Maaginen päivämäärä tänään, mutta tuskimpa mitään erikoista tapahtuu.
Syy siihen, miksi blogissa on ollut melkein viikon tauko, on se että oltiin vähän reissussa. Ensin oltiin pe-ma äitini luona ja sitten ma-ti mökillä isäni ja mummini luona ja eilen illalla MYÖHÄÄN tultiin kotin. Vasta 0.30. Eikä ollut todellaaan hyvä päätös, sillä Nella nukkui kaksi tuntia ja sitten heräsi kun tultiin kotiin ja oli ihan ihmeissään kun ei ollutkaan ollut yöunilla ja luuli olleensa vain päikkäreillä ja oli niiin pirteä ja hymyileväinen... Oi voi. Puoli kahden jälkeen onneksi neiti nukahti yöunille, sitten heräsi 6.30 ja seuraavan kerran yhdeksän jälkeen. Eli ei ihan putkeen mennyt yö, mutta onneksi ei nukkunut kovin pitkään, vaikka menikin yöunille niin myöhään. Nyt kun kello on kaksi, niin neiti vetelee toisia päikkäreitään jo partsilla. :)
Mitäs kaikkea sitä tuli puuhailtua kyläluutina? Leivottiin pipareita, ulkoiltiin, shoppailtiin joululahjoja, käytiin katsomassa isän ostamaa moottorikelkkaa, leikittiin, katsottiin telkkaria, juteltiin, saunottiin ja syötiin hyvin. Näiden päivien menuun kuului mätiä ja paahtoleipää, savulohta, pizzaa, kananrintaa, riisiä ja kukkakaali-parsakaaligratiinia, fetasalaattia, lihamureketta ja joululaatikoita, kinkkua, kananmunaa ja pekonia ja kaikkea muuta ihanaa! Nam nam. Ja ai niin, niitä pipareita ja joulutorttuja, mitä leivottiin. Nyt on kyllä karu paluu arkeen, kun on saanut syödä niin hyvin... Ja tottakai myös apua Nellan hoidossa. Kolmena yönä peräkkäin äitini otti Nellan viereensä ja heräsi tämän kanssa, jotta saisin nukkua, ihanaa! Ja minähän nukuin, kymmeneen ja puoli yhteentoista jopa. Vaikka välillä heräilinkin, kun pikkumuru kiljui ja huusi. :)
Me ollaan alettu syöttää Nellalle nyt kaksi kertaa päivässä soseita ja niitä uppoaakin jo paljon paremmin. Lemppari on mango ja maissisoseesta ei selvästikään tykkää. Mangoa on mennyt kerralla jopa puoli purkkia, joka on kyllä tosi hyvin verrattuna siihen muutamaan lusikalliseen, mitä jotakin sosetta vain menee. Kasvissoseet ollaan tehty itse, mutta mango- ja maissisosetta ei, eikä mitään hedelmäsoseita. Vielä. :)
Peruna-porkkana ja peruna-kukkakaali menettelee. Lähipäivinä maistetaan persikka-banaania, metsämarjasosetta ja kaikkea muuta sellaista :) Makea on selvästi neidin mieleen, ylläri :D
Ollaan annettu Nellalle nyt myös maissinaksuja, siis niitä missä on 0% suolaa ja 2% rasvaa. Eli ne maistuu ihan ilmalta, ihan kun sellasia styroksi-pakkausmateriaalijuttuja :D Noh, niitähän munkin kannattais alkaa napostelee ja korvata shipsit ja karkit niillä.... :D
Anyway, Nella osaa viedä hienosti naksun suuhun. En koskaan jätä Nellaa valvomatta, kun hän saa naksun vaikka siihen tukehtumisriski on aika mitätön, sillä naksu sulaa samantien suuhun, ennen kuin sitä kerkeää nielaista ja ei Nella saa edes koko naksua kerralla suuhunsa.
Jännä juttu, kun Nepsu ei tykännyt maissisoseesta, mutta maissinaksut kelpaa. :)
Ihanan sottasta puuhaa toi, kun se maissinaksu sulaa ja tulee ihan tahmaseks :D Sit sitä on vaatteissa, sormissa, naamassa, lattialla... niin äidillä kun lapsella :D
Hmm... |
Nam nam! |
Minne se maissinaksu hävisi?! Bongaa kuvasta... |
Mutta nyt pitää mennä jatkamaan, hirveästi olisi tavaroita purettavana reissun jäljiltä, neitikin alkoi kitisemään tuolla parvekkeella, pitäis keretä syömään, siivoamaan ja tekemaan tuhat ja sata juttua. Heippahei! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti