Perhekahvilaa, pelkoja ja pieni potilas

Moikka!

Voi kun keksisin hyvän selityksen, miksi blogi on jäänyt taka-alalle. Keksisin paljonkin, mutta ehkä en nyt ala niitä tässä luettelemaan? Toivottavasti nyt saisin taas itseäni otettua niskasta kiinni. ;)

Meidän arki on sujunut hyvin ja viikot vierii hujauksella ohi. Kesävaatteita ei ole saanut vieläkään vietyä pois kaapista viemästä tilaa, talvikenkiä ei ole kaivettu varaston uumenista... Ja tosiasiahan se on, että talvi lähestyy hurjaa vauhtia. Pitäisi nyt koittaa nauttia näistä ihanista syksyn väreistä, kirpakasta säästä ja toppavaatteettomuudesta(onko tuo sana?)!

Ollaan käyty normaalisti muskarissa ja perhekahvilassa. Viime torstaina oli kauan odotettu perhekahvilakerta, kun tiedossa oli valokuvaukset. Nella on ollut kahdissa kunnon valokuvauksissa elämänsä aikana ja toiset niistä olivat perhekahvilakuvaukset. Mahtavaa noissa on, että kuvaukset ovat ilmaisia. Toki kuvat, mitkä valitsee, maksaa sitten sen verran mitenkä paljon ja minkälaisia niitä haluaa ottaa, mutta silti mielestäni loistavaa kun tarjotaan mahdollisuus vähän edullisempaan vaihtoehtoon, jos nyt vaikka vertaa kunnon valokuvausstudioiden hintoja.
No mutta joo, olin päättänyt että kyllä me otetaan joitain kuvia tuoltakin, jos vain onnistuu ja vaikkakin tässä on kuvauksia ollut muutenkin. Olisi ihanaa saada kumminkin muistoja näiltä ajoilta, kun vielä käydään perhekahvilassa ja on tälläinen mahdollisuus, ja muutenkin. Kerranhan vain tuo tyttönen on pieni ja minulle on ollut alusta alkaen tosi tärkeää saada mahdollisimman paljon konkreettisia muistoja pikkulapsiajasta.

Jääkaapin ovea

Vasemmalla perhekahvilakuvista tilattu magneetti(Nella n. 8kk ikäinen)
oikealla yläreunassa hesari-ilmoitus Nellan syntymästä ♥

Olin sitten hyvissä ajoin ennen torstaita valinnut pikkuneidille kauniin mekon, aluspaidan, sukkikset, sukat, hiusjutut(joo ihan kun suostuisi vieläkään pitämään niitä...) ja laittanut kaikki valmiiksi. Hiki hatussa kiirehdittiin perhekahvilaan, stressasinkin vähän.
Nella leikki nätisti, vaikka hulinaa oli paljon ja lapsia ja vanhempia oli tupa täynnä, paljon enemmän kun koskaan tuolla perhekahvilassa olen nähnyt.
Päästiin sitten aika alkupuolelle kuvausjärjestyksessä, kun oltiin viime kerralla etukäteen ilmottauduttu. Kuvattavia oli monta kymmentä, joten olin ihan tyytyväinen että päästäisiin kuvaukseen nopsasti. Tulisihan sitten Nellan ruoka- ja uniaikakin, joten parempi vaan saada pois alta.

Meidän vuoron koittaessa, kävelin iloisen tytön kanssa kuvauspaikalle. Esittelin meidät kuvaajalle, vaihdettiin muutama sana ja kuvaukset alkakoon.
''Voisit ensin laittaa Nellan vaikka istumaan tälläisen taljan päälle'', ''Vähän sivumpaan'', ''Ei ihan siihen'', ja muita neuvoja sateli. Koitin noudattaa niitä parhaani mukaan, kunnes huuto jo alkoi. Nella ei tykännyt sitten yhtään olla siinä, vaikkei kuvia ollut keretty vielä edes ottamaan yhtäkään. Koitettiin sitten antaa leluja, koitettiin jos neiti haluaisi seistä, koitettiin jos haluaisi istua laatikon päällä, koitettiin sitä sun tätä. Lopuksi ehdotin, josko otetaan kuvat niin, että Nella on minun sylissäni. Äidin syli varmasti lohduttaisi. Mutta ei. Kuvaaja jostain ihmeen syystä halusi, että Nella tulee istumaan minun polvieni päälle jalkojeni ollessa suorassa. Eihän se ole edes luontevaa lapselle, joka on tottunut sylissä ollessaan olemaan poski poskea vasten, tuntien äidin sydämenlyönnit ja painaen päänsä rintakehääni vasten. Mutta kuvaaja ei tuntunut tätä ymmärtävän.
Minusta olisi ollut tärkeintä, että Nella olisi saatu rauhoitettua ja sitten kokeiltu niitä yksilökuvia uudestaan. Mutta kuvaaja sitten sanoikin ''No ei tätä nyt kannata jatkaa, kun hän vaan itkee koko ajan. Tuolla on muitakin jonossa''.

Pettyneenä lähdin sitten Nellan kanssa pois ja sovittiin kuvaajan kanssa, että jos jää aikaa niin voidaan tulla kokeilemaan uudestaan kun kaikki jonossa olleet saadaan kuvatuksi.
Tällä aikaa leikittiin, neiti oli kuin naantalin aurinko. Nellaa kiinnostaa nykyään hirveästi nuppipalapelit, niitä pitäisi koko ajan olla tekemässä yhdessä ja nimetä asioita. :') Leikittiin siinä sitten palapelillä, kun kuvauspaikalta tuli vuoden ja neljän kuukauden ikäinen tyttö äitinsä kanssa. Tyttö oli itkuinen ja heti sitten uteliaana kysyin, että eikö heilläkään ollut mennyt nappiin. Ei kuulemma, tyttö oli ollut samanlailla itkuinen kun Nella, eikä kuvia oltu saatu otettua.
Kurjaa, mutta tavallaan minulle tuli helpottuneempi olo; ajattelin nimittäin, että monesta kymmenestä lapsesta minun lapseni on ainoa, joka pelkää kuvauksia/ei tykkää. Juteltiin siinä sitten tovi tämän tytön äidin kanssa, kunnes minun olikin jo aika syöttää Nella. Pian ruoan jälkeen päästiin kokeilemaan kuvaamista uudelleen. Koitin olla mahdollisimman rento ja positiivinen, annoin Nellan itse kävellä kuvauspaikalle, en pitänyt kädestä ja annoin vaan tutustua rauhassa uudestaan paikkaan. Nella ei tuntunut vierastavan kuvaajaa yhtään, lelut kiinnostivat, kaikki vaikutti hyvältä.. kunnes selvisi syy, mikä Nellaa kuvauksissa pelotti; kuvauskangas! Kuvauskangas oli sellainen metsäkuvioinen, jännän värikäs ja sellainen, että kuvista varmasti tulisi mahtavia sen kankaan kanssa. Nella on tottunut ennen ihan vaan valkoiseen taustakankaaseen, mutta silti... mikä siinä oli niin pelottavaa?! Nella käveli kuvauspaikalle, mutta jos edes varvas hipaisi kangasta, Nella lähti karkuun. Jos koitettiin mennä kankaan päälle, alkoi huuto. Jos edes oltiin lähellä kangasta, ei tullut mistään yhtään mitään. Koitettiin kaikkemme, mutta ei vaan onnistunut.

Silloin kyllä harmitti, mutta oikeastaan hyvä vaan kun rahat säästyi, jos kuvista olisikin tullut ihania ja aurinkoisia. :D Olisi tullut taas valinnanvaikeus...
Onhan meillä Nellasta jo paaaaljon kuvia, itse olen ottanut varmaan monia tuhansia kuvia ja niiden lisäksi kahden kuvauksen kuvat. Ehkä tuolla yksveellä on vielä aikaa moniin kuvauksiin elämässään ;)

Mutta jos nyt puhun kirjoitan ihan tosissaan; minua ei tuossa niinkään haitannut se, ettei kuvia saatu. Vaan se, että taas yksi pelkotila lisää... Kerroinkin Nellan peloista jo TÄÄLLÄ jonkin verran. Nella siis pelkää tosi paljon monia asioita, joitain ihan paniikinomaisesti ja joitain sitten vähän vähemmän. Minun pitäisikin tehdä noista jutuista jonkinlainen luettelo, sillä varasin tätä varten lisäneuvolakäynnin ensi keskiviikoksi. Tuli vaan sellainen olo, että haluan päästä juttelemaan ammattilaisen kanssa, että onko tämä normaalia. Toivon, ja uskonkin, että tämä on vain luonnekysymys ja meidän tyttö sattuu olemaan luonteeltaan herkkä. Ja että kyllä se tästä, iän myötä. Mutta toisaalta, pienen pieni äidin huoli myös vaivaa minua; mitä jos onkin kyse jostain epänormaalista? Jos kaikki ei olekaan kunnossa?

Näihin saan varmasti vastauksen keskiviikkona neuvolassa, ja muihinkin mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Ei ole tämä äitiyden polku, huolineen kaikkineen, aina helpoin kulkea, vai mitä? Mutta silti kaikista paras. ♥

Nyt pitää kiirehtiä suihkuun, että kerkeää käymään ennen pikkuisen ressukan heräämistä. Nella on siis kipeänä... jo viime viikolla alkoi yskä, jonka jälkeen nenä alkoi vuotamaan. Ajateltiin, että on vain joku pikkuflunssa, mutta eilen vointi huononikin sitten. Illalla kuumetta oli 38,1 astetta ja Nella oli tosi räkäinen. Kurkkuun sattuu myös selvästi paljon, koska aina kun yskii niin sen jälkeen alkaa itkemään kunnolla. :( Yllättävän hyvin on kuitenkin syönyt onneksi, ainakin vielä.
Tämä päivä on mennyt sylitellessä ja rauhallisesti kotona ollen. Nella on ollut melko itkuinen, mutta välillä jaksaa touhutakkin. Nyt annoin pikkuiselle buranaa ennen päikkäreitä, että saisi vähän edes nukuttua. Kuumekin on kohoamassa taas, äsken oli lähemmäs 38 astetta.... Toivottavasti ei siitä nouse enää.
Toivottavasti muru paranee pian ja en itse sairastuisi, niin jaksaisin hoitaa paremmin Nellaa. Mulla kun on ollut tapana saada aina samat pöpöt kun Nella, huono vastustuskyky vissiin...

Ihanaa syysviikon alkua kaikille! ♥ Ja lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille! ♥