perjantai 8. helmikuuta 2013

I'm grateful, because...



Kiitollisuus. Sitä tulee mietittyä vähän väliä, mutta haluaisinkin nyt pohtia sitä vähän laajemmin. Miksi ihmeessä aina mietitään kaikkea, mitä itsellään ei ole sen sijaan, että miettisi, mitä kaikkea ihanaa jo on. Monesti tulee ryövittyä negatiivisuuden syövereissä, vaikka oikeasti asiat olisi paremmin kuin hyvin. Mutta isoin mittari onnellisuuteen varmasti on oma mieliala, oma fiilis. Koska vaikka kaikki päällisin puolin olisikin ihanasti, niin mikään ei saa sinua tuntemaan itseäsi onnelliseksi, jos et ole. Positiivinen elämänasenne, that's my point.

Mistä minä olen kiitollinen? Olen kiitollinen tottakai ihanasta, terveestä, iloisesta päivänpaisteestani. Lapsestani. Hän kehittyy ja kasvaa hyvin, hänella on turvattu lapsuus, terveet rakastavat, yhdessä olevat vanhemmat, lämmin koti, ruokaa, läheisiä ihmisiä ja ylipäätään rakkautta vaikka muille jakaa. Miten hienoa muuten olisi, jos voisi jakaa kaikkea ''ylijäävää'' rakkautta niille, jotka sitä tarvitsee?!
Voin sanoa, että oikeasti lapsellani on hyvät oltavat. En sano, että maailman parhaat, koska kuka nyt niin voisi väittää, mutta kumminkin turvalliset, hyvät olosuhteet tasapainoiselle elämälle. Enkä tällä tarkoita, että lapsi saisi kaiken mitä haluaa ja kasvaisi kultalusikka suussa hemmotelluksi, mutta siis, ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan.

Olen kiitollinen perheestäni. Tottakai siis tästä pikkuisesta perheestäni sisältäen itseni lisäksi lapseni ja mieheni, mutta tarkoitan nyt siis ''lapsuuden perhettäni'', eli äitiäni, isääni ja isoveljeäni. Ja koiraamme. Vaikka meille on sattunut hirveitä asioita varsinkin viime vuonna(kaksi koiraa ja yksi kani menehtynyt), niin voitamme vaikeudet yhdessä. Olemme toistemme tukiverkosto ja turva. Minulla on aina paikka mihin mennä, jos jotain pahaa sattuisi. Hätätapauksessa(ja muutenkin) he ottavat aina Nellan hoitoon, jos tarve vaatii. He lohduttavat, jos minulla on paha olla. He ovat puhelinsoiton, automatkan, junamatkan, bussimatkan päässä minusta ja meistä, jos heitä tarvitsen. Saan heiltä jutteluseuraa, tukea & turvaa, rakkautta, lohdutusta ja vanhemmiltani myös taloudellista apua, jos sitä tarvitsen. Minun ei tarvitse edes kysyä, sillä tiedän, että he auttaisivat minua jos tarve vaatisi.
Minulla on maailman parhaat vanhemmat, oikeasti. Äitini kanssa soittelemme lähes joka päivä. Jos kahteen päivään ei olla äidin kanssa juteltu, niin hän soittaa minulle: ''Oli pakko soittaa, kun tulin ihan huolestuneeksi, että mitä mun piiperölle kuuluu!'' ...tarkoittaen siis minua. :D Kaipa sitä aina, täysi-ikäisenä aikuisenakin, tulee vain olemaan vanhempien vauva. :) Enkä yhtään ihmettele. En voisi kuvitella, että vaikka olisin kuinka vanha ja Nella myös, niin en pitäisi häneen yhteyttä. Hän tulee aina olemaan minun pikkuinen, vaikka kuinka kasvaisi isoksi ja itsenäiseksi

Isäni kanssa myös soittelemme ainakin muutaman kerran viikossa. Olen aina ollut todella läheinen isäni kanssa, sillä meillä on ollut paljon yhteisiä tekijöitä elämässämme. Olemme saaneet toisiltamme vertaistukea ja pystyneet aina keskustelemaan mistä vain. Minulla ja isälläni ei ole edes koskaan ollut sen kummemmin minkäänlaisia riitoja. Isäni on todella rauhallinen ihminen eikä ikinä huuda. Sen sijaan äitini on minun lailla vähän temperamenttisempi ihminen.
Minulla on myös maailman ihanin isoveli. Olemme lapsuudessa riidelleet vaikka kuinka! Mutta se on sitä sisarusrakkautta. Meillä on melkeinpä tasan 3 vuotta ikäeroa, minä olen syntynyt 2.2. ja veljeni 8.2(eli tänään on hänen synttärinsä, onnea rakas veli!)
Me olemme veljeni T:n kanssa todella erilaisia. Siis oikeasti. Luonteemme ovat kuin yö ja päivä. Mutta silti en muuttaisi hänessä mitään. Veljeni vieläkin kiusoittelee minua paljon, mutta juuri pari viikkoa sitten taas huomasin, että hän on korvaamaton tuki, jos häntä tarvitsen. Olin hieman surullinen eräästä asiasta ja veljeni ei sanonut kiusoittelevaa sanaakaan vaan tuki ja lohdutti ja seuraavana päivänä soitti vielä ja varmisti, että kaikki on jo paremmin. :) Soittelemme 2-6 kertaa kuukaudessa keskimäärin. :)

Olen myös kiitollinen, että pärjäämme taloudellisesti, vaikka välillä on tiukkaa. Olen kiitollinen lämpimästä, omasta kodistamme. Olen kiitollinen ihanasta miehestäni, joka on myös maailman paras isä lapsellemme. Olen kiitollinen rakkaista ystävistäni, joissa laatu korvaa määrän. Olen kiitollinen muista tärkeisistä läheisistäni, kuten mummistani, ihanasta anopistani, R:n perheestä ja suvusta, isoenostani ja muusta suvustani. Olen kiitollinen kaikesta, mitä olemme saaneet. Olen kiitollinen materiaalisista asioista. Olen kiitollinen ammatistani. Olen kiitollinen terveydestäni ja läheistemme terveydestä. Ja niin monista muista asioista.

Voi olla, että tästä tuli vähän tälläinen lässytyspostaus, mutta teki mieli kirjoittaa jotain positiivista ja purkaa mieltään. Mistä te olette kiitollisia? :)

ps. muistakaa lukea myös Nellan 6kk postaus tästä! 

2 kommenttia:

  1. Lyhyesti: olen kiitollinen terveydestä, lapsista, miehestäni, vähäisistä kavereistani ja tottakai perheestäni :)

    VastaaPoista