Lilypie Second Birthday tickers

perjantai 28. joulukuuta 2012

Meidän Joulu

Heippa!

Anteeksi nyt ensinnäkin blogihiljaisuudesta. Ollaan reissattu kovasti, käyty mökillä ja Nellan toisessakin mummilassa. Eli perjantaista maanantaihin oltiin siis minun perheeni luona mökillä ja maanantaista keskiviikkoon R:n perheen luona.
Mökillä oli minun, R:n ja Nellan lisäksi minun äiti, isä, mummi, veli ja veljen kihlattu. Oli ihanaa viettää aikaa perheen kanssa oikein kunnolla. Näen veljeäni(Nellan kummisetää) suht usein, kun asutaan molemmat pääkaupunkiseudulla, mutta veljelläni on aika kiireinen elämäntilanne niin usein vain kahvitellaan eikä keretä viettää kunnolla aikaa yhdessä. Veljeni on siis minua melkeinpä tasan kolme vuotta vanhempi, samana vuonna syntynyt kun R.

Joulu meni rauhallisissa merkeissä. Minä hölmönä taas stressasin kaikkea. Mulla oli jotenkin hirveät paineet siitä, että Nellan ensimmäisestä joulusta tulisi ihana ja ikimuistoinen. Miten sen stressaamienn auttaa asiaa..? Hetkessä eläminenhän ja pienistä hetkistä nauttiminenhan olisi tärkeintä. Kun sen taidon vielä joskus kunnolla oppisi.

Vietettiin jouluaattoa jo aatonaattona eli sunnuntaina, koska silloin meidän koko perhe oli kasassa. Maanantaina myös veljeni kihlattuineen lähti tämän vanhempien luokse ja joulupäivänä heillä oli Hong Kongiin asti 10 päivän reissu edessä. L(veljeni kihlattu, Nellan kummitäti) valmistui kätilöksi ja he lähtivät sitä juhlimaan. Onnea vielä kovan työn tehneelle kätilölle! :)


''Jouluaatto'' mökillä meni Nellan vähän kitistessä ja hän ei olisi millään malttanut mennä nukkumaan. Heräskin sitten tunnin päästä virkeänä ja valvoi puoleenyöhön. Eipä siinä mitään, veljellä meni vähän hermot kun ei ollut muka samaa joulutunnelmaa kun vauva huus :D T on luonteeltaan aika perfektionisti ja perinteet on hänelle tosi tärkeitä, ei tykkää yhtään jos jokin poikkeaa ''normaalista'' tai tutusta.


Noh, sitten maanantaina lähdettiin päivällä ajelemaan parin tunnin matka R:n perheen luo. Siellä odotti taas yksi innokas mummi. Hyvä kun meitä enää edes moikataan, kun Nella on mukana ;)

Oli outoa viettää varsinaista jouluaattoa muualla kun mökillä. Olen viettänyt kaikki joulut mitkä muistan mökillä.(2-vuotiaasta lähtien lukuunottamatta yhtä joulua, kun vietettiin joulu kotona kun meidän isomummi oli niin huonossa kunnossa, eikä olisi jaksanut tulla mökille)
R:n perheellä oli tietenkin ihan erilaiset jouluperinteet, tai no R:n äidin sanojen mukaan ''ei mitään perinteitä, otetaan vaan rennosti'' :D Meidän perheellä on aina ollut tosi tarkat jouluperinteet. Kuten, että kaikki tulee samaa aikaa joulupöytään, syödään kynttilänvalossa ja kun kaikki on istuneet niin kuunnellaan ''Enkeli taivaan lausui näin''. Sen aikaa kaikki kuuntelee, sitten toivotetaan hyvää ruokahalua ja saa alkaa syömään. Ensin syödään rosollia, kalaruoat, sienisalaatit yms ja toisessa kattauksessa on laatikot ja kinkku. Pöydästä saa poistua, kun kaikki ovat syöneet. Kun ollaan syöty, niin koirien(tai no nykyään, koiran..)ulkoiluttamisen jälkeen aletaan jakamaan lahjoja. Minä ja veljeni jaamme lahjat yksitellen jokaiselle ja kun kaikki ovat saaneet lahjansa, niin ne avataan vuorotellen. Nyt lahjojen avaamiseen meni 4,5h :D Tämä on mielestäni ihana perinne, kaikki näkevät mitä toinen saa ja näkee toisen ilmeen, kun avaa lahjan. Lahjojen avaamisen yhteydessä monesti kerrotaan myös jokin tarina, mikä liittyy lahjan ostamiseen/hankkimiseen. :)
R:n perheessä pienin sisarus jakaa lahjat, sitten kaikki avaavat lahjat omia aikojaan. Tämä oli vähän ärsyttävää, kun siihen ei ollut tottunut, koska ei nähnyt edes mitä kukakin sai lahjaksi ja lahjojen avaaminen oli ohi puolessa tunnissa.

Nellan mielestä lahjapaperi oli kivointa :D
Joulu on aina ollut minulle todella tärkeä juhla, melkeinpä tärkein. Ihaninta joulussa on minusta yhdessäolo; se kun koko perhe kokoontuu yhteen, syödään hyvin ja nautitaan rauhasta ja kiireettömyydestä. Tietenkin myös lahjoja on kiva saada, mutta vielä kivempi niitä on antaa. On kivaa nähdä toisen ilahtunut ilme, kun tämä avaa lahjan.

Mitäs kaikkea sitä sitten saatiin lahjaksi? Vaikka ja mitä! En edes muista kaikkea. Voisin koittaa ehtiä jaksaa tehdä lahjoista erillisen postauksen. Mutta mm. saatiin rikkaimuri(Electroluxin pikamuri), jota kovasti toivottiinkin. Saatiin myös yhteiseksi Samsungin tabletti. Sain myös 50e lahjakortin H&M:lle, Lindex:iin, Gina Tricottiin, Vero Modaan ja Seppälään ja lahjakortin Smartphotolle, jolla saa tilattua 40e arvoisen canvas-taulun. R sai Stadiumin 50e lahjakortin. Sain myös pari kirjaa, koruja, hiustuotteita, meikkejä, rasvoja, meikkisieniä, R:n mummolta 100e rahaa yhteiseksi, ''lautapelin'', suklaata tooodella paljon jne. Nella sai mm. lampaantaljan, leluja, vauvakirjoja, palapelejä, kaksi heijastinta, Nomination-korun kahdella irtopalalla, korun, ponnarin, prinsessa-nojatuolin, prinsessatyynyn, Plaston taaperokärryn, vaatteita, valokuva-albumin ja kaikkea muuta kivaa. :)
Kuvailin jo osan lahjoista, mutta laittelen niitä sitten toiseen postaukseen. :)

Mulla olis vielä vaikka mitä kerrottavaa, mutta tästä tuli vähän maraton-postaus niin kirjottelen sitten noita neuvolalääkärikuulumisiakin toiseen postaukseen. :)



 Vaikka joulua kuinka rakastan, niin ihan kiva, että se on vaan kerran vuodessa. :D Kyllähän sitä stressaa lahjoineen, ruokineen, siivouksineen ja kun vielä reissaa paikasta toiseen... Lapsen kanssa tota tavaraa on jotenkin ihan järjetön määrä aina mukana, kun ''kaikkeen pitää varautua''. Sitten vielä lahjat siihen päälle niin huhhuh!

Nyt mennään jatkamaan ihanaa arkea kun miehellä on kaksi kokonaista päivää vapaata. <3 Sitten hän meneekin uudeksi vuodeksi töihin. :( Saas nähä mitä sillon keksii...

Ihanaa viikonloppua kaikille! <3

2 kommenttia:

  1. Teillä on ihanan oloinen joulu. :) Samantyyppisestä tykkään itsekkin. Meillä vaan on nyt mennyt enemmän ns. vapaammaksi tuo aatto. Itse kaipaisin kylläkin niitä erilaisia perinteitä. Ehkä sitten ensi vuonna, kun neitikin on isompi. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos, niin on :) Kyllä mäkin tykkään perinteistä, ne tuo sitä tiettyä jouluntuntua :) Joo saa nähdä, miten joulut muuttuu kun Nellakin kasvaa :) Ihanaa uutta vuotta teille!

    VastaaPoista