Neuvolakuulumisia

Heips!

Meillä oli siis keskiviikkona lisäneuvolakäynti, jonka varasin kun halusin päästä juttelemaan Nellan peloista ja muustakin mieltä askarruttavasta. Tituleeraan itseäni ehkä vähän ylihysteeriseksi ja stressaavaksi mammaksi, mutta neuvolatädin mukaan en ole edes niin paha. :D Ja hänkin sanoi, että on vaan hyvä, kun kysyn paljon kysymyksiä ja tulen puhumaan mieltä painavista jutuista, enkä vatvo niitä sisälläni. Ainahan mä olen kaikesta stressannut, mutta lapsen myötä on tämäkin luonteenpiirteeni noussut uusiin ulottuvuuksiin. Pelkään koko ajan, että kaikki ei olekaan hyvin ja en voi uskoa, että minä voisin olla onnellinen ja minun lapsellani kaikki hyvin. Todellakin sellainen piirre, josta haluaisin eroon, mutta lujaa se minussa tuntuu pysyvän. Rankkoja asioita ja kolhuja kokeneena minun on välillä vaikeaa uskoa onneeni.

Mutta se siitä. Tosiaan, mentiin klo 12.30 neuvolaan ja oli kivaa kun R:kin pääsi mukaan, vietti vapaapäivää.
Ensin juteltiin yleisesti kaikenlaista ja yhdessä vaiheessa otettiin mitat, joten laitankin ne tähän alkuun:

Mitat 1v 2kk 1vko (suluissa 1v 1vko mitat)
Paino: 12380g (12640g)
Pituus: 78,5cm (76,1cm)

Eli neidillä on paino laskenut! Tämä on kuulemma tosi normaalia, koska Nella on alkanut liikkumaan niin paljon aktiivisemmin, ettei ihmekään. Painoon voi vaikuttaa myös ajoittain heikko syöminen ja kipeänä olo(Nella muuten on jo täysin parantunut flunssasta! :)
Vieläkin Nella huitelee painon suhteen yläkäyrillä, muttei enää yhtään niin paljoa. :) Jossain vaiheessa oli +38 yläkäyrällä ja nyt vaan +13.
Pituutta on parissa kuukaudessa tullut 2,4cm, eli tosi hyvin. Pituus menee melkeinpä tasan keskikäyrällä ja sitä neuvolatäti kehuikin ja sanoi muutenkin kasvun olevan erittäin hyvää ja tasaista. :)
Seuraavaksi mitat saadaankin sitten kait helmikuussa puolitoistavuotisneuvolassa, jolloinka on myös lääkäri.

Juteltiin tosiaan niistä neidin peloista ja koitin mahdollisimman hyvin kuvailla niitä neuvolatädille. Halusin hänen ymmärtävän, että esimerkiksi suihkuun tai kylpyyn meneminen ei ole mitään kiukuttelua vaan ihan oikeaa paniikkia. Pelon huomaa selkeästi, alahuuli värisee, kyyneeleet valuvat ja itku on hysteeristä. Minä en niinkään jaksa välittää kiukkuitkuista; ne tulee ja menee ja on ihan normaaleja vaikka välillä toki omaakin hermoa kiristäviä. Mutta se paniikki-itku. Se on ihan toista maata, sydäntä repivää ja varsinkin näin herkän äidin korviin kamalaa.
Puhuttiin myös muista peloista, kuten imuri-, porausääni-, hiustenkuivaaja-, parranajokone-, katulakaisukone- ynnä muista peloista, mutta niistä terkka ei ollut niinkään ihmeissään. Ne kuulemma ovat hyvinkin normaaleja suunnilleen tämän ikäisen pelkoja ja liittyvät useilla lapsilla kehitysvaiheeseen. Kuulemma menevät varmasti ohi ja siinä ei ole sen kummempaa. Lapsen aistit ovat herkempiä, he eivät vielä ymmärrä miksi sellaisia ääniä kuuluu ja miten ne pitäisi käsitellä jne.

Mutta suihku-, kylpyamme- yms muista vesipeloista puhuttiinkin sitten enemmän. Hän halusi kovasti tietää, olisiko mahdollisesti jäänyt jotain traumaa joskus. En keksinyt mitään ja olenhan sitä tässä ennenkin miettinyt pääni puhki. Se olisi niin loogista, että jonkun trauman jäljiltä Nella pelkäisi noita asioita. Kuulemma se voi olla niinkin pieni asia, kun liian kuumaa tai liian kylmää vettä, ei sen suurempaa. En kuitenkaan muista, että olisi niin edes käynyt koskaan, mutta enhän voi satavarmasti sanoa. Pienet lapset kun kokee herkemmin asiat ja siihen on itse vaikea sanoa mitään.
Sitä ihmeteltiin yhdessä, että tässähän ei ole kyse mistään vesipelosta; Nella rakasti kesällä olla uima-altaassa ja innoissaan siellä leikki, hän ei ole yleensä milläänsäkään käsienpesusta, tykkää lotrata vedellä jne. Naamanpesusta ei nyt muuten vaan tykkää, mutta ei kyllä ole koskaan tykännytkään. Eikä tykkää naaman pyyhkimisestäkään sen kummemmin. Tuskin kukaan lapsi siitä ihmeemmin nauttii? :D

Sehän tässä jotenkin onkin outoa, kun tässä ei ole mitään yksiselitteistä. Jos voisi vaan sanoa, että ''aa, se on vesikammo ja johtuu tästä ja tästä'', niin that's it. Mutta kun ei.
Neuvolatäti siinä sitten kertoi kaikkia ''hyviä vinkkejä'' mukaviin kylpyhetkiin, kuten ''oletteko kokeilleet värikkäitä kylpyankkoja?'' öhöm, joo ollaan, ei olla idiootteja. Ollaan kokeiltu kaikkemme, että Nella taas alkaisi nauttimaan kylpy- tai suihkuhetkistä. Tai ei tarvitsisi edes välttämättä sen kummemmin nauttia, kunhan edes sietäisi asiaa, olisi neutraali vaikka...
No, ei tultu yhtään viisaammiksi käynnin jälkeenkään, mikä tuohon auttaisi tai mistä se johtuu. Mutta kyllä käynti silti helpotti, kun sai kuulla, ettei tuo mitenkään tavatonta ole - kuulemma neuvolatäti on ennenkin tavannut samanlailla reagoivia lapsia ja se menee ajan myötä ohi. Hän uskoisi sen olevan vain vaihe(mun lempisana :D). Toivotaan ja uskotaan niin.

Juteltiin myös yleisesti Nellan ujoudesta, eroahdistuksesta, vierastamisista ja muusta sellaisesta. Kuulemma nekin normaaleja vaiheita. Tuntuu vaan, että Nella on niin eri maata useampien lasten kanssa; muut vipeltää menemään ja Nella on kuin suolapatsas. Hetken. Tai tunnin. Tai puolitoista tuntia. Kunnes lämpenee, ja on oma itsensä.
Se on jotenkin niin hassua, että vaikka käydään esimerkiksi muskarissa ja perhekahvilassa  joka viikko samaan aikaan, niin silti esim. perhekahvilassa pitää se ensimmäinen tunti tai puolituntinen nyhvätä minussa kiinni, haluta olla sylissä, seurata kuin hai laivaa tai vaihtoehtoisesti itkeä. Sehän on jo tuttu paikka?! Muskarissa Nella kyllä on elementissään, mutta se onkin enemmän ohjattua toimintaa, eikä siellä ole niin paljoa ihmisiä ja hälinää.
Tästäkin puhuttiin neuvolatädin kanssa ja kerroin muitakin samanlaisia esimerkkejä. Neuvolatäti totesi, että se selkeästi vain on Nellan luonteenpiirre. Minun on kuulemma varmaan vaikeaa käsittää sitä, koska se ei ole minulle ominainen luonteenpiirre. Itse kun lapsena en edes kuulemma koskaan kävellyt, vaan aina juoksin. Olin täystuho, sotkin kaikki paikat ja olin hmm, no, meneväinen tapaus. R taas kuuleman mukaan on ollut rauhallinen, järkevä ja harkitseva lapsi, muttei niinkään yhtä ujo kun Nella.
Neuvolatäti sanoi, ettei tosiaan ole mitään mistä olla huolissaan. Hän sanoi Nellan vaikuttavan touhukkaalta lapselta, kun neiti sielläkin leikki innoissaan mm. palloilla. Neuvolatäti sanoi myös, että jos Nella nyt kovin pelokas lapsi olisi, niin olisi neuvolassakin sellainen ja ei esimerkiksi uskaltaisi istua vaa'an päällä tai leikkiä ylipäätään neuvolassa.

Nellalla on omat vahvuutensa. Toiset vanhemmat ovat sitten huolissaan, kun lapsi ei jaksa keskittyä mihinkään ja mennä touhottaa koko ajan ja ei tee mitään järkevää. Nella taas jaksaa keskittyä pitkiäkin aikoja; laittaa palikoita laatikkoon, tehdä palapelejä, lukea kirjoja, katsella lastenohjelmia, kuunnella musiikkia sohvalla, harjotella ruumiinosia, leikkiä laululeikkejä, istua sylissä, ja muuta ihanaa, josta olen luonnollisesti äitinä tietysti superylpeä.

Mihinkäs lopputulokseen tästä kaikesta tulee? Hyvinkin yksinkertaiseen. Jokainen lapsi on erilainen. Jokainen ihminen on alusta asti oma yksilönsä, ei minkään lokerikon ja käyrien ja suositusten ja oppikirjojen mukainen. Joku osaa piirtää, toinen laulaa. Joku osaa kiipeillä, toinen tanssia. Joku ehkä jossain vaihessa osaa paljon, joku oppii hitaammin. Joku ei pelkää lapsena mitään, joku pelkää monia asioita. Silti yhtä hyviä meistä kaikista tulee ja on tullut. Omanlaisiamme. Turha koittaa olla kukaan muu tai työntää ketään mihinkään lokerikkoon. Olemalla omia itsejämme, virheinemme kaikkinemme, olemme juuri näin ihania.

  

Mahtavaa viikonloppua kaikille! ♥