Pelkoja

Pelot. Pelko. Ihmistä melkoisen paljon määrittelevä asia. Tai no, ei tietenkään huononna tai paranna persoonaa, mutta määrää ihmisen elämää. Pitää ihmistä pilkkanaan ja vie mukanaan.
Minua määrittelee lentopelko. Se on turhauttavaa, koska rakastan käydä ulkomailla, rakastan etelänmatkoja, lämpöä, haluaisin käydä vaikka missä. Pisin lentomatkani koskaan oli Thaimaan matka, mutten silti koe voittaneeni pelkoani. Pelko on yhtä paha silti, vaikka olenkin joskus uskaltautunut noinkin pitkälle lennolle.

En oikein tiedä, mistä pelkoni on alkanut. Me ollaan aina reissattu tosi paljon perheen kanssa. En jaksa edes miettiä, missä kaikkialla olen käynyt, mutta ainakin miljoonat kerrat Kanariansaarilla ja Espanjassa, pari kertaa Marokossa, kerran Tunisiassa, Thaimaassa, Kyproksella ja lisäksi tietenkin perus Virot ja Ruotsit ym.
Yleensä etelänmatkoille lähdettiin hiihtolomalla ja oltiin pari viikkoa. Muistan aina kun kouluaikoina piti anoa lomaa ja piti tehdä altaalla makoillessa koulutehtäviä ja lukea kokeisiin. :D

Lentokoneessa olin ensimmäisen kerran ihan pienenä, tietääkseni taaperoikäisenä, enkä siitä tietenkään muista mitään. Äitini on kertonut, että korviini otti lentäminen tosi paljon ja huusin. Minulla oli muutenkin pienenä pahat korvatulehduskierteet ja korvat putkitettiin, joten lentämisen aiheuttama paine varmaan tuntui ikävältä muutenkin herkkiin korviin. Ollaan äidin kanssa pohdittu, että ehkä pelkoni juurtaa jo tuolta ajoilta? Koska olen kokenut pienenä lentämisen epämiellyttävänä korvista johtuvan kivun takia, niin voisiko olla, että alitajuntaan on jäänyt huonoja muistoja lentämisestä ja vanhemmiten se on sitten saanut paikkansa minussa pelkona? Uskoisin näin, koska mitään muuta selitystä en oikein keksi. Ja tarviiko pelolle edes olla selitystä?

En pysty katsomaan mitään lentoturmaohjelmia/leffoja tai vastaavaa, koska ne ovat minusta järjettömän ahdistavia. Tämä saattaa kuulostaa huvittavalta, mutta jopa salkkarien viime jakso sai minussa aikaan ahdistuneisuuden tunteen. Vaikkakin se kuinka voisi jostain kuulostaa tyhmältä ja naurattaa, pelkoni on niin todellinen etten kestä katsella siihen liittyviä asioita.
Olen lukenut lentopelkokirjoja, tankannut faktoja ja koittanut selättää pelkoani monin eri tavoin. Olen jopa joskus harkinnut meneväni Finnairin lentopelkokurssille.
En suostu lentämään muilla lentoyhtiöillä kuin Finnairilla. En luota mihinkään muihin, hyvä jos edes siihen. Pelkoni on vain kasvanut vuosi vuodelta eikä tunnu loppuvan sitten millään. Viimeksi olen lentänyt Turkin matkallamme pari vuotta sitten R:n kanssa ja R:kin sai huomata silloin, kuinka kauheaa pelkoni on. Puristin hänen kätensä melkein mustelmille, panikoin ja kyynelehdin. Ja ennen lentoa otin lääkärin määräämiä rauhoittavia. Mutta selvisin! Thaimaan matkalla joitain vuosia sitten hengitin paperipussiin ja hyperventiloin.

Tiedän varsin hyvin, että lentäminen on turvallista. Se on jopa tutkitusti turvallisempaa kuin autolla matkustaminen. Riski onnettomuuksiin on todella pieni, isommalla todennäköisyydellä voittaisimme lotossa päävoiton, kun joutuisimme lento-onnettomuuteen. Mutta silti. En vain voi pelolleni mitään.

Sain idean kirjoittaa peloista pieneltä tyttäreltämme. Hän on näköjään perinyt äitinsä pelokkuuden, sillä minulla tosiaan on paljon muitakin pelkoja kuin lentäminen. Yksi niistä on kauhuleffat. Yksi on hyvinkin yleinen pelko; läheisten menettäminen. Uskoisin, että suurimmalla osalla väestöstä on tämä pelko, mutta välillä sekin menee ihan järjettömäksi. Joskus saan vain jostain päähäni, että ''tänään varmaan tapahtuu jotain hirveää'' ja saatan panikoida yhtäkkiä ihan turhia. Olen oikea jossittelun mestari! ''Mitä jos äiti ajaa autokolarin töistä lähdettyyään? Mitä jos Nella tukehtuu yöllä tyynyynsä tai oksentaa ja tukehtuu siihen? Mitä jos Nella kiipeää kirjahyllyyn ja tippuu pää edellä ja saa aivovamman? Mitä jos isäni saa sydänkohtauksen?'' ja muuta ihan älytöntä. Onneksi kuitenkin järkikin pelaa ja en nyt sentään koko ajan pohdi tuommoista ja elä pelossa. Mutta huonon hetken iskiessä ja väärällä jalalla noustuna päivänä saattaa mielikuvitukseni laukata hyvinkin kovaa.

Pelkään myös vähän korkeita paikkoja, ahtaita paikkoja, narkkareita, sotaa, aseita, pimeällä tiellä kulkemista yksin myöhään, sairauksia ja kaikenlaista. Olen juuri sen tyyppinen ihminen, että jos minua särkee pitkään päähän niin luulen omaavani aivokasvaimen ja jos mahani on kipeä niin luultavasti minulla on jokin parantumaton sairaus. Jep, jälleen kerran älytöntä.

Tunnistaako kukaan muu tästä tekstistä edes vähän itseään...?

Mutta en sentään pelkää suihkua. En pelkää porausääntä, imurointia, vieraita pitkiä möreä-äänisiä miehiä, yksinjäämistä(no okei, vähän), yhtäkkisiä kovia ääniä, vessan lavuaarista valuvaa vettä, keittiön lavuaarista valuvaa vettä ja suuhygienistiä vai-mitä-lie-hammashoitajaa.
Mutta Nellapa pelkää.
Olen täällä joskus kertonutkin neidin pelokkuudesta. En tosiaan tiedä, mistä pelot ovat lähtöisin ja onko niille edes mitään sen kummempaa selitystä, kuin herkkä luonne, mutta todellisia pelot Nellalle ovat. Hän ihan oikeasti saa kunnon paniikkikohtauksen, jos imuri on edes kaksi sekuntia päällä ja jos koitan pestä kädet vessassa, niin alkaa itku. Suihkuun on edes turha kuvitella menevänsä Nellan hereillä oloaikana saatika sitten, että ottaisin neidin sinne mukaan. No way!
En muista tarkalleen, milloin pelot alkoivat. Vielä pikkuvauvana Nella ei pelännyt imuriakaan, mutta luultavasti silloin kun hän alkoi ymmärtää olevansa erillinen ihminen ja muutenkin tajuamaan jotain maailman menosta, alkoi pelot. Välillä Nella pelkää jopa kylvyssä käymistä, vaikkei kuulisi vedenlorinaa. Joskus se taas onnistuu hienosti ja neiti räiskii vedessä innoissaan ja kikattaa.
Nellan pelot siis lähinnä liittyy veteen ja koviin ääniin.

Toivon tosiaan, että Nella pääsisi peloistaan mahdollisimman nopeasti. Olen onneksi lukenut lohduttavia blogitekstejä ja muita kirjoituksia, missä imuripelkoiset lapsetkin nykyään auttavat imuroinnissa innoissaan ja suihkukammoiset lapsoset ovat varsinaisia vesipetoja yhtäkkiä. Myös erään kaverini lapsi pelkäsi vähän yli yksivuotiaana suihkua ja puolessa vuodessa pelko oli poissa. Tämä lohduttaa, edes vähän.

Onko teillä lukijoilla samanlaisia kokemuksia tai hyviä vinkkejä?
Entäs mitä te pelkäätte?