mennessä. Hyviä pointteja kyllä tossa sen tekstissä. En itsekkään ymmärrä miksi pitää ostaa niitä ihan liian isoja vaatteita missä ei pääse liikkumaan kunnolla tai sitten on liian pientä ettei senkään takia pysty nauttimaan ulkoilusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. :) Mäkään en tiedä meneekö toi enää kauaa, kun on nyt sopiva. Pitää sit ostaa vaikka jostain kirpparilta sopiva. :) Ei oo kumminkaan silleen pitkäikäsiä kun vauvat kasvaa niin nopeasti.

      Baby Banzit on kuulemma tosi hyvät. :)

      Jep, oot ihan oikeassa. Oikean kokoinen vaatetus on kaiken A ja O.

      Poista
  4. Meillä ei ollut viime syksynä vielä mitään välikausijuttuja, toukokuussa syntynyt neiti kölli kaiken ulkoiluajan vaunuissa lämpöpussissa :) Nyt pitäisi kuitenkin jo päästä ulos kunnolla ulkoilemaan, joten meiltä löytyy citafin ja ticket to heavenin ulkoiluasut sekä väliin lämmintä villaa/fleeceä. Kunnon kenkiä metsästetään vielä, neiti harjoittelee jo kävelemistä mutta kengänkoko on vasta 16! :/
    Ja tottakai pari "hienostelu"takkia pitää olla, jos lähdetään asioille eikä niinkään ulos leikkimään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! :) Tosiaan tuntuu ehkä helpommalta jopa hankkia isommalle lapselle varustusta, kun tietää paljonko liikkuu ja mitä ominaisuuksia vaatii. Nyt kun ei voi vielä tietää mihin aikaan tuo neiti päättää lähteä liikkeelle!

      Voi, teidän neidillä on pieni jalka! Meidän puolivuotiaalla on jo 19/21! Tarkkaan en tiedä, mutta kolmet kengät jotka olen hankkinut kevättä varten, eivät mahdukaan jalkaan. :D Nopeasti kasvaa. Mullakin on kyllä iso jalka ja samoin mun äidillä, miehellä kuulemma oli pienenä tosi pullea jalkapöytä, joten sellaiset geenit neiti saanut. ;)

      Hienostelutakkeja pitää toki olla meidän prinsessoille. ;)

      Poista
    2. Meidän neiti on ihan mini, samoin jalkansa.... :D

      Poista
    3. Mun neiti on myös mini :D

      Poista
  5. Meijän pitäis hankkia aurinkolasit ja sadeasu, muuten ollaan valmiita. Meinataan pärjätä yhtellä haalarilla, pipolla, lapasilla ja Converseilla, joihin mahtuu villasukka. On meillä yks 74 cm takki mutta tuskin me sitä koskaan pidetään. Pienellä haalari on kuitenki must :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva. :) Niinpä. Ainiin mullakin olisi ollut vielä pari juttua tähän, tosiaan punaset Rukka-merkkiset kurahousut ja sit sellaset pinkit ohuemmat henkselihousut. Mutta tietenkin unohdin, kun ne on eteisen kaapissa henkarissa säilössä.. Sadetakkia meillä ei kylläkään ole, pitää hommata jos tuntuu, että on tarve. :) tai sit vasta kesällä tai alkusyksystä!

      Poista