Lapsen rooli perheessä

"Naurustasi kuulen sen, 

elät aikaa ihmeiden."

kuva: weheartit.com

Omasta lapsuudestani minulla on melkeinpä vain positiivisia muistoja; ainakin omasta kasvatuksestani. Aionkin poimia paljon kasvatustapoja omilta vanhemmiltani. Meillä oli selkeät rajat, mutta myös rutkasti rakkautta. Meidän annettiin kasvaa yksilöinä, meistä pidettiin huolta ja annettiin elää oikeasti lapsuus.

Nykyään kun sekään ei ole enää itsestäänselvyys, lapsista tulee aikuisia liian aikaisin, ennen kuin siihen ollaan valmiita.
Haluan kasvattaa Nellasta tasapainoisen, itsenäisen, rohkean, vastuullisen, itsevarman ja fiksun aikuisen. Haluan, että hän kehittyy juuri niissä asioissa, missä kokee olevansa hyvä enkä halua esimerkiksi painostaa mihinkään harrastuksiin, joista hän ei tykkää. Miksi se olisi mitenkään lapsen etu? Toki harrastuksia on hyvä olla ja on ikävää, jos Nella ei tykkäisikään mistään harrastuksesta, mutta sitten ei voi mitään. Toki aiotaan kannustaa häntä sitten niihin asioihin, missä hän kokee olevansa hyvä ja mistä hän pitää. Minusta ei ole mitään väliä, osaako hän koripalloa tai piirtää, jos hän tykkää siitä. Harjoitus tekee mestarin, eikä mestarikaan tarvitse olla. :) Tärkeinä asioina lapsuudessa pidän uuden oppimista ja kokemista, onnistumisen tunnetta, harrastuksia, virikkeitä, ulkoilua, yhdessä oloa, perheen ja läheisten läsnäoloa ja läheisyyttä, turvallisuutta ja lohtua, leikkiä ja asioista keskustelua. Toivon, että R:n kanssa omaamme taidot kasvattaa Nellasta tasapainoinen lapsi, teini-ikäinen ja myöhemmin aikuinen. Eiköhän kaiken tässä ajansaatossa opi ja tukiverkko on ensisijaisen tärkeä, varsinkin kun koen olevani nuori äiti. R on minua kolme vuotta vanhempi, mutta iällä nyt sinäänsä ei ole mitään merkitystä hyvässä vanhemmuudessa, vaan kypsyydessä ja siinä, että ottaa vastuun elämästään. Rakkaus on kantava voima.

On myös tärkeää, että oma parisuhteemme on kunnossa, jotta Nella kokee kodin turvalliseksi paikaksi ja että meidän kasvatuslinja pysyy yhteneväisenä. Se vasta sekoittaakin lasta, jos isi ja äiti antaa tehdä eri asioita ja on eri rajat.

Olen kovasti sitä vastaan, että lapsi määräisi perheen menot ja tulevaisuuden. Mielestäni muutenkin nykyään on jotenkin roolijaot ihan ihmeelliset monissa perheissä; lapsesta tehdään käskyttäjä ja annetaan hirveästi vastuuta. ''Mitä sinä haluaisit syödä tänään?'' ''Mitä tehtäisiin viikonloppuna?'' ''Haluaisitko siivota huoneesi?'' ''Minkä lelun haluat kaupasta?''. Pienillekin lapsille annetaan liikaa vaihtoehtoja, joita he eivät pysty käsittelemään. Kun lapsi on muutaman vuoden vanha, on hyvä ottaa hänet osalliseksi tilanteeseen ja antaa vaihtoehtoja, mutta vain muutama ja ikätason mukaisesti. Esimerkiksi, ''Haluatko laittaa päiväkotiin punaiset vai siniset sukat?'' ''Haluatko syödä ruoaksi jääkapista jauhelihakeittoa vai kanakastiketta ja riisiä?'' Näin lapsi kokee, että hänen mielipiteensä on tärkeä, mutta pää ei sekoitu liian monista vaihtoehdoista ja vastuista. Pienellä lapsella ei ole tutkitusti vielä niin kehittyneet aivot, että hän pystyisi olemaan perheen ''johtaja-asemassa''. Niin kuin monissa perheissä asiat huomaamatta tuppaa menemään.

Toki olen sitä mieltä, lapsen ehdoilla mennään, ainakin nyt. En minä voi päättää kaikkea mielivaltaisesti, kun on otettava huomioon pikkuisen päivärytmi ja muut seikat. Totta kai Nella määrää vielä pitkälti meidän arkea, mutta teen kumminkin sellaisia asioita joita tekisin ilmankin Nellaa. Periaatteessa mihin vain arkiseen juttuun voi ottaa lapsen mukaan ja myös useimpiin juhliin. Erikseen on toki alkoholipitoiset juhlat, mutta toki niissäkin voi käväistä alkuillasta jos haluaa.

On mielestäni tärkeää ottaa huomioon myös lapsen persoona. Jotkut lapset pystyvät nukkumaan vaikka kaikki päivän päikkärit ja yöunetkin meluisassa paikassa, kauppakeskuksissa, juhlissa, kuntosalin lapsiparkissa, ulkona, sisällä, isossa sängyssä, matkasängyssä, sylissä, missä vain. Jotkut nukahtavat ainoastaan tuttuun ja turvalliseen paikkaan, jolloin se tulee toki ottaa huomioon. Mutta periaatteessa kumminkin on paljonkin mahdollisuuksia jatkaa omaa normaalia elämäänsä lapsen synnyttyä.

Vielä pitkälle 1800- lukua maatalousvaltaisessa Suomessa pääasiallisena tehtävänä lapsilla oli olla apuna työnteossa ja turvata vanhempien vanhuus. Kodin, kasvatuksen ja jokapäiväisen leivän lapset saivat vanhemmiltaan, mutta vastavuoroisesti lasten tuli auttaa kotitöissä ja solmia aikanaan avioliitto vanhempien tahdon mukaisesti ja lopuksi hoitaa ikääntyneet vanhemmat hautaan.
Toisin kuin ennen, suurin osa lapsista syntyy nykyään toivottuina. Kun lapsi ei ole avioliiton ''väistämätön seuraus'', hänet mielletään heti rakkaaksi ja omaksi, erilliseksi yksilökseen.
Tämän myötä lapsiin kohdistuu kuitenkin suurempia odotuksia kuin ennen; jotkut jopa kilpailevat asemastaan yhteiskunnassa ja muiden silmissä lapsen kustannuksella. Kenen lapsi saa parhaat arvosanat, on nopein juoksussa, matemaattisesti lahjakkain, opettajan lellikki, kouluttautuu parhaaseen ammatiin, jne.? Lapsia on nykyään myös vähemmän kuin ennen perheissä, keskimäärin yksi tai kaksi, joten lapsilla on paitsi tilaa niin myös sananvaltaa perheessä. Lapsista onkin tullut itsenäisempiä ja riippumattomampia kuin ennen.

Ennen lapset tekivät enemmän kotitöitä ja osallistuivat askareisiin, nykyään lapsen kaikki aika kuluu itsensä kehittämisessä, harrastuksissa, uuden oppimisessa ja aikuisuuteen valmistautuessa. Lapsuusaika on selvästi lyhentynyt, enää ei leikitäkään niin pitkään kuin ennen. Moni ala-asteen aloittelevakin jo vieroittuu ''lapsellisista leikeistä'' ja joutuu ottamaan liikaa aikuiselle kuuluvaa vastuuta.

kuva googlesta

Vähemmästäkin lapsi stressaantuu ja ahdistuu, lapsilta löydetään paljon mielenterveysongelmia jo ennen peruskoulun loppumista. Vai löydetäänkö mielenterveydellisetkin ongelmat nykyään paremmin, kun lääketiede ja resurssit ovat parantuneet? Kenties.

Myös sukupuolierot vaikuttavat lapsen rooliin perheessä. Ne voivat olla hyvinkin rajoittavia tekijöitä. Pojista muovataan yleensä fyysisempiä ja heidän annetaan helpommin olla ''hulivilejä'', riehua ja touhuta. Tytöiltä monesti ehkä odotetaankin enemmän, niin koulumenestyksessä kuin käytöstavoissa. Mielestäni olisikin tärkeää antaa lapsen olla lapsi; oli sitten tyttö tai poika. Jokainen saa olla oma persoonansa sukupuolesta, iästä tai muista seikoista huolimatta.

kuva: weheartit.com

Tärkein pointti tässä mielipidekirjoituksessa on mielestäni, että annetaan lasten olla lapsia ja aikuisten aikuisia. Tämän päivän lapset tietävät ja joutuvat tietämään liikaa aikuisten maailmasta, kun heidän tarvitsisi ja he pystyvät käsittelemään. Lapselta vaaditaan yhä aikaisemmin yhä enemmän ja lapsuuden ja aikuisuuden raja on alkanut hämärtymään. Joku on sanonutkin, että kehitys vie siihen suuntaan, että toisaalta lisääntyy ''pikkuvanhojen'' lasten määrä ja toisaalta ''lapsellisten aikuisten määrä''.

kuva: weheartit.com

Mielestäni on täysin kasvatuksesta ja perheestä kiinni, millainen lapsesta tulee. Toki geenitekijät ja ympäristötekijät ovat myös isossa roolissa.

Mitä mieltä sinä olet?