Lilypie Second Birthday tickers

maanantai 12. marraskuuta 2012

Soseita, viikonloppua ja isänpäivää

Heips!

Paljon kaikkea kivaa on taas tapahtunut. Me alotettiin neidillä soseet perjantaina eli 9.11.12 Nellan ollessa 3kk ja 1 päivän ikäinen. Neuvolassa tätä siis suositeltiin, koska tytön paino menee reilusti yläkäyrillä ja maidossa on niin paljon energiaa ja syömäväli niin tiheä, että soseista voisi löytyä apua. Soseet myös täyttävät vauvan mahaa paremmin, niin ei tarvisisi niin paljoa maitoa nauttia kerralla. Nythän tietenkin hän syö vielä todella pieniä määriä sosetta, 0,5-3 teelusikallista kerrallaan. On vaikeaa edes arvioida, paljonko sosetta menee kerralla mahaan asti, sillä kielellä sitä työnnetään ulos suusta ja ilmeet on kyllä mainioita :D Perunaa ollaan nyt siis pelkästään annettu.

Olen päättänyt, että näillä näkymin ainakin teen kaikki soseet alkuun itse. Toki kun soseita aletaan syömään paljon enemmän ja täytyy mennä kylään johonkin tms, niin sitten voidaan syödä kaupan soseita. Mutta itse soseiden tekeminen on superhelppoa, tulee halvemmaksi eikä ole lisäaineita. Nytkin vaan normaalisti kuorii perunan, keittää, sauvasekoittimella sekoittaa korvikkeen kanssa ja laittaa osan jääkaappiin ja osan jääpalamuoteissa pakkaseen. Porkkanasta tein samalla tavalla jo, mutta sitä aletaan antaa vasta kun ollaan viikko totuteltu perunaan. Yksi uusi kasvis per viikko.
 Viikonloppuna mentiin perjantaina mun äidin ja isän luokse. He olivat yhdessä tämän viikonlopun, vaikka välillä ovatkin erossa. Nella jäi sitten sinne hoitoon, kun me suunnattiin lauantaina kohti R:n veljen valmistumisjuhlia. Hän valmistui merkonomiksi. Nella jäi siis la-su yöksi hoitoon mummilaan. Meillä oli oikein kiva ilta! Tuli kyllä juhlittua sen verran, ettei tarvitse taas vähään aikaan... Mentiin R:n mummille yöksi ja lähdettiin baarista klo 02 aikaan. Seuraavana päivänä R:llä oli vähän huono olo, mutta mulla ei. En juonut baarissa kuin yhden siiderin. Siitä sitten lähdettiin ajelemaan takaisin mun äidille ja haettiin Nella kotiin. Ikävä oli todella suuri!

Sunnuntainahan oli isänpäivä ja lauantaina oli R:n 23v synttärit, joten lahjoja sain ostella vaikka kuinka. Otin niistä kuvatkin:

Isänpäiväkortti, jossa on runo, kuva ja Nellan jalanjäljet (sensuroitu minun nimeni ja R:n pää)

Muki

Synttärikortti


Kirja: ''211 asiaa, jotka joka äijän pitäisi tietää''

Itsetehdyt vaipanvaihto-, vauvan pukemis- ja vauvansyöttölahjakortit :D

Takana luki, mihin lahjakortti oikeuttaa eli siihen, että minä teen yhden vauvaan liittyvän jutun silloin kuin herra ei jaksa :D

Isä- paita ja Number One Isä- sukat
Ja näiden lisäksi ostin Simpsonit- autohajusteen, jossa on Homer ja perhe ja joku isäteksti ja tämmösen Jääkolpakon, mistä unohdin ottaa kuvan. Ja tuohon vielä kylkiäiseksi yhden ison Karhu-oluen :D
kuva lainattu täältä


Äsken käytiin kävelemässä 45 minuuttia miehen ja Nellan kanssa ja Nella laitettiin vielä parvekkeelle jatkamaan unia vaunukopassa. Meillä on sillä tavalla huono parveke, että sen ovesta ei mahdu vaunut ja siellä on sohva. Ollaan siis laitettu neiti nukkumaan vaunukopassa sohvalle parvekkeelle, kun ei muuten oikein onnistu. Mutta eipä sekään kauaa enää onnistu, muutaman kuukauden vain, koska kohta Nella osaa jo nousta istumaan ja ei mahdu enää vaunukoppaan yms. :/ Yksi ehto minulla on kun seuraavan kerran muutetaan; täytyy olla OMA PIHA! Ihan ehdoton. Että saisi tosiaan nukuttaa ulkona, varsinkin jos tulee toinen lapsonen jossain vaiheessa niin kun on kaksi lasta niin helpottaa hirveästi jos vauvan saa ulos nukkumaan kun toinen lapsi touhuilee sisällä ja nukkuu vähemmän tai ei ollenkaan enää päikkäreitä. Ja vauvat todistetusti nukkuvat paremmin ulkona. Nytkin taas kun Nella oli ollut mummilassa hoidossa ja nukkunut kaikki päikkärit ulkona, niin veteli unia kevyesti kolmisen tuntia. Ei niin vaan kotona tapahdu, paitsi jos olen pitkällä kävelyllä. Aina ei jatka unia, kun tullaan kävelyltä sisälle ja täytyy avata haalaria ja ottaa pipoa pois.

Nyrkki menee kovasti suuhun ja usein!
Meillä oli tänään ihana aamu, kun heräsi siihen kun Nella kiljahteli ja höpötteli pinnasängyssään ja miehellä oli vapaapäivä. R nosti Nellan meidän viereen höpöttelemään ja sieltä tuli kyllä taas niin valloittavia hymyjä. Harmi kun ei ollut kameraa lähellä. Myöhemmin otin sitten vähän kuvia, kun saatiin päivävaatteetkin puettua.








Nyt mennään jatkamaan ruoanlaittoa; kuhaa, perunamuusia ja fetasalaattia NAM! :)

3 kommenttia:

  1. En kyllä välttämättä lähtisi pakastamaan korvikkeeseen tehtyä sosetta. Jos en ihan väärin muista niin ainakin joissain korvikepurkeissa lukee ettei saisi pakastaa... Oon ite löysentäny pakastamani soseet korvikemaidolla vasta lämmitysvaiheessa :)

    VastaaPoista
  2. Okei kiitos vinkistä! En tiennytkään tota :) Oon lukenut vain, että kannattaa pakastaa ja sekoittaa korviketta soseen joukkoon :)

    VastaaPoista
  3. Luin tosta netistä ja vitsit että tuli ristiriitaista tietoa :o

    VastaaPoista