Lilypie Second Birthday tickers

lauantai 4. tammikuuta 2014

Seuraa meitä Facebookissa!

Heippa!

Nyt kaikille lukijoille seuraa ilmoitusluontoinen asia; vihdoin tein blogille facebook-ryhmän! Ryhmä on valitettavasti salainen, koska en ole kertonut tästä blogista tutuilleni. Tai siis läheisimmät tietävät kyllä, että kirjoitan blogia, mutta osoitetta en ole kummemmin kellekään kertonut. Syynä siihen on se, että tunnen minulle tulevan paineita jos tietäisin tuttujeni tätä lukevan. Minua alkaisi ahdistaa jos miettisin, että kaikki minut tuntetavat voisivat lukea blogiani. En tiedä miksi näin on, mutta koko blogini olemassaolon aikana olen näin ajatellut. Nyt tietenkin kun matkaa on jo jonkin verran takana, niin monet tuttuni, varsinkin sellaiset jolla on omia lapsia, ovat sattumalta mammablogeja selaillessaan löytäneet blogiini ja tulleet siitä minulle kertomaan. Mutta se ei ole haitannut yhtään, koska kaikki jotka ovat siitä minulle sanoneet, ovat sellaisia ihmisiä, joista tykkään. Ja kyseiset ihmiset ovat tervetulleita elämästämme lukemaankin. Lähinnä haluaisin pitää blogista erossa ihmiset, jotka ovat aiheuttaneet minulle ikäviä asioita elämään. Eihän niitä nyt niin paljoa ole, mutta kumminkin.  Ja mistäpä tiedän, vaikka tätä seuraisi monia tuttuja jotka eivät ole siitä minulle vaan sanoneet. :D

Jotenkin tuntuu kivemmalta kirjoittaa suurimmaksi osin tuntemattomille, tunnen olevani vapaampi kirjoittamaan silloin mistä vain ja minulle ei myöskään tule niin kovia paineita kirjoittaa välttämättä kovin usein. Vaikka siltikin kyllä vähän tulee. ;)

No, tuossa nyt oli kumminkin perustelua, miksi blogiryhmä on salainen. :) Blogin aion pitää kuitenkin julkisena ainakin toistaiseksi!
Jos haluatte liittyä ryhmään, kirjoittakaa tämän postauksen kommenttiboksiin facebookissa käyttämänne nimi, niin saan teidät lisättyä ryhmään. Jos ette halua kirjottaa tähän julkisesti nimeä, niin minulle voi laittaa sen myös sähköpostilla osoitteeseen: ''miratsi@hotmail.com''(jonne saa muutenkin aina tietenkin laittaa palautetta, kysymyksiä, yms!)

Ryhmässä tulee olemaan kuulumisia, joista ei riitä tarpeeksi aihetta postaukseen. Myöskin kuvia, arjen hassuja sattumuksia, Nellan uusia taitoja ja kaikkea mitä nyt vaan keksinkään. :) Toivoakin saa, tämä on nyt minulle ihan uusi juttu!

Ihanaa viikonloppua! ♥

6 kommenttia:

  1. Minä minä! Ja mut taidan facebookista löytääkkin. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooo! Mun pitikin lisätä sut heti, mutta unohdin. ;)

      Poista
  2. Voi miten ihana neiti tuossa vikassa kuvassa! <3 :) Laitan sulle sähköpostia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On sellanen hassuttelija <3 kiva, käyn kurkkaamassa :)

      Poista
  3. Moikka.
    Tulin vielä henk.kohtasesti ilmoittamaan että blogini on muuttanu uuteen osoitteeseen xheartxhenriikka.blogspot.com

    Eli Why.. does it still snow in the spring..?-blogin voi poistaa suosikeista.

    Toivottavasti siis olet lukijani myös jatkossa :)

    ♥: Henriikka

    VastaaPoista