Lilypie Second Birthday tickers

tiistai 19. elokuuta 2014

Nellan 2v synttärit!

Heips!

Meidän murulla oli siis 2v-synttärit lauantaina 9.8., päivä sen jälkeen kun oli virallisesti täyttänyt. Päivä oli aivan ihana ja tänä vuonna en ottanut stressiä läheskään niin paljoa kun viime vuonna. Ihanaa saada läheisiä ihmisiä saman katon alle ja Nellakin nautti niin valtavasti. Tai no oikeastaan, ei me edes paljoa saman katon alla oltu vaan taivasalla. Oli nimittäin ihanteellinen keli, ei mikään järkyttävän kuuma, aurinko ei koko aikaa porottanut täydeltä taivaalta eikä onneksi satanut. Viime vuonna 1v-synttäreillä nimittäin oli paljon kehnompi keli.

Kutsuja tuli lähetettyä hirmuisesti taas, R:n suku kun sattuu olemaan aika iso ja hänellä on niin paljon enemmän sukulaisia, jotka ovat myös läheisiä. Minun sukulaisiin ei kuulu oikeastaan muita kun vanhemmat, veli ja mummi, sekä isoeno vaimonsa kanssa. Muut ''omista kutsutuista'' olivat sitten kavereita tai perhetuttuja, eivätkä verisukua. Kutsuja tuli lähetettyä kokonaisuudessaan reilulle viidellekymmenelle ihmiselle, en muista tarkkaa määrää. Paikalle ihmisiä saapui suunnilleen 25-30. Oikein sopiva määrä siis, vaikka jotkut eivät päässeetkään. Tärkeimmät heistä, jotka eivät juhliin päässeet, tulivat tai tulevat sitten aiemmin/juhlien jälkeen kahvittelemaan.



Lahjoja Nella sai taas paljon, mutta tosi kivoja juttuja kyllä ja myös tarpeellisia. Muutamia oli myös sellaisia, mitä olin nimenomaan neidille toivonutkin. Parempi mielestäni niin kuitenkin, ettei sitten tule mitään krääsää tai tilaa vieviä turhia juttuja. Tärkeintä toki on, että ihmiset pääsevät paikalle, eivätkä ne lahjat, mutta tänä vuonna oli kyllä lahjoillakin isompi merkitys. Nimittäin se, kuinka paljon Nella jo ymmärtää lahjojen avaamisesta ja saamisesta, ymmärsi aina hienosti kiittää ja halata vieraita. Reipas neiti oli muutenkin tosi kiltti koko juhlapäivän, vasta melkein kaikkien vieraiden lähdettyä alkoi vähän väsymys painaa päälle kun eihän tuo neiti ollut malttanut ennen juhliakaan nukkua päikkäreitä. Juhlat kestivät kuitenkin kokonaisuudessaan n. kello kahdesta kuuteen illalla, joten pitkä päivä oli järkkäilyjen, itse juhlien ja jälkimaininkien kanssa. Muutama lähellä asuva jäi vielä pidemmäksi aikaa istumaan, mikä oli kiva juttu. Suurimmalla osalla oli kuitenkin enemmän ajamista, mutta hyvin silti viihtyivät juhlissa. Juhlathan siis pidettiin taas meidän mökillä, mikä on kyllä ihanteellinen paikka järjestää juhlia! Varsinkin, jos kelit suosii.
Meidän perhe ♥
Lahjat esittelen erillisessä postauksessa, nyt kuvia yleisesti juhlista, koristeluista, ruokapuolesta ja tietenkin itse synttärisankarista. ♥
Juhlapäivän aamuna ♥

Juhlamekoksi valikoitui alesta ostettu POMPdeLUX:n ihana tyllimekko ♥ Väri: Peach, koko: 92cm
Kakut muumifanille ♥
Makeaa



Tarjoiltavana oli vihersalaattia, makaronisalaattia, lohijuustopiirakkaa(nam!), tuunattuja pizzoja, suolatikkuja, kaksi muumikakkua, kahta eri juustokakkua(valkosuklaa ja mansikka), ranskanpastilleja, tikkareita, muumisuklaa''kolikoita'', raparperi-rahkapiirakkaa, Nellan kummitädin M:n tekemiä suklaakeksejä ja kaupan keksejä. Juomina kahvia, teetä, vissyä, mehua, limua ja vettä.


Askartelin pilttipurkeista tälläisiä!





 

Kynttilöiden puhallus sujui hienosti!
Ja kakku maistui ;)
Nella telttaa kasamaassa :P
Nella sai lahjaksi ystävältäni R:lta kivan teltan ♥


Ihanuus ♥

Tein Nellan 1-2v elämästä kirjan, jossa tärkeitä hetkiä, hauskoja kuvia, läheisiä ihmisiä ja uusia taitoja yms. Se oli esillä synttäreillä ja ihmiset tykkäsivät sitä siellä selailla. :) Myös vieraskirja oli taas.

Lahjan kimpussa
Koristeina oli myös tälläisiä tutun tekemiä ihania sydän-koristeita, jotka säästin ristiäisistä ♥
Nellan täti(R:n sisko) ja meidän Milla-hauva ♥ Tädillä sylissä mökkinaapurilta lahjaksi saatu hauska muumi-tietsikka!
Juhlissa Nella sai ekaa kertaa maistaa tikkaria :)
Hali vaarille
Välillä vähän bisnespuheluita ;)
Kummitäti L, perhetutun Tiri-hauva ja Nempsu
Veikeä ilmeilijä ♥
Uuden muumi-kirjan tutkimista
Onnellinen prinsessa ♥
Ja välillä pitää ottaa vähän rennosti...
Hei hei!

Kaiken kaikkiaan ihan täydellinen päivä, kiitos kaikille osallistujille ja onnittelijoille! ♥♥

♥: Mira & Nella

maanantai 18. elokuuta 2014

2v neuvola

Heips!

Tajusin juuri, etten muuten kirjoittanut viime neuvolasta ollenkaan. Meillähän oli siis puolitoistavuotisneuvolan jälkeen vielä parin kuukauden päässä aika, eli 1v 8kk iässä. Eli siis 1,5v neuvola oli lääkärintarkastus ja siinä otti terkka myös mitat, 1v 8kk tarkastus oli ihan terveydenhoitajalla, missä testailtiin enemmän mm. motorisia taitoja ja juteltiin kehityksestä.
Viime neuvolakäynnillä korttiin tuli teksti: ''Kasvu hyvä, paino laskussa, normaali asia.''
Meillehän siis nipotettiin vähän Nellan painosta siinä puolitoistavuotislääkärissä, mutta sitten oma terkka totesi viime käynnillä, että laskussahan se paino on kun pituutta on alkanut tulemaan reilummin.

Perjantaina 8.8. eli Nellan synttäripäivänä meillä oli sitten tosiaan tuo kaksivuotistarkastus ja odottelin sitä innolla, musta on aina kivaa käydä neuvolassa höpöttelemässä, saamassa mittoja ja muuten vaan, meidän oma terkka on niin kiva onneksi. Siltä uskaltaa huoletta kysyä mitä vaan. Samaa ei voi sanoa joistain neuvolatädeistä, johon olen törmännyt... Mutta nyt niihin mittoihin!

Mitat 1,5v:    Paino: 12935g
                   Pituus: 81,6cm
                  Päänympärys: 48,5cm


Mitat 1v 8kk:      Paino: 13,1kg
                        Pituus: 83,5cm
                       Päänympärys: 49cm


Mitat tasan 2v: Paino: 13,6kg
                         Pituus: 88,2cm
                         Päänympärys: 49,5cm

Pituutta oli tullut neljässä kuukaudessa huimat lähes viisi senttiä ja ja painoa vain puoli kiloa. Eli oikein hyvin tasoittunut tuo paino-pituuussuhde ja terkkakin oli tyytyväinen. Pituus on nyt ihan himpun yläkäyrällä, melkein tasan nollakäyrällä ja paino vieläkin 9-10% yläkäyrällä, mutta siihen nähden nyt ei paljoa kun kuitenkin joskus se huiteli yli kolmenkympin.

Matkalla neuvolaan ♥
Juteltiin terkan kanssa mm. Nellan syömisestä, nukkumisesta, uhmaiästä, luonteesta, peloista, päivähoidon aloituksesta, taidoista, kiinnostuksen kohteista, puheen kehityksestä jne. Neuvolatäti kehui hirveästi Nellan puheen kehitystä ja muitakin taitoja ja minä tietenkin olin siinä niin ylpeänä äitinä! Siellä tehtiin mm. nuppipalapelitesti, kyseltiin värejä ja muotoja(jotka Nella näytti oikein), heitettiin ja potkittiin palloa, kuunneltiin puhetta, katsottiin silmien karsastusta(ei ollut), tehtiin palikoista torneja, katsottiin vaatteiden riisumista jne. Kaikki meni oikein hienosti, paitsi paitaa/mekkoa Nella ei osaa vielä ottaa pois. Nuppipalapelin teki hienosti ja rakensi torneja, potki ja heitti palloa ja muutenkin oli niin reipas tyttö. Terkka sanoi, ettei varmasti tule mitään ongelmia päivähoidon aloituksesta kun on niin reipas ja kiltti tyttö. Noh, saa sitten nähdä, mutta tokihan se oli kivaa kuulla.
Neuvolakorttiin tuli teksti: ''Reipas, suloinen, kiltti tyttö. Kasvaa hyvin. Juoksee, kiipeilee, potkaisee palloa. Puhuu lauseita. Ei karsasta.''

Tiistaina 12.8. käytiinkin sitten Nellan hammaslääkärissä. Normaalistihan kaksivuotiaana ei ole hammaslääkäriä, mutta meillä oli sen takia, koska Nella kaatui yksivuotiaana niin, että hammas rupesi heilumaan. Nyt piti siis tarkistaa, ettei hammas tai ikenet ole vaurioituneet tästä vuoden takaisesta tapauksesta. Ei onneksi ollut, mutta vielä kolmevuotiaanakin sitä seurataan, koska silloin vasta voidaan tarkkailla purentaa. Purennan pystyy tarkastamaan vasta, kun kaikki hampaat ovat suussa. Nellalla onkin tällä hetkellä 19 hammasta, kolme tosin vielä vähän kasvuvaiheessa, eivätkä ihan kokonaisia hampaita vielä. Yksi hammas siis kokonaan vielä täysin tulematta!
Siellä sanottiin myös, että ollaan selvästi hyvin harjattu hampaita ja kerrottin vielä jotain yleisiä juttuja hampaidenhoidosta.
Nella hammaslääkärin odotusaulassa!
Nella oli tosi reipas hammaslääkärissäkin, siellä sanottiin, että harvoin tuonikäinen lapsi antaa niin hyvin katsoa suuhun. Nella antoikin siellä katsoa oikeastaan nätimmin suuhun kun edes meidän kotona. :D Varmaan jännitti niin hirveästi, ettei edes tajunnut kiukutella. Palkkioksi sai vaaleanpunaisen hammasharjan ja lehmä-tarran.

Me ollaan nyt mökillä, kun R lähti yli viikoksi Lappiin kalastamaan. Vietetään täällä laatuaikaa Nellan, Nellan vaarin eli mun isän, ja Milla-hauvan kanssa. Ensi viikolla onkin sitten luvassa Me&I- vaatekutsuille meneminen, kavereiden näkemistä ja päivähoitopaikkaan tutustumista. R on vielä ensi viikon lomalla ja 1.9. alkaa sitten työt hänellä ja toivottavasti minullakin. Olen ravannut työhaastatteluissa nyt paljon ja jännitän mihin pääsen, toivottavasti johonkin...




                    Eipä tällä kertaa sen enempää, hauskaa viikkoa kaikille ♥