Heippa hei!
(käykää vastaamassa sivupalkin kyselyyn --->) Siinä kysellään siis, milloinkohan Nella mahtaa ottaa ensiaskeleensa ilman tukea. Nyt neiti konttaa, kävelee kovaa vauhtia tuen kanssa ja tueksi käy mikä vain; pöytä, tuoli, sohva, taaperokärry, aikuisen käsi, jalka... Myös yhdellä kädellä seisotaan taitavasti, noustaan ylös ja laskeudutaan ja tätä onkin tehnyt jo pitkään. Uutena juttuna n. 1-2 viikkoa sitten oppi seisomaan ilman tukea, mutta ei vielä kävele ilman tukea.
Me ollaan vietetty ihania kesäpäiviä ja on 100 syytä, miksi konetta ei ole tullut juuri aukaistua. Helle, ulkoilu, veljen valmistujaisjuhlat, reissaaminen ja hyvä seura. Tarviiko muuta sanoa? Ai niin ja taas ollaan oltu flunssassa, tällä kertaa pahemmin kipeänä olen ollut minä, Nella vähän yskäinen ja nuhainen myös.
Muita kuulumisia tulen kertomaan kuvapläjäyksen kera myöhemmin, kun jaksan, nyt luvassa neuvolakuulumisia. Tänään oli siis Nellan 10kk neuvola(ei olisi tarvinnut ottaa tätä käyntiä, mutta haluttiin), 10kk tulee täyteen 8.6. eli ensi lauantaina. Voi äidin isoa pientä tyttöä. Nella on kehittynyt taas hirveästi ja oppinut paljon uutta!
Tänään suunnattiinkin neuvolaan kera Nellan mummin eli minun äitini. Oltiin nimittäin mummilassa yksi yö ja äiti toi meidät tänään takaisin kotiin ja päätti tulla mukaan neuvolaan.
Neuvolassa saatiin kuulla, että kaikki on hyvin. Pituutta ei kauheasti ollut tullut lisää, mutta painoa taas jonkin verran. ;D
Mitat (suluissa 9kk mitat)
Paino: 12250g (11740g)
Pituus: 73,7cm (73,5cm)
Päänympärys: 46,8cm (8kk 46cm)
Kasvu on kuulemma tasaista niin pituuden, painon kuin päänympäryksenkin suhteen. Paino menee yhä yläkäyrillä, mutta omilla käyrillään tasaista kasvua. Neitiä kehuttiin suloiseksi ja taitavaksi, Nella näytti taaperokärryillä kävelemistä, omaa konttaustyyliänsä, pinsettiotetta ja myös tsekattiin, ettei silmissä ole piilokarsastusta. Juteltiin neidin sairastamisesta, kuten vesirokosta ja korvatulehduksesta.
Neuvolakorttiin terkka kirjoitti:
''Kävelee tuen varassa. Tapailee sanoja. Kasvaa hyvin. Normaali, hyvä kehitys.''
Mulla oli paljon kysymyksiä, onhan viime käynnistä jo pari kuukautta(9kk iässä käytiin itse ottamassa mitat ilman terkkaa). Kyselin hapanmaitotuotteiden aloituksesta, mikä sopisi siihen. Kuulemma esim. kevytviili, ykkösviili, piimä, luonnonjugurtti ja maitorahka sopivat mainiosti hapanmaitotuotteeksi. Jos lapsi ei tykkää sellaisenaan näistä, niin sekaan voi lisätä hedelmäsosetta tai marjoja. Ihan kiva aloittaa hapanmaitotuotteet, koska itsekin tulee niitä syötyä niin on helppoa ostaa niitä sitten vain enemmän ja syödä vaikka yhtä aikaa itsekin.
Juteltiin myös suolan ja sokerin käytöstä lapsen ruoissa. Suolaahan ei saa antaa alle 1-vuotiaalle, mutta myöskään yli 1-vuotiaan ruokavaliossa sitä ei pitäisi paljoa käyttää. Kannattaa siis edelleenkin maustaa erikseen oma ruoka, jos esimerkiksi paistaa jauhelihaa, niin vasta paistamisen jälkeen ottaa Nellalle erikseen oma osansa ja sitten maustaa jäljelle jäävä. Keittoon saa laittaa lihaliemikuution, mutta mieluiten maksimissaan yhden ja sekään ei ole niin hyvä. Katsotaan nyt sitten, miten aletaan tehdä. En aio sen kummemmin elokuusta lähtien(kun tulee yksi vuosi täyteen 8.päivä) vältellä suolaa Nellan ruoissa, mutta en tahalteen myöskään sitä lisätä. Tuntuu oikeastaan kivalta, että Nella saa alkaa syömään samaa ruokaa kuin me, vaikka vähän jänskättääkin, että maistuuko kaikki Nellalle ja miten sitä jaksaa ja pystyy pitämään ruokavalion monipuolisena kun siihen pitää alkaa eritavalla panostaa.
Sokerista terkka sanoi, ettei sitä turhan takia kannata antaa, kun lapsi ei osaa sitä kaivata(vielä). Olen täysin samoilla linjoilla ja emme olekaan Nellan ihmeemmin antaneet mitään sokeripitoista maistella. Kielen kärjellä saanut maistaa jäätelöä ja mummilassa R:n äiti antoi Nellan maistaa keksiä. Mä en oikein voi ymmärtää, miksi pitää turhan takia vauvalle tarjota herkkuja, kun ei sen ikäinen niistä mitään ymmärrä. En sano sitä, etteikö niistä tykkäisi, mutta ei tarvitse niihin tottua. Katsotaan sitten uudelleen, kun Nella oppii pyytämään herkkuja, sitten täytyy ottaa jonkinlainen karkkipäiväkäytäntö.
Neuvolatäti kehoitti myös, ettei mehuja olisi hyvä juoda lapsen ollenkaan, ei edes sokeroimattomia. Joskus ns. juhlajuomana voi käyttää, mutta muuten ei ole suositeltavaa. Kun puhuttiin siinä hampaiden kuormituksesta, niin meitä kehoitettiin varaamaan hammaslääkäriaika Nellalle niille tienoin, kun neiti täyttää 1v. Hampaita Neltsulta löytyy edelleen sen kahdeksan kappaletta.
Juttua tuli myös helteillä lapsen pukemisesta, aurinkorasvan käytöstä ja nesteytyksestä. Pähkinänkuoressa:
- Alle 1-vuotiaalle tai muutenkaan pienelle lapselle ei suositella mitään aurinkorasvoja; auringolta suojataan vaatetuksella kuten hatulla ja pitkillä hihoilla sekä aurinkolaseilla toki(jos niitä suostuisi pitämään päässä...)
Lasta ei muutenkaan turhaan kannata pitää auringossa, jos on mahdollisuus pitää varjossa tai puolivarjossa. Samaa mieltä olen, mutta en ala asian kanssa hysteeriseksi.
- Keskusteltiin pään suojaamisesta; mitä tehdä, kun tuo kymmenkuinen ei sitten millään suostu pitämään minkäänlaista päähinettä? Kun hatun laittaa päähän, se lentää pois alta aikayksikön. Terkka kysyi, ollaanko kokeiltu huivia ja tietysti ollaan(viimeksi tänään heitti sen pois kaupassa ja sainkin etsiä tovin... löytyi suolakurkkupurkkien päältä). Ollaan kokeiltu kaikenmaailman hattuja ja huiveja, ei pysy päässä. Tästä ollaan käyty tahtojen taistelua, mutta ku EI niin EI.
Terkka sanoi, että koittaa sitten mahdollisuuksien mukaan pitää rattaiden kuomua, harsoa yms ja lisäksi varjossa.
- Äitini oli siis mukana neuvolassa ja kysyi, riittääkö helteillä pelkkä vesi ja maito nesteytykseksi, saako niistä riittävästi suoloja yms. Nella kun hikoilee niin kovasti, vaikka olisi vähän vaatetta päällä. Kuulemma riittää normaali nesteytys, sillä lapsi saa kyllä tarvitsemansa suolamäärän ja ravinteita ruoasta.
Kaikenkaikkiaan, oli hyvä käynti, Nella sai paljon kehuja ja saatiin hyvää tietoa taas. :) Seuraava käynti onkin 1v-neuvola. En jaksa edes alkaa masistella, kuinka aika menee nopeasti ja mun vauva kasvaa ja ja... mutta niin se vain on. Parisen kuukautta enää! Pitäisi alkaa suunnitella jo synttäreitäkin, tai no alustavasti ollaan juteltu juhlapaikasta, tarjoiluista yms. Ja sitten pitäisi hankkia joku ihana mekkonen Neltsulle!
Kuulumisia lisää myöhemmin, heippa! :)
Toikii on jännä, että teidän ei ois tarvinu 10kk neukkuu mennä :o meil taas ollu 7,9,11 sellasii mihin ei tarvis.. Tosin johtunee varmaan just siitä kun nyt täl 10kerral meil oli ne maito jutut sielt aiheena...
VastaaPoistateillä vaikuttas olevan tosi kiva neuvolatäti, meijän on semmoin hissukka, joka ei sano mihkää oikeen mitää =/
Äiti sanoo mua hysteeriseks ja rasittavan malttamattonmaks ku suunnittelen jo 2kk etuajassa Kentsun synttäreitä, mutta HAH enpäs olekkaan ainut! ;)
Joo, meille sanottiin 8kk neuvolassa, että voidaan tulla vasta 1v neuvolaan seuraavan kerran kun kaikki on niin hyvin. Mutta halusin sitten ottaa myös ton 10kk neuvolan. :) Tääkin varmaan riippuu paikkakunnasta.
PoistaMeillä on kyllä tosi kiva, se on sellanen asiallinen mutta on sillä myös huumorintajua ja höpöttelee muutakin. :) Tosi hyvä kyllä. :) Mulla oli myös ihana neuvolatäti raskausaikana, tuli ihan ikävä sitä kun piti vaihtaa!
Haha! :D Kyllähän nyt pitää alkaa jo suunnittelee! Vähintäänkin paikka, aika yms, koska kutsut on hyvä varmaan lähettää 1kk aikaisemmin mun mielestä. :) Varsinkin näin kesäaikaan kun ihmisillä on reissuja ja lomia, niin pääsee sit paikalle varmemmin kun ilmottaa ajoissa. :)
nii mäki aattelin, että enskuussa pistelen kutsuja menemään :)
PoistaSe on varmaan ihan hyvä aika. :)
PoistaMua harmittaa kun ei tajuttu varata tota 10kk neuvolaa :( Viima on nyt 11kk, viime kerta oli 8kk ja seuraava 1v! Hirmu pitkä tauko :(
VastaaPoistaMutta siis joo, täälläkin ensi askelia odotetaan (itseasiassa postaan tästä vielä tänään:D) Viima tykkää konttaamisesta näköjään ihan sikana, ei huvittaisi kävellä edes tukea vasten.
hattua Viima suostuu pitämään mutta aurinkolaseja ei :( se on vähän harmi.Toisaalta ollaan varjossa melkein koko ajan. Vastoin suosituksia en tahdo pitää Viimalla pitkähihaisia tai -lahkeisia vaatteita, vaan ihan lyhythihainen body oli eilenkin päällä. Ja aurinkorasva :D minusta se vain on lapselle mukavampi ja jos ei pala niin käy hyvin :)
Höh! :/ Mutta saahan niitä lisäkäyntejä varata myös puhelimitse? :) Mutta ei teidän varmaan enää kannata, kun ei oo kauaa siihen 1v neuvolaan. :) Mutta ainakin mittoja voi käydä ottaa jos haluaa. :)
PoistaAijaa, hassua! Nella taas haluaa koko ajan kävellä tukea vasten ja konttaa vaan jos ei muuten pääse eteenpäin. :D
No onneks suostuu pitää edes hattua, se on ehkä jopa tärkeempi kun lasit. Koska eihän sitä usein aurinkoon välttämättä tuijottele. :D Kun ei muutenkaan koko aikaa auringossa ole. Päähän aurinko kohdistuu suoraan. :/
Joo noi suositukset nyt on mitä on.. :) Maalaisjärjellä ja vähän oman mielen mukaan varmaan kantsii mennä. :) Jokainen tekee miten parhaaksi näkee!
Olipas kiva kuulla noita neuvolakuulumisia (ja yleensäkkin teidän kuulumisia). :) Tuli mullekkin kivasti juttuja mitä olin kanssa miettinyt. Meillä on 18pvä seuraavan kerran neuvola. Odotan ihan innolla miten neiti on kasvanut, kun viimeksi tosiaan käytiin siellä 8kk kohdalla.
VastaaPoistaMää oon kyllä niin samaa mieltä tuosta makean antamisesta. Mun mielestä sitä on ihan turhaa antaa vielä, kun ei siitä niin ymmärrä. Mua myös vähän ärsyttää, jos joku antaa pienen palan pullaa tms. Niinkuin just viikonloppuna avomiehen sisko antoi Alisalle pienen palan pullaa, kun mää olin poissa paikalta hetken. Sitten, kun yllätin ne niin sanoi vaan ettei me äitille kerrota, että syötiin pullaa... No joo... En mää siis siitä oo mitenkään pahoillani, mutta ei musta oo kivaa silti antaa. Ei se pieni maistaminen ketään tapa, mutta tolleen salaa antaminen ei oo kivaa siltikään.
Sitten, kun neiti täyttää vuoden niin en mää sitten ala tuon suolan ja sokerinkaan kanssa olemaan ihan ehdoton ei. En kuitenkaan ala tarkotuksella lisäämään paljoa suolaa tms. ruokiin. Yritän ite opetella suolattomaan mieluummin. Niinkuin oon jo pitkään tehnykkin. Vielä vaan on joitain ruokia mitä en vaan voi syödä ilman suolaa. :) Nyt oon pyrkiny tekemään meidän ruuista aina oman version neitille. Aika hyvin oon onnistunut. Kaikkia ruokia en oo pystynyt tekemään, mutta pyrin aina tekemään sellasta mitä sitten voi soveltaa. Ainakin ainekset on suunnilleen samat. Ja hyvi on mennyt riisi ja makaroni sellaseen. :) Ja sormiruokailua ollaan lisätty koko ajan. Tosin ihan ruoka ruokaa en oo paljoa antanut syödä sormilla, kun ei oo ollut sellasta juuri mitä on voinut niin syödä.
Se on kyllä ihan totta, kun sanotaan, että lapsen ruoka muuttuu vähemmän monipuoliseksi, kun se siirtyy vanhempien kanssa syömään samaa ruokaa. Oon huomannut tuon saman. Jotenkin tuntuu ettei enää ookkaan niin monipuolisesti kaikkee kuin ennen. Pitäs vaan koittaa monipuolistaa omaa ruokavaliota. Se ois ihan hyvä itellekkin. :)
Meillä vielä toistaseksi on hyvin pysynyt hattu päässä, mutta nyt neiti on oppinu ottamaan lasit päästä laskemalla ne kaulaan. :D Hatut on toistaseksi saanu olla päässä. Tulipas pitkä kommentti, mutta ei se varmaan mitään. :D
Kiva. :) Mustakin on aina kiva lukea esim. vähän vanhemman lapsen neuvolakuulumisia, niin tavallaan tietää mitä on edessä ja saa infoa jos jokin asia tosiaan on mietityttänyt. :)
PoistaKerropa säkin sit teidän neuvolakuulumiset, kun teillä se on. :)
Muakin ärsyttää toi herkkujen tuputtaminen vauvalle/lapselle. Varsinkin kun kaikki todellakin tietää mun kannan siihen, niin silti vaan jatkaa sitä. Ja just tollasta ''ei kerrota äidille''.. Argh! Oon sanonut joskus siitä tiukastikin, mutta ei vaan uskota... Onneks sentään mun vanhemmat kunnioittaa sitä.
Aika samoja ajatuksia tuntuu sulla olevan tuon ruoka-asiankin suhteen. :) Tosiaan olis hyvä itekin vaan totutella suolattomampaan ruokaan, eikä mulla oikeastaan siinä mitään ongelmaa edes olisi, mutta R tuppaa olemaan vähän nirso jos ei ole ''tarpeeksi mausteita''.. Se on niin jääräpäinen, että koita sitä nyt sitten saada syömään jotain suolatonta ruokaa! :D Sanoin tuosta neuvolassa, niin siellä sanottiin vaan, että R voi sit lisätä omalle lautaselleen. Niin sen munkin mielestä pitäis mennä.. sit siel sanottiin myös, että jos perhe on tottunut syömään mausteista ruokaa, niin on hyvä totuttaa lapsi myös mausteiseen ruokaan(ilman suolaa).
Mä annoin tänään neidille lihapullia ja perunaa ja raejuustoa, mutta ei oikein onnistunu. :D Siis annoin sen ite syödä osittain. Jonkin verran meni suuhun, muttei tykännyt siitä koostumuksesta.. kun en siis muussannut niitä yhtään, vähän vaa palottelin sopivimmiksi suupaloiksi.
Viilistä Nella tykkäs muuten paljon! Mutta maitorahkasta ei vielä ainakaan. :/
Haha hyvä kun teillä VIELÄ ainakin pysyy hattu päässä. ;) Jotkut on kyllä niin onnekkaita, ettei edes tuu sitä vaihetta kun lapsi repii hatun pois :D
Ei haittaa pitkät kommentit, ne on vaan kivoja. :) Mukavaa kuulla muidenkin mietteitä!