Lilypie Second Birthday tickers

maanantai 12. elokuuta 2013

Nellan 1v synttärit!

♥ Mistä pienet tytöt valmistetaan...
...ensin aamukastetta laitetaan
pieneen kultaiseen rasiaan.
Hopeaa enkelin siivestä ripotellaan
ja auringon valolla sekoitetaan...
...näin pienet tytöt valmistetaan. ♥

Lauantaina 10.8. juhlittiin Nellan ensimmäisiä synttäreitä ja stressistä huolimatta päivä oli mahtava! Ihan turhaan tuli stressattua kaikkea turhaa. Ruoka oli hyvää, ihmiset viihtyivät ja suurin osa läheisimmistä ja tärkeimmistä ihmisistä, niin meille kuin Nellallekin, pääsi paikalle. Olen niin onnellinen, että Nellalla on ympärillään niin paljon rakastavia ihmisiä.

Ainoa asia, joka nyt ei ihan putkeen mennyt, oli sää. Ilma ei ollut tosiaankaan yhtä kaunis kuin synttärisankari; ensimmäisten vieraiden saapuessa satoi ja oli muutenkin viileää ja tuulista. Välillä kuitenkin aurinkokin pilkotti ja oli vähän lämpimämpää. No, eipä se nyt niin paljoa haitannut, koska meillä oli n. 20 hengen teltta ulkona pystytettynä ja muitakin suojaisia paikkoja. Sisälle myös mahtui yllättävän paljon ihmisiä; vaikka täytyy myöntää, että kyllä vähän ahdisti kun aluksi lähes kaikki kolmisenkymmentä ihmistä ahtasivat itsensä mökkiin sisälle. :D
Tapu tapu!

Nella käyttäytyi niin nätisti, voi että olen ylpeä! Suoraan sanottuna vähän jännitin ja pelkäsin, että miten neiti jaksaa koko päivän ja vierastaako joitain - neiti kun on tupannut olemaan vähän arkajalka vieraampia ihmisiä, varsinkin miehiä, kohtaan. Mutta Nella ei vierastanut ketään! Välillä saattoi vähän keimailla ja ujostella, muttei sen kummempaa. Äidin iso tyttö! ♥ Mumminikin sanoi, että oikein mallilapsi oli. :D Ei tainnut itkeä monen tunnin aikana kertaakaan eikä kiukutellut yhtään. Ihan lopuksi, kun osa vieraistakin oli jo lähtenyt, kiukkusi ihan vähän ja halusi olla sylissä, kun väsymys rupesi painamaan. Mutta silloinkaan ei itkenyt edes!

Kun viimeiset vieraat olivat lähteneet, niin vähän ajan päästä laitettiin synttärisankari päikkäreille ja neiti vetelikin melko myöhäiset iltapäikkärit n. 45 minuuttia. Unet jäi vähän kesken ja Nella oli unien jälkeen aika huonotuulinen yöuniin saakka. Ei suostunut syömäänkään, paitsi sitten iltapuuron jotenkin. Väsyttävä päivähän tuollainen on pikkuiselle, juuri yksi vuotta täyttäneelle tutkimusmatkailijalle. Paljon ihmisiä, meteliä, hälyä ja keskipisteenä olemista!

Nella sai ihania lahjoja, ajattelin tehdä niistä postauksen erikseen. Nyt luvassa kuvia juhlapäivästä!
Tämä Seppälän ihana pitsimekko valikoitui Nellan juhlamekoksi! ♥ Tuolla pitsin alla on sellainen mukava puuvillainen alusmekko. :) Takana on kullanvärinen vetoketju.
Koko 92cm
Koristeita
Ihania Nella- ilmapalloja oli kolme kappaletta koristeena. :)
Muumikuvioisia ilmapalloja sekä serpentiiniä
Vieraskirja + Nellan vauvavuoden sisältävät valokuva-albumit, jotka olen tehnyt
Isi ja Nelski
Ystäväni A:n lapsi, 1v 7kk
Nellalla oli asiaa :P
''Mä laitan ite hiukset juhlakuntoon!''
Nella osaa muuten jo harjata hiuksiaan. :D Ja ymmärtää, jos Nellalle sanotaan että ''Miten Nella harjaa hiuksia?'' :)
Nella sai lahjaksi tuttavan tekemän ihan valtavan kokoisen nallen! Se on varmaan kolme kertaa Nellan kokoinen. :D
Upea synttärikakku, josta en voi ottaa itse kunniaa. :D Tämä on siis kummitätini tekemä.
Taustalla mummini tekemää raparperipiirakkaa, jonka kanssa oli tarjolla vaniljakastiketta.

Mansikkajuustokakku
Valkosuklaa-limejuustokakku
Sydänkarkkeja, vaahtokarkkeja sokerikuorrutteella, muumikeksejä, sydänkeksejä ja paria eri suklaakeksiä sekä hedelmämaissinaksuja lapsille

Salaattipöytä, savukalaa, patonkia, kinkku- ja jauhelihapiirakkaa

Kummitäti M ja hänen poikaystävä
Vauhti päällä!
Välillä pitää jäädä ihmettelemään
Isin sylissä, kohta ''puhalletaan'' kynttilä kakusta!
Onnellinen mummi! (minun äiti)
Ystäväni A ja hänen tyttö
Sedän(R:n veljen) sylissä on kivaa!
Tässä on hyvä olla ♥
Kaikenkaikkiaan, niiiiin ihana päivä. Haluan sen takaisin! ♥ Onneksi Nellan synttäreitä on vielä paljon edessäpäin. :)

 ''On kaikilla lapsilla maailmassa, pieni tiukunen helisemässä, 
syvällä sydämen sykkyrässä,
se lapsessa hiljaa soi.

Ja vaikka se tiuku on piilossa,
sen kuulee lapsen ilossa,
ja näkee valona katseessa,
kun hän unelmoi.

Kaikki tiukuset helähtäkää,
maailman aikuiset herätkää,
on lapsilla ikävä leikkimään,
he kaipaava syliä hyvää.''

1v-postausta en ole saanut vieläkään aikaiseksi kirjoitettua, aluillaan on yhä.. ehkä sitten samassa neuvolakuulumisten kanssa torstaina? :P Ei jotenkin jaksa olla edes koneella, kun mökkeillään ja R on lomalla. Ihanaa parisuhdeaikaa ollaan vietetty saunoen ja leffoja katsellen, höpötellen ja halien. Meillä tuli Nellan synttärijuhlapäivänä kolme vuotta täyteen seurustelua ja kaksi vuotta kihloissaoloa. Love you! ♥

Ihanaa viikkoa kaikille, nauttikaa loppukesästä ♥

8 kommenttia:

  1. Voi miten kivat synttärit! :) Ihania kuvia Nellasta! Meillä on synttärit edessä ja jännittää kovasti miten sujuvat ja miten vieraat tänne mahtuu. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä kivaa! :) Tiedän tuon jännityksen, mutta koita olla stressaamatta, hyvin ne menee! :)

      Poista
  2. ihanua synttärikuvia!! varsinki missä nella on veljes kans!! mun pikkuveli on pikkupojan kummi ja tosi lämpimis väleissä!

    Mahtis kakku ja reseptiä juustokakuista kiitos :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tarkotat varmaan R:n veljeä? :) Nellakin on tosi lämpimissä väleissä mun ja R:n sisarusten kanssa, se on ihanaa! ♥ Ja meille tärkeää tietenkin. R:n yksi veli on Nellan kummi ja mun veli myös. :)

      Kiitos, oli kyllä hieno! Voin koittaa laittaa jossain vaiheessa. ;)

      Poista
  3. Voi että mitkä synttäripippalot, ihanat! Ja Viimakin sai 1v lahjaksi jättinallen - miksi, kysympä vaan :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiiiiitos! ♥ Joo, me saatiin kaks ihan VALTAVAA pehmolelua. Ne ei varmaan edes mahdu meidän kämppään. :/ Pitää jättää mökille tai muuttaa. :D :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mun mies ei halua esiintyä blogissa kasvoillaan tai nimellään. :)

      Poista