Lilypie Second Birthday tickers

torstai 21. helmikuuta 2013

Illallinen

Heips!

Eilen en kerennytkään kirjoittelemaan, kun oli niin kiireinen päivä. Nellan ja R:n kanssa vietettiin laatuaikaa ja valmistauduttiin iltaan. Veljeni ja hänen kihlattunsa olivat varanneet pöydän hienosta ravintolasta klo 18. Tämähän oli siis meidän kihlajaisillallinen. Ja tosiaan menimme R:n kanssa kihloihin yli puolitoista vuotta sitten ja silloin T ja L sanoivat, että lahjaksi tarjoavat meille ravintolaillallisen, mutta sitten tulin raskaaksi ja Nella syntyi ja tällä välillä myös T oli puoli vuotta vaihdossa Hong Kongissa ja L muutaman kuukauden Belgiassa jne... joten illallinen venyi 1,5vuodella. :D Nyt kumminkin saatiin aikaiseksi järkättyä tämä ja oli kyllä niin ihana ilta. Meillä kaikilla on tietysti aina omat menomme ja nykyään Nellankin takia ei ole niin helppoa järjestää tämmöistä, mutta onneksi nyt kumminkin onnistui. Tuntuu nykyään vaikeammalta ja vaikeammalta viedä Nellaa hoitoon. Neiti selvästi jo tuntee kotinsa ja ymmärtää aina jos on vieraassa paikassa. Nella ei ollut nähnyt äitiäni eli mummiansa muutamaan viikkoon ja oli ihan ihmeissään kun mummi tuli hakemaan hänet. Katseli ja tuijotteli vaan pitkään. :D Äitini heittikin läppää, että onpas Nellalla huono muisti. ;)

Äitini haki siis Nellan neljän aikaan ja tuli vähän kiire, kun aikaa valmistautua lähtöön oli parikymmentä minuuttia. Onneksi olin jo aamulla meikannut jonkin verran.
Viiden aikaan lähdimme sitten bussilla R:n kanssa kohti Helsingin keskustaa, missä olimme sopineet tapaamisen T:n ja L:n kanssa varttia vaille kuudeksi rautatieaseman pääovien eteen. Siitä sitten suuntasimme Ravintola Havikseen, joka on ainakin minun makuuni todella hieno ravintola, Michelin- tähdenkin ansainnut(lue lisää täältä).
Ravintola oli todella kotoisa, vanhanaikaisesti sisustettu. Meille oli varattu pyöreä pöytä ovien läheisyydestä, mutta kumminkin tavallaan nurkasta eli rauhaisa paikka oli. Ravintolaosuus oli todella pieni, ihan muutamia pöytiä vain oli. Ravintola kumminkin jatkui muutaman oven takaa toiselle puolelle, missä sitten oli avoin keittiö, vessat ja tavallaan ''baari''puoli.
Ruoka ja seura oli mahtavaa! :) Minä ja R otimme Blinimenun, joka oli kyllä todella hyvä. Ennen alkuruokaa saimme keittiöltä tervedykseksi kaviaarimaistiaisen, jossa oli jotain muutakin seassa ja se syötiin lusikalla pienestä lasikiposta. Nam! Ei saisi maistaa mitään niin maukasta, ettei vain totu. ;) Ei nimittäin itsellään varmaan hirveästi ole varaa sellaisilla herkuilla herkutella. ;D
Alkuruoka sisälsi blinejä, smetanasipulitillitahnan ja kotimasia mätejä(siian, hauen ja muikun):


Oli kyllä todella hyvää, vaikka mädit olivatkin ehkä vähän mauttomampia, mihin olen tottunut. Mätihän on suurta herkkuani, mutta meillä se tehdään aina niin, että sipuli, smetana ja mäti sekoitetaan samaan kippoon ja nautitaan sellaisenaan tai paahtoleivän päällä. Mutta oli kyllä silti tuokin hyvää.
Pääruoaksi sainkin sitten herkutella savustetulla Ahvenanmaan taimenella ja laakerinlehtikastikkeella. Kala oli suussa sulavaa ja kaikki muutenkin hyvää, mutta en tykännyt hirveästi kun annokseen oli laitettu pinaattia mistä en tykkää missään muodossa.


Ruokajuomaksi nautiskelimme punaviiniä ja valkoviiniä. Aperitiiviksi nautiskelimme lasit kuohuviiniä.
En muista viinien nimiä ja en ole mikään viiniasiantuntija, mutta punaviini jota joimme oli varmasti parasta koskaan maistamaani punaviiniä. En ole hirveästi koskaan tykännyt viineistä, mutta parin vuoden aikana olen oppinut tykkäämään niistä. Muistan joskus vannoneeni, etten varmasti ikinä tule tykkäämään punaviinistä, mutta tässä sitä nyt ollaan. :D En kuitenkaan koskaan osta viinejä kotiin, valkoviiniä joskus tosi harvoin mutta punaviiniä en ole ostanut varmaan koskaan. Jos sitä kumminkin juhlissa tai illallisella on tarjolla, niin kyllä se silloin maistuu(huom. nykyään). :)
Jos jotain kiinnostaa, niin voin kysyä veljeltäni punaviinin nimen, koska todellakin suosittelen sitä maistamaan. Löytyy kuulemma ihan Alkosta tai ainakin tilausvalikoimasta. Veljeni tietää viineistä aika paljon, kun on opiskellut alaa ja hänkin kehui kyseistä viiniä. Viini oli paljon kevyempää, kun punaviinit yleensä ovat.

Sitten päästiinkin lemppariosuuteeni, eli jälkiruokaan. ;) Voisin kyllä vaikka elää ravintoloiden jälkiruoilla, ne on aina niin hyviä. Ei kotioloissa sellaista koskaan saa. ;D
Jälkkäriksi Blinimenuun kuului crème brûlée ja omesorbettia. Oli kyllä suussasulavaa ja ihan liian pieni annos mun makuun. ;)
 


Oli ihanaa jutella kunnolla T:n ja L:n kanssa, kun monesti vaan kahvitellaan tai vietetään jotain juhlia. Nyt oli kunnolla aikaa höpistä mistä vain. Eikä haluttukaan sitten lopettaa iltaa vain illalliseen, joten päätettiin mennä vielä lasilliselle(kahdelle lasilliselle...) johonkin kivaan paikkaan. Päädyttiin Belgeen, jossa istuttiinkin sitten n. puoli kahteentoista, josta sitten suunnattiin bussilla omiin koteihimme.

Ainoa huono juttu illassa oli se, että R oli tullut taas vaihteeksi kipeäksi ja se vähän vaikutti hänen mielialaansa tietenkin. Hyvin kuitenkin jaksoi ja eipä tuo mies muutenkaan turhia löpise, joten ei tarvinnut rasittaa kipeää kurkkuun ;) Tänään R hakisin sitten sairaslomaa ja keuhkoputkentulehdus hänellä sitten todettiinkin. R sai tämän ja huomisen päivän sairaslomaa ja siitä hänellä sitten alkaakin vapaat ja menee vasta keskiviikkona seuraavan kerran töihin. Tänään R jää kotiin lepäilemään kun minä menen isäni kyydillä hakemaan Nellaa äidiltä ja sitten suuntaan isäni kanssa mökille jossa ollaankin sitten ainakin sunnuntaihin asti. Koko perhe tulee viikonlopuksi koolle, ihanaa! Eli veljeni ja hänen kihlattunsa, joiden kanssa oltiin siis eilen syömässä ja sitten mumminihan asuu siellä mökillä tai siis samalla tontilla. Näiden lisäksi siis minä, Nella, isäni ja äitini. R tulee myös huomenna sinne kun on vähän saanut rauhassa lepäillä. :)

Semmoista tällä kertaa ja jos vaikka sitten seuraavassa postauksessa olisi taas vaatejuttuja kun kävin äsken vasta postissa ja myös kotiin tipahti taas yksi paketti. ;)

3 kommenttia:

  1. Onpas pieniä annoksia :D ei riittäisi mulle...

    Hei voisitko laittaa tän tekstin pari kokoa suuremmaksi, ei tarttis tihrustaa? terveisin sokeahko

    VastaaPoista
  2. Haha niinpä ;P ravintola-annokset on pieniä, mutta onneks on kolme ruokalajia niin saa mahan täyteen :) Joo voin laittaa isommaksi fontin!

    VastaaPoista