Lilypie Second Birthday tickers

tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi Vuosi ja uudet kujeet

Hei!

Meidän uusi vuosi meni rauhallisissa merkeissä. Syötiin hyvin perheen kesken(minun äidin, mummin ja isän) ja mentiin aikalailla Nellan ehdoilla. Nukuttaminen olikin sitten taas hirveää.. nukkuuhan tuo neiti hyvin, kun nukahtaa, mutta se nukuttaminen on välillä aikamoinen prosessi. Ensin äiti koitti nukuttaa Nellaa tunnin. Nella joi ison määrän maitoa ja ei nukahtanut, huusi vaan pää punaisena ja oli jo huutamisesta ihan hikinen. Maito, tutti, silittely, lauleskelu, mikään ei auttanut. Minäkin menin avuksi, neiti rauhottui mutta tapitti vaan minua suurilla silmillään sieltä matkasängystä eikä ollut lähelläkään nukahtamista. Tällöin kello oli siis jo puoli yksitoista. Päätettiin sitten nostaa neiti pois sängystä, että saataisiin edes syötyä kaikki yhdessä. No, neiti oli sitten pirteä kuin mikä ja naureskeli vaan iloisena. Vaihdettiin hikinen yöppi pois ja seurusteltiin neidin kanssa oman syömisen ohessa. Nella on muuten löytänyt omat varpaansa ja niitä on kiva tutkia! Siinä meni sitten tovi, kun varpaat kiinnosti niin hirveästi taas. :D Sitterissäkin potkii huimaa vauhtia jaloillaan ja tarraa varpaistaan kiinni. :')

Kello alkoi olemaan jo yli puoli kaksitoista ja neiti yhä hereillä. Mietinpä siinä sitäkin vaihtoehtoa, että pitäisikö tuo ottaa mukaan ulos raketteja ''katsomaan'', jos ei nukahda... ettei menisi vuoden vaihtuminen toista nukuttaessa. Noh, päätin kumminkin sitten mennä vielä yrittämään josko nyt väsymys veisi jo voiton. Ja veihän se! Nella pienen kitinän jälkeen laittoi vain silmät kiinni ja alkoi nukkumaan :o ei tarvinnut maitoa, tuttia eikä muutakaan :o Nukahti siis vihdoin 23.40 ja vielä kerettiin juoda skumppalasilliset, pukea ulkovaatteet päälle ja mennä ottamaan uusi vuosi vastaan rakettien paukkuessa. Tänä vuonna meillä oli vain viisi rakettia itsellämme, mutta oli kiva katsella muidenkin paukutteluja.
Siinä sitten halattiin ja toivotettiin hyvät uudet vuodet ja R:n kanssa lähetettiin samaan aikaan toisillemme pusuviestit ja soitettiin saman tien. :)

Oltiin kymmenisen minuuttia vain ulkona ja sitten tultiin sisälle, juteltiin ja katseltiin (uutta) telkkaria jonkin aikaa ja painuttiin pehkuihin. Kerrassaan hurja uusi vuosi! :D

Nella nukkui yöllä sitten 23.40-09.15 heräämättä kertaakaan ja sain itse vielä jatkaa unia yhteentoista asti, kun äiti haki Nellan ulkoilemaan tämän herättyä. :)

Tänään Nella on nukkunut kahdet päikkärit(ulkona) ja molemmat on kestänyt 2,5h! Ei se vaan kotona näin hyvin nuku... kai se on joku maalaisilman ihmeys :D

Tästä tulee nyt tylsä kuvaton postaus, kun vieläkin olen täällä mökillä ja käytän äidin konetta. Päätin nyt olla täällä vielä vähän pidempään, kun mies tekee taas pitkää päivää.

Hyviä öitä kaikille! :)

2 kommenttia: