Lilypie Second Birthday tickers

lauantai 29. syyskuuta 2012

Itkua + kysymyksiä

Heippa! 
Ajattelin laittaa tälläsen kyselyn tuohon tekstin loppuun :) Mutta ensin hieman kuulumisia. Meillä menee hyvin. Tosin tänään pikkuinen on huutanut aika kauan ja oli tissillä kaksi tuntia, sen jälkeenkin söi vielä 150ml korviketta ja vain maito tuntui auttavan. En kuitenkaan halunnut ihan ähkyksi toista syöttää... Huuto vain jatkui, joten pakkasin vauvan vaunuihin, puin itseni ja lähdin ulos. Vielä rapussakin huuto jatkui ja meteli oli aikamoinen, kun itku kaikui kerrostalossa.. Noh, heti kun päästiin ulos niin itku loppui kuin seinään ja silmät painui kiinni ja neiti nukkui tyytyväisenä puolentoista tunnin vaunulenkin ja tultiin takaisin n. puoli tuntia sitten ja vieläkin hän vetelee unia vaunuissa, avasin vain vähän makuupussia ja haalaria. :) Ihanaa saada syödä rauhassa, katsoa hetki telkkaria ja olla koneella. Nykyään osaa niin pienistä asioista nauttia.. :)
 
Muuten, neuvolassa kerroimme neidin mahavaivoista ja sieltä neuvottiin kokeilla vaihtaa korvikemerkkia. NAN:ia ollaan nyt käytetty, kokeiltiin jo Tuutia ja nyt on testissä Tutteli. Olisin tosi iloinen, jos joku voisi kertoa omia kokemuksiaan tästä asiasta? Tiedän, että jokainen vauva on yksilö ja mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle, mutta kumminkin... 
...Onko teillä äidinmaidonkorvikkeen vaihtaminen toiseen merkkiin auttanut vauvan vatsavaivoihin? Meidän vauva kakkaa n. joka toinen päivä ja se tuntuu olevan kivuliasta. Neuvolan mielestä se on ihan normaalia?! Tuntuu vaan hirveältä, kun pientä sattuu ja naama punaisena äheltää kakkaa. Myös ilmavaivoja on paljon ja tuntui, että Tuuti- merkki vain lisäsi niitä. No, se siitä :)

 Koska sait tietää, että olit raskaana?
Joulukuussa 2011.

Järkytyitkö?
Vähän tietenkin, vaikka yritettiinkin.

Kuinka vanha olit?
  19v kun sain tietää olevani raskaana, 20v kun vauva syntyi.

Närästikö sinua paljon?
Loppuraskaudessa kyllä.

Oksensitko paljon?
Alkuraskaudessa kyllä.

Oliko sinulla mielitekoja?
Hmm.. vaihteli vähän, ainakin pizza ällötti alkuraskaudessa ja viimeisillään teki hirveästi mieli kaikkea makeaa kuten suklaata. Alkuraskaudesta teki mieli suolaista.

Oliko sinulla liitoskipuja?
Oli jonkin verran.

Oliko sinulla harjoitussupistuksia?
Oli.

Kuinka paljon sf-mittasi oli suurimmillaan?
36

Saitko raskausarpia?
Muutamia.

Kumpaa veikkasit, tyttöä vai poikaa?
Aluksi veikkasin poikaa, sitten tyttöä.


Oliko sinulla paljon nesteitä kropassa?
Oli.

Kuinka paljon sait raskauskiloja?
0

Kuinka näet raskauden nyt jälkikäteen?
Olihan se ihanaa aikaa ja olin onnellisimmillani. Loppuraskaus oli kyllä aika tuskaista supistuksineen ja isoine mahoineen.



Menikö sinulla yli lasketun ajan?
Ei.

Syntyikö lapsi ennen laskettua?
39+4

Koska sinun synnytys alkoi?
7.8.2012, n. klo 07.30 mentiin sairaalaan.

Kauanko synnytys kesti?
n. 11h, jos lasketaan säännöllisten supistusten alkamisesta.

Kuinka paljon olit auki kun menitte sairaalaan?
En ollenkaan.
Mikä oli raskainta synnytyksessä?
Pitkään kestäneiden ja voimistuvien supistusten kesto ja epiduraalin laitto. Odottaminen oli myös hirveää, kun tuntui, ettei mitään tapahdu vaikka olin tosi kipeä.

Pelkäsitkö jotain synnytyksessä?
Pelkäsin, että lapselle tapahtuu jotain, esim. että hän ei hengittäisi kun syntyy tai hänellä olisi jokin kehitysvamma, napanuora kiertynyt kaulan ympäri tai jotain. Pelkäsin myös, että minulle tapahtuu jotain. Kipua en niinkään osannut pelätä, sillä tiesin sen kyllä sattuvan.

Itkitkö?
Kyllä.

Huusitko?
Kyllä.

Mitä kivunlievitystä käytit?
Kotona lämpimää kylpyä, panadolia ja lämmitettyä kaurapussia, sairaalassa ilokaasua, epiduraalipuudusta ja pudendaalipuudutusta.

Montako tikkiä ommeltiin?
kai 6.

Käytettiinkö imukuppia?
Ei.

Montako ihmistä synnytysalissa oli?
Minun ja miehen lisäksi parhaimmillaan kaksi kätilöä + Epiduraalin laittoi tietysti anestesialääkäri.

Oliko sinulla läheisiä mukanasi?
Mies.


Minkä kokoinen vauva oli?
3400g ja 48cm, päänympärys 35,5cm.

Tuliko poika vai tyttö?
Tyttö.

Nimeksi tuli?
En kerro vielä.

Miltä synnytys näyttää nyt jälkikäteen katsottuna?
Aika kultaa muistot.. Synnytyksen jälkeen sanoin, etten enää koskaan tee tätä. Nytkin olen sitä mieltä, että en pitkään aikaan halua toista lasta. Mutta kaikki oli sen arvoista, kun sai oman lapsen syliin synnytyksen jälkeen. En kadu hetkeäkään.

Oliko kaikki sen arvoista?
Todellakin. <3

4 kommenttia:

  1. Ite oon vissiin oikein viimeisen päälle korvikemutsi, kun molemmat lapseni oon sillä ruokkinut. Kummallakin aloitin Nan:sta kokeilun, ja hyvin nopeasti vaihdoin siitä pois, se meillä ainakin kovetti vatsaa, ja vauvan kakka muuttui ihan kiinteäksi, ja voin vain kuvitella miten kivuliasta on ulostaa sellaista kovaa pötkyä, kun vauvan maitokakan tulisi olla löysää!

    Tällä nuorimmaisella vaihdoin Nannista Nutriloniin, ja H.A malliin siitä. Ei ole enää massuvaivoja. Ilmeisesti meidän vauvoilla on sit perimää jonkinlaiselle maitovammalle (Ei ole testattu kumpaakaan) kun Ida ei voi juoda edelleenkään raakaa maitoa, mutta hapanmaitotuotteita voi käyttää.

    Eli ainakin omasta puolestani voin suositella Nutrilonia. :P

    VastaaPoista
  2. Kiitos vastauksesta :) Joo mä ajattelin kans kokeilla tota HA:ta, kun ei voi koskaan tietää jos oiskin joku maitoallergia. Neuvolassa ne kans suositteli vissiin tota Nutrilonia. Tulee vaan niin paljon kalliimmaksi... mutta eihän tietenkään lapsen terveyttä voi rahassa mitata :)

    VastaaPoista
  3. meillä auttoi korvikkeen vaihto nutrilon omneoon (jauhemaitoa)

    VastaaPoista
  4. Joo sitä neuvola suositteli. Pitää kokeilla :)

    VastaaPoista