Aattelin kirjotella vähän, millainen tuo neiti nyt kolmikuisena on.
Nellan lempparijuttuja on edelleen kaikki lamput ja valot ja niitä tuijotteleekin paljon. Nykyään myös kun mennään kauppakeskukseen, niin vaunujen/matkarattaiden kuomun pitää olla ylhäällä niin, että Nella näkee ympärillään valot, ihmiset, kyltit yms. Muutenkin neiti seurailee nykyään paljon enemmän kaikkea ympärillään. Kauheasti tutkailee kaikkea, esimerkiksi kun makoilee vaikka leikkimatolla niin jos joku kävelee ohi niin seuraa katseella.
17.09.12 |
Leikkimatolla myös viihtyy nykyään kokoajan paremmin ja katselee leluja. Ne on kivoja jos ne heiluu myös tai joku niitä heiluttaa. Helistimet ja lelut on muutenkin alkanut enemmän kiinnostaa ja niitä tarkkaan katselee. Vielä ei tartu leluihin, mutta vahingossa kun niihin osuu huitoessaan ja touhutessaan niin on hauskaa.
Masulteen neiti ei vieläkään tykkää olla, niinkuin edellisessä postauksessa kirjoitinkin. Sitäkin harjoitellaan kyllä päivittäin, mutta alkaa aina hirveä ähinä, jota seuraa huuto ja itku.
Lauluista, loruttelusta ja laululeikeistä Nella tykkää hirveästi ja lauleskelenkin hänelle joka päivä. Myös musiikki ja lastenlaulut on kivoja, ostin tänään uusia lastenlevyjä taas neidille.
Paikkoja, johon Neltsu nukahtaa parhaiten on syli, auto, ulkona liikkeellä olevat vaunut ja yöunille nukutetaan aina omaan pinnasänkyynsä. Joskus jos ollut kiukkuinen tai itkuinen, niin haluaisi vain nukkua sylissä ja kun koittaa siirtää siitä pois, niin havahtuu heti ja alkaa itkeä. Voi pikkuista sylivauvaa... Vaikka nykyään viihtyy paljon myös muualla kuin sylissä.
Nella ei edelleenkään tykkää vaatteiden pukemisesta, tuskaa aiheuttaa varsinkin bodyt(ennenkaikkea pään yli vedettävät), mekot, selästä napitettavat mekot, hihojen pukeminen yms. Housujen laitosta ei yleensä ole milläänsäkään ja vaipanvaihtokin on ihan kiva homma, jos ei nyt tahalteen siinä aikaile.
Nella vihaa myös aamupesuja, vaikka muuten vedestä tykkääkin(kylpy ja pyllypesut). Eihän tietenkään varmaan ole kivaa, jos heti aamusta kylmillä kosteuspyyhkeillä pyyhitään kainaloita, kasvoja yms.
Nellasta on tullut myös ihanan ilmeikäs. Hymyilee, nauraa ääneen(!), näyttää kieltä, irvistelee, laittaa suun mutruun, kurtistaa kulmiaan, katselee muuten vaan yms. Ääneen on nauranut nyt muutaman kerran jo.
Kylpeminen on edelleen kiva juttua ja vedestä tykkää. On alkanut myös potkimaan vedessä :) Neltsu on alkanut viihtymään myös toisessa sitterissä, jonka olen fiksuna kantanut keittiöön kun lämmitän neidille maitoa tai teen muita hommia keittiössä(eli ns. ihan tavallisessa sitterissä, jota pitää hytkyttää jos siihen haluaa liikettä), kun ennen tykkäsi olla vain ''koliikkikeinussa'' eli sitterissä, jonka saa itsestään pattereilla keinumaan ja jossa on kaksi tasoa(tosin Nella tykkää vain nopeammasta tasosta). Tässä kuvat molemmista:
13.09.12 |
''Uusia'' vaatteita(eli muutama viikko sitten ostettu):
Name It- yöppi, 68cm, Hulluilta Päiviltä |
Name It- bodyja(68cm), Hulluilta Päiviltä |
BOGI- 74cm fleece-haalari Hulluilta Päiviltä |
FB-kirppikseltä tilattu ihana pehmoinen takki <3 |
Mekkoja |
Pieneksi jäänyt body :( 56cm |
Pieneksi jäänyt mekko :( 50cm |
Pieneksi jäänyt Bamse-setti :( 56cm |
Pieneksi jääneet Name It- velourpöksyt :( 0-3m |
Huomenna(tai no oikeastaan tämän päivän puolella kun kello on näköjään 0.40 yöllä...) eli 3kk ikäisenä tasan aloitetaan sitten soseiden maistelut, ensimmäisenä kokeiluvuorossa peruna! Jeejee. Sitä odotellessa. :) Maitoa menee hirveät määrät. Osittaisimetän vieläkin ja ihan vain välillä tyytyy pelkkään tissiin, monesti jää vielä nälkäiseksi. Kerralla maitoa menee 100-200ml. Riippuu vähän, onko nukkunut pitkät päikkärit tai koko yön ja olenko imettänyt yms yms. Korvikkeena meillä on NAN.
Nella on muuten tänään ollut aika itkuinen illalla rokotusten jälkeen. Lämpöäkin vähän oli ja laitettiin suppo. Nyt onneksi on yöunilla, nukahti ihan normaaliin aikaan eli 20.45.
Tää mamma kävi tänään hyvä ystävän kanssa kahvilla ja olin pari tuntia pois kotoa, kun mies nukutti Nellaa. Teki kyllä hyvää! Välillä kaipaa vaan sitä omaa aikaa ja juoruilua ystävän kanssa, vaikka kuinka rakastaakin lastaan. :)
Hei, ihanaa teitä lukijoita on jo 18! Jos haluatte, että kirjoitan jostain tietystä aiheesta niin kertokaa! Eli postaustoiveita otetaan vastaan. Välillä ei oikein ole ideoita postausten suhteen. :) Ja kysymyksiäkin saa esittää. Kommentit ovat aina yhtä tervetulleita, piristävät päivää!
Palaillaan!
Mitkä tytön 3kk mitat oli neuvolassa? Kiinnostaa kun oma likka on kans niin samanikäinen. :) Ja me aloteltiin porkkanalla, kun se oli makeampi ja toi maitokin on hirmu makeeta ni ajattelin et uppois paremmin. Tosin ollaan ihan muutama kerta maisteltu vaan. Ja sit meidän tytsy syö pääsääntösesti velli-maito sekotusta. Eli puolet nan1 ja puolet Onnin porkkana-peruna velliä. Hyvin uppoaa meillä! :) Noista velleistähän ollaan montaa mieltä mut purkissa oli +4kk ni päätettii kokeilla. :)
VastaaPoistaKato mun edellinen postaus, siel on 3kk neuvolakäynnistä juttua ja mitat! :) kiva, pitää sitäki sit kokeilla :) mitä teil on neuvolas sanottu velleist? Ku meille sanottiin et neuvola ei enää suosittele niitä mut ettei niist mitää haittaakaan oo :O
PoistaNo meille ei suositella mitään kiinteitä. Täti ehdotteli tytön rajuun pulautteluun maidon sakeuttajaa. En kyllä rupee sellasten kans enää sotkemaa täs vaihees ni aloitin vellit ja pulauttelut loppu lähes kokonaa. Ennen useita kymmeniä kertoja päivässä kaaressakin puklaillut tyttö puklaa ehkä kerran kaks päivässä tai ei kertaakaan. Me todettiin et neuvola on neuvola ja käytetään nyt omaa järkeä. Toiset suosittelee toiset ei. Me päätettii nyt kuitenki kokeilla ja toimii niin jatketaan näin. :)
PoistaJoo toi on fiksua! Oma lapsihan se on, eikä neuvolan. ;) ja hulluksihan sitä tulis jos koittais noudattaa kaikkia maailman suosituksia ;D
PoistaOnks teillä kaukalo naama menosuuntaan autossa vai näyttääkö se vaan kuvassa siltä? :o
VastaaPoistaEi tietenkään! Ihan selkä menosuuntaan on :)
VastaaPoista