sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kuulumisia ja Nella 1v 4kk!

Heippa kaikille pitkästä aikaa!

Nyt on tullut kyllä hävettävän pitkä tauko bloggailusta. Mulla ei oikeastaan ole siihen mitään sen kummempaa selitystä, jotenkin ei vain ole aika ja energia riittänyt kirjoitteluun. On tapahtunut yhtä sun toista, ollut perhedraamaa ja muuta ei-niin-mukavaa, mutta kaikki on nyt kuitenkin ihan hyvin. Ihanaa kun olette pysyneet matkassa mukana, rakkaat lukijat! Kyllä me täällä vielä ollaan ja sinnikkäästi koitan jatkaa taas bloggailua. ;)


Ollaan oltu taas paljon mökillä, ulkoiltu ja leikitty, oltu R:n vanhemmilla ja odoteltu joulua. Mä olen niin jouluihminen ja se taitaakin olla mun lempijuhla. Joulussa on vaan sellaista tietynlaista tunnelmaa, jota ei mikään voita.
Nella osasi hienosti kaulita itse!
Vau mikä piparimuotti!
Mitäs kuuluu meidän pikkuiselle neidille? Vaikka eipä tuo Nella, tänään 1v 4kk, taida enää niin pieni ollakaan! Omaa tahtoa on alkanut tulemaan koko ajan enenemissä määrin ja tuntuu kun neidin persoona olisi heittänyt kuperkeikan. Minne se meidän harkitseva ja rauhallinen lapsi on kadonnut?!
Tokihan se on vielä Nellan perusluonne, mutta myös vahvempaa temperamenttia, itsepäistä luonnetta, jääräpäisyyttä ja aktiivisuutta on tullut roppakaupalla lisää. Nellasta on tullut myös paljon rohkeampi, vierastusta esiintyy enää tosi vähän ja neiti uskaltaa tehdä paljon enemmän koko ajan asioita. Nuo asiat huomaa varsinkin sellaisissa paikoissa, jossa voi ''verrata'' Nellaa muihin lapsiin; monesti Nella oli se, joka nyhväsi äidissä kiinni ennen, harkitsi pitkään ennen esineiden hakemista itselleen ja vähän jäi välillä jalkoihin rauhallisen luonteensa kanssa. Nyt neiti on jo paljon uskaliaampi ja täytyyhän siitä olla vain ylpeä!

En vieläkään sanoisi, että meille olisi varsinaista uhmaa rantautunut, ainakaan sen mittavassa merkityksessä. Mutta jonkinasteinen isompi oma tahto on kyllä löytynyt. Pukeminen on tyhmää, ruoan syöttäminen neidille on ei-ei-ei pään pudistelun ja käsien huitomisen kera, hampaiden pesu on inhottavaa, kaupoissa ollessa rattaissa ei viihdytä, maitoa ei pahemmin suostuta nokkamukista hörppimään ja neiti tekee juuri niin kuin itse tahtoo. Enää murun viihdyttäminenkään ei ole yhtä piece of cake, kuin ennen. Joskus ne lempparijututkin saa aikaan mutruilmeitä ja kyllästyneitä katseita, kun joskus ei vaan sitten mikään jaksa huvittaa. Kuulostaako muiden taaperoiden äideistä tutulta? ;)

Kaikesta huolimatta, rakastan meidän arkea. Rakastan tuota pientä hömppää, joka uhmaa ja kiukkuaa, mutta myös halii, pussaa ja kikattaa ihan hassuille jutuille. Hokee äitiä, isiä, hauvaa(kaikki eläimet ''hauva''), pappaa, kakkaa, kukkaa, kakkia, ''miimiimii''(?), ''tukutukutuku'', ''anna'', paippa/vaippa/päippa..., o-ou, ei, joo, heihei. Uusiin sanoihin on tullut myös ''kukko'', ''pupu'' ja ''ankka'', kun ollaan selailtu eläinkirjoja. Nella hokee myös koko ajan ''tiitti'' tai ''kiitti'', esim. ruoan jälkeen, maidon jälkeen, saadessaan jonkun lelun, tuodessaan aikuiselle jonkun esineen jne. On meillä vielä niin kiitollinen lapsi, toista se on varmaan teini-ikäisenä. ;)
Tuo ''pappa''- sana onkin nyt uusi juttu ja sillä tarkoitetaan kaikkia muumeja. Aina kun luetaan muumikirjaa tai katsotaan muumeja tai vaikkapa kahvikupissa on minkä tahansa muumin kuva, niin neiti innoissaan hihkaisee ''pappa!''. Toki ollaan sanottu muumipappa-sanaa, mutta ihan yhtä lailla pikku myytä, muumimammaa, muumipeikkoa, haisulia, nipsua, niiskuneitiä, nuuskamuikkusta ja muita kaveruksia. Kaipa se pappa vaan sopii suuhun parhaiten? :)

Nellan ymmärrys kehittyy koko ajan enemmän ja enemmän ja on niin mahtavaa kun koko ajan saa ihmetellä kuinka paljon noinkin pieni voi jo ymmärtää. Kehonosista Nella osaa nyt näyttää pyydettäessä varpaat, nenän, silmät, suun, kädet, mahan, navan, pään, hiukset, korvat, posket ja joskus myös pepun ja polvet.
Nella ymmärtää välillä ihan hassujakin asioita ja yhdistelee päässään eri juttuja. Kuten eräänä päivänä kun tutki vaarin rannekelloa ja sanottiin, että siinä on kello, niin Nella osoitti heti seinällä olevaa kelloa. Jos puhutaan lampuista, niin neiti etsii kaikki lähellä olevat lamput, niin katossa olevat kun pöytäversiotkin. Nella ymmärtää päivittäisiä ilmaisuja tosi paljon ja koko ajan enenemissä määrin ja se toki helpottaa meitä vanhempiakin.

Punaposkipupu ♥
Minunhan oli jossain vaiheessa tarkoitus palata työelämään jo nyt tämän joulun jälkeen, eli tammikuussa kun Nella olisi 1v 5kk. Teimme kuitenkin jo jonkin aikaa sitten R:n kanssa päätöksen yhdessä tuumin, ettemme halua vielä laittaa Nellaa hoitoon. Syitä siihen on monia, mutta päällimmäisenä se, että emme halua laittaa vielä Nellaa hoitoon tämän ollessa niin pieni ja kun ei osaa vielä kunnolla puhua, pärjäämme nyt jotenkin rahallisesti, minä viihdyn kotona Nellan kanssa ja minulla ei ole kiirettä töihin, kun ei ole paikkaa mihin palata.
Ja oikeastaan, minulla ei ole edes mitään hajua siitä, mitä haluaisin hoitovapaan jälkeen työkseni tehdä. Ammatti löytyy, mutta vaihtoehtoja olisi niiiin monia...

Mutta se siitä, ja takaisin Nellan kuulumisiin. :)
Myös motoriset taidot Nellalla on kehittynyt taas paljon, juoksuaskeliakin on tullut ja meno kovempaa koko ajan. Nella osaa kiivetä portaat, tulla portaat alas, kiivetä eri paikkoihin ja mennä turvallisesti alas, kiivetä syöttötuolista pois(jee...), potkia ja heittää palloa, mennä varpailleen nähdäkseen korkealla olevia juttuja paremmin ja tehdä vaikka mitä! Välillä neiti hupsuttelee konttaillen ja ryömien ja yhtäkkiä taas lähtee tepastelemaan hurjaa vauhtia.
Urheiluhallilla :)
Nellan rytmi pysyy yhä aika myöhäisenä, ja vaikka olemme kokeilleet sitä monta kertaa vaihtaa, niin aina se jossain vaiheessa kääntyy takaisin. Kaipa tuo neiti vaan on iltavirkku, eikä tykkää aikaisista aamuheräämisistä. Äitiä se ei kyllä pahemmin haittaa. ;) Joskus toki on ärsyttänyt, kun Nelski vaan vetelee yhä unta palloon vaikka olisi lähdettävä johonkin aikaisempaan aamumenoon. Mutta muuten minua ei Nellan luontainen rytmi haittaa, kun vielä kotona ollaan. Sitten voikin tulla vaikeuksia, kun pitäisi palata töihin ja Nellan mennä aikaisin aamulla aina hoitoon...

Nellan rytmi nyt 1v 4kk iässä 
on suunnilleen tälläinen:

klo 08.45-10.00 Herää yöunilta. Välillä herää aikaisemmin, välillä myöhemmin. Aamupuuro n. 20min heräämisestä. Sitä ennen vaipan- ja vaatteidenvaihto, aamupesut. Otetaan D-vitamiinitipat. Pestään hampaat. Käydään potalla heti heräämisen jälkeen ja aamupuuron jälkeen.
Puuroa & mustikoita :D
klo 12.30-14.30 Lounas, riippuen siitä milloin on herännyt yöunilta ja syönyt puuron. Lounaaksi kotiruokaa, joskus myös purkkiruokaa jos ollaan liikenteessä tai ei ole ruokaa valmiina. Sormiruoaksi kasviksia, raejuustoa, maissinaksuja jne. Myös itse syöminen on alkanut sujumaan koko ajan paremmin, mutta silti syötän vielä ainakin osittain, koska muuten ei ruokaa mene mahaan asti välttämättä paljoakaan. :D Hienosti kumminkin osaa lusikkaa käyttää ja tietää, mitä sillä pitää tehdä. Välillä sanoo ''amnamnamnam'' ja ruokaa ei edes mene suuhun. :D Ruoan jälkeen potalle ja ksylitolipastilli.

klo 13.45-15.00 Saa kevytmaitoa n. 200ml ja menee päikkäreille ulos, yleensä ilman itkua ja kiukkua nukahtaa itse. Nukkuu vaihtelevasti, yleensä 2-3h, jos nukkuu ulkona. Sisällä ja autossa ei nuku yhtä hyvin kun ulkona. Joskus harvoin saattaa nukkua vielä yhdet kunnon päikkärit ja yhdet pikkupäikkärit illalla autossa, mutta yleensä nukkuu yhdet pidemmät. Päikkäreiden jälkeen potalle.

klo 15-17.30 Herää päikkäreiltä, välipala yleensä siinä neljän ja puoli kuuden väliin. Välipalaksi hedelmiä, viiliä, luonnonjugurttia, maitorahkaa, kasviksia, riisikakkua, leipää, juustoa, milloin mitäkin. Luumu on muuten uusi lemppari! Ksylitolipastilli(Nellan mukaan ''papti''). Joskus välipala jää myös kokonaan välistä, jos nukkuu pitkät päikkärit.

klo 17.45-18.50 Maitoa n. 200ml sohvalla/autossa, joskus sen jälkeen potalle jos ollaan kotona. Pottailut meillä sujuu vaihtelevasti, joskus tulee pissa ja joskus ei, muutaman kerran tullut kakkakin. Ei oteta pottailusta mitään stressiä, toivottavasti vaipattomaksi pääsisi joskus siinä kahden, kolmen ikävuoden tienoilla. Aina jos pottaan jotain tulee, niin neiti alkaa heti hymyillä ylpeästi ja molemmat taputetaan. :)

klo 18-19 Päivällinen, samanlailla kun lounas, ksylitolipastilli.

klo 20.30-21.00 Iltapuuro; samanlailla kun aamupuuro eli esim. kaurapuuroa + hedelmä/marjasosetta/hedelmiä/marjoja, sormiruokaa. Potalle välillä puuron jälken, välillä vasta iltamaidon jälkeen.
 
klo 20.50-21.30 Iltamaito sohvalla, 200ml.

klo 21-21.40 Potalle, hampaiden pesu, vaipanvaihto, iltapesut, yöpuku päälle jne. Välillä leikkii vielä hetken, välillä menee suoraan nukkumaan, n. klo 21.30-22.00. Hyvänyöntoivotukset, pusut ja halit, unimusiikki päälle ja valot pois. Välillä nukahtaa hetkessä, välillä menee puolisen tuntia tai pidempäänkin. Vierellä pitää yhä olla...
Nyt nukutukset on sujuneet taas vähän huonommin muutaman päivän ajan ja neiti on nukahtanut vasta lähempänä puolta yhtätoista, vaikka koittaisi mennä aikaisemmin nukuttamaan. Nella myös selvästi reagoi siihen, kun oli isistä erossa nelisen päivää kun oltiin Nellan ja vaarin kanssa mökillä ja R töissä. Alkoi protestoimaan ja ei antanut isin syöttää eikä nukuttaa, vaikka muuten olikin normaali. :/

Hampaita Nellalla on meidän viime laskujen mukaan edelleen 16kpl.


Vaatteissa Nella käyttää 86-92cm vaatteita, jopa jotkut 80cm menee vielä mutta suurin osa ei. Tämä nyt ihan vaihtelee siis merkin mukaan, mutta pääsääntöisesti käytössä on 86cm. Nella tuntuu nyt jämähtäneen samaan kokoon, eihän tuon ikänen enää kasvakaan samaa tahtia kun pienempänä. Ihan hyvä, niin ei tarvitse koko ajan ostella uusia vaatteita, kun samat vanhat menee vielä hyvin. ;)

Vaipoista käytetään Pampersin Easy Up-housuvaippoja pelkästään, koossa ollaan siirrytty nyt vitosista kutosiin. Hurjaa, kun kilomäärä 6-koon vaipoissa on 16kg, vaikka Nella painaakin vasta n. 13kg. Silti nuo on nyt sopivampia kun kokoa pienemmät!

Kaiken kaikkiaan Nella kasvaa ja kehittyy koko ajan hurjaa vauhtia ja on meidän maailman rakkain höpönassu! ♥ Mä tykkään susta niin, että halkeen. ♥

Mitä teille ja teidän lapsille kuuluu? Onko jo lunta näkynyt? Me ollaan päästy jo monen monta kertaa pulkkailemaan mökillä ja R:n vanhemmilla, Nella rakastaa vetää itse pulkkaa ja myös pääosin kyydissä istuminenkin on kivaa. :) 

 Ihanaa sunnuntaita ja viikonalkua kaikille! ♥

3 kommenttia:

  1. Kyllä kuulostaa tutulle tuo oman tahdon löytyminen. Meillä myös rauhallinen neiti on alkanut näyttää toista puolta itsestään vaikkakin on edelleen sellainen rauhallinen perusluonteeltaan. Ja voi sitä oman tahdon määrää toisinaan. Kyllä siinä miettii, että mitähän sitä on edessä myöhemmin. :D

    Sää se aina osaat kirjottaa niin ihanasti nää postaukset! Mää toivon aina, että itekkin oisaisin tehdä näin ihania postauksia, mutta jotenkin en vaan saa koskaan aikaseksi näin ihania kirjotuksia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ajattelinkin että moni osaa varmasti tuohon samaistua. ;) Eiköhän se oma tahto löydy kaikilta ennemmin tai myöhemmin, vähemmän tai enemmän. ;)
      Meidänkin tyttö on kyllä vielä ainakin perusluonteeltaan kiltti ja rauhallinen, mutta toinenkin puoli on alkanut nostaa päätään. :P Saa nähdä mitä sitä vielä on edessä!

      Voi kiitos tosi paljon, tuli niin hyvä mieli sun sanoista! ♥ Tosi kiva, että tykkäät. :) ja kuule, kyllä säkin kirjoitat hyvin, älä aliarvioi itseäsi! Ihanaa joulunodotusta ♥ :)

      Poista
    2. Kiva, että sain sut hyvälle mielelle. Se oli tarkotuskin ja totta joka sana. :) Sääkin sait mut hyvälle mielelle. Kiva, että oot sitä mieltä. :) Ja kiitos samoin teillekkin! :)

      Poista