Niin katoavaa on voimat ihmisen, vain tuuli puhaltaa ja kuoren hajottaa. Mutta en sun särkyä anna mä en.

Pahoitteluni, että viime aikoina ei ole tullut kirjoitettua. Lähipiirissä on tapahtunut niin omia voimia kuluttavia asioita, ettei aivokapasiteetti illalla riitä enää mihinkään muuhun kun hömppäsarjojen tuijotteluun ja korkeintaan parin blogin selailuun... Keskittyminen on ollut tiessään ja asiat stressaavat tai enemmänkin huolestuttaa moni asia. Onneksi Nella pitää minut järjissään ja piristää synkempääkin päivää.

Ollaan kaikesta huolimatta elelty ihan perusarkea. Nyhvätty kotona, ulkoiltu, käyty muskarissa ja perhekahvilassa, kahviteltu kavereiden kanssa ja Nella oppii koko ajan hirveästi taas uutta. Esimerkiksi ihan itse syöminen on kehittynyt kauheasti, eikä neiti aina suostukaan syötettäväksi(äitiä on kyllä kiva syöttää, mutta toisten päin ei ole niin kivaaa..). Sottaista puuhaa se toki on, kun antaa neidin syödä itse, mutta eipä se minua sen ihmeemmin yleensä haittaa. En ole koskaan ollut mikään siisteyden perikuva enkä ole sitä vieläkään. Äitiyden myötä olen kyllä vähän oppinut senkin suhteen; enää ei vaan voi olla pölyistä ja likaista, kun pieni lapsi möyrii joka paikassa ja varmasti laittaa suuhun pienimmätkin roskat. Välillä jopa nautin siivoamisesta, varsinkin jos saan tehdä sen rauhassa ja yksin; niin kun eräs päivä kun R lähti Nempulin kanssa puistoon ja sain rauhassa siivota sillä aikaa. Ehkä enemmän sitä kylläkin nauttii siitä työn jäljestä, kun itse siivoamisesta...

Yksi juttu, minkä Nella on oppinut, on ymmärtämään taas uusia sanojen ja lauseiden merkityksiä. Kun Nempulle sanoo, ''missä Nellan napa?'', niin neiti laittaa sormet napaan. Ymmärtää myös, että ''missä äidin/isin napa?''. Navan lisäksi ymmärtää myös ''pää'' ja ''nenä'' ja ''maha''- sanat ruumiinosista. Nyt koitetaan saada mukaan myös varpaat, silmät ja korvat. ;)

Pää ♥

Kun sanotaan ''Jeeeee!'', niin kädet nousee ylös, samoin joissain lauluissa kun on joku kohta. :)

Nellan leikki kehittyy koko ajan enemmän ja enemmän. Palikkalaatikkoon saa laitettu oikean muotoiset palikat oikeisiin kohtiin ja ollaanpa harjoiteltu nuppipalapelejäkin. Välillä Nella jaksaa keskittyä yhteen asiaan kauankin, välillä ei sitten taas yhtään.

Päivässä on riehumishetkiä(varsinkin kun R tulee kotiin) ja rauhoittumishetkiä. On leikkimistä, tanssimista, lukemista, ulkoilua, haleja, pusuja, ulkoilua, kavereita, telkkaria, ruokaa.. ja välillä ihan päätöntä menoa. Milloin Nella kiipeää pöydälle ja treenaa sohvalle kiipeilyä, milloin kipittää ympäri kämppää ilman mitään päämäärää ja milloin juoksee makkarista äidin alushousut kaulan ympärillä. Jep, luit oikein.

Vaikka onkin ollut aika tunteikasta viime aikoina, niin olen huomannut itsestäni uuden piirteen. Äitiyden myötä ei vaan voi masentua sohvan nurkkaan mököttämään omaa pahaa oloa, ainakaan koko ajan. On pakko jaksaa, ottaa vastuu, leikkiä ja laulaa, jutella ja touhuta, ulkoilla ja yksinkertaisesti vain olla äiti. Totta kai sitten lapsen ollessa vaikka nukkumassa, saan itkeä ja painaa pään miehen syliin, ja oikeasti purkaa pahaa oloa ja surra. Ja saan omaa aikaa, jos sitä tarvitsen. Mutta pointti on se, että olen oppinut kestämään asioita paremmin. Ennen pienikin vastoinkäyminen saattoi horjuttaa elämäni hetkeksi ja murtaa kuoren, pienikin asia laittaa itsetunnon matalaksi ja saada päivän pilalle. Nykyään olen oppinut käsittelemään ja hallitsemaan tunteitani ja ajatuksiani paremmin, jäsentelemään niitä. En vaan voi parkua silmät punaisina ja heittäytyä sängylle pahan olon vallatessa minut. Lapset vaistoavat hirveästi asioita ja olen huomannut, että Nella ainakin huomaa minusta, jos jotain on vialla. Yksi päivä purskahdin itkuun, niin Nella tuli heti lohduttamaan, antamaan halin ja pusun, painoi päänsä syliini. Eihän siinä voinut enää itkeä. Äidin rakas ♥

Nykyyään surunkin ja vaikeiden asioiden keskellä, olen onnellinen. Koko sydämestäni. Ja kiitos siitä kuuluu perheelle, R:lle ja varsinkin rakkaalle tyttärelleni.

Näihin kuviin ja tunnelmiin, toivotan teille ihanaa viikon alkua! ♥