Lilypie Second Birthday tickers

torstai 29. elokuuta 2013

Taaperon välikausivaatteet

Vihdoin on aika kurkistaa meidänkin välikauteen. Tuntuu kun olisin jotenkin myöhässä tämän suhteen, mutten kyllä koe itse olevani. Nyt on hei kuitenkin vielä elokuu pari päivää! ;) Talvivaatteisiin en ole luonut ajatustakaan. No okei, valehtelin. Olen luonut muutaman ajatuksen ja silmäilyn netissä, mutta mitään ei ole päässyt kotiin asti. Ostoslistalla ainakin talvikengät, talvitakki + housut ja talvihaalari. Pipoja löytyy varmaan, mutta joku superlämmin päähine paukkupakkasille olisi vielä tarpeen. Ja jotkut ihanat käsineet myös. Ja villasukkiakin tarvitsisi ostaa isommassa koossa...
...mutta nyt tosiaan vasta niihin välikausivaatteisiin!

Ennen äitiyttä olin jo vähän perillä niistä joillekkin lapsettomille täysin vieraista käsitteistä; ''vk-vaatteet'' lyhennettynä. Päiväkodissa niihin sai kuitenkin aikalailla paljon törmätä ja oli oltava käsitteistä perillä. Meiltä työntekijöiltä saatettiin nimittäin kysyä apua, että mitäköhän tuon ikäiselle pitäisi ostaa mihinkin vuodenaikaan. Ja tavallaan ammattiin kuului olla edes jonkin verran kärryillä. Ei tietenkään uusimmasta lastenvaatemuodista, vaan siis tarpeellisuudesta, käytännöllisyydestä ja muista oikeasti tärkeistä seikoista. Vaatteiden ja asusteiden ulkonäkö onkin sitten taas toissijainen asia erikseen.

Vauvan välikausivaatteet ja taaperon välikausivaatteet eroaa toisistaan mielestäni tosi paljon. Nella oli helmikuussa puolivuotias ja silloin ei edes vielä kääntynyt saatika olisi lähtenyt vielä liikkeelle, varsinkaan ulkona. Joten riitti, että topattiin neidille mahdollisimman paljon vaatetta pakkasilla ja ei liikaa vaatetta nollakeleillä. Neiti nukkui pääsääntöisesti ulkona päiväunensa(niin kuin nukkuu kyllä vieläkin) ja joululalahjaksi saatiin minun kummeiltani langaton lämpömittari, joka näyttää parvekkeen lämpötilan ja sisälämpötilan yms. Se on ollut tosi kätevä, koska sen mukaan ollaan sitten puettu Nellaa ulos. Lasitetulla parvekkeella saattaa nimittäin olla ihan eri lämpötilat kuin mitä ulkolämpömittari näyttäisi. Kesällä mittarin lukemat on huidellut kolmessakympissäkin, kun ulkomittari näyttäisi vain paria kymmentä.

Mitä taaperon välikausivaatteissa tulisi ottaa huomioon?

♥ Tekniset ominaisuudet: tuulen- ja sateenpitävyys, kosteussuojatut vaatteet.
Mielestäni tämä on todellakin tärkeä seikka! Ja kaikissa ulkovaatteissa ei
tosiaankaan ole yhtä hyvät ominaisuudet, niihin kannattaa paneutua.
Toki en koe ehkä vielä tätä super-hyper-tärkeäksi, sillä ainakaan nyt
Nella ei jaksa vielä ulkoilla montaa tuntia putkeen ja lähinnä vain kävelee
ympäriinsä, keinuu ja jaksaa vähän aikaa olla hiekkalaatikolla.
Katsotaan sitten talvella uudestaan!

♥ Säänmukaiset varusteet; tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että hankkii joka säähän
sopivat vaatteet ja myös käyttää niitä. Minä ainakin halusin panostaa nyt myös
sadevaatteisiin. En halua, että sateisempana päivänä miettisin, että voi kun
nyt ei voi mennä ulos kun on huono ilma. No kyllä voi, jos on asianmukaiset
varusteet! Meiltä löytyykin nyt sadetakkia, kurahousua, sadehaalaria, kumisaapasta...

♥ Mukavuus ennen kaikkea! Vai tuntuisiko sinusta kivalta ulkoilla hiertävissä, hiestovissa, liian pienissä/isoissa ja muutenkin huonoilta tuntuvissa vaatteissa, vaikka ne olisikin uusinta
muotia ja superkatu-uskottavat... Ei varmasti! Joten lapsen kannalta on myös hyvä miettiä tätä.
Mun mielestä pienen taaperon ulkoilussa haalari on vielä kätevin ja takki+housut on sitten
ehkä parempi kauppareissuille, kyläilyyn ja lyhyempiin ulkoiluihin. Mutta toki mieleni
voi vielä tämänkin asian suhteen muuttua ja ehkä meille talveksi kotiutuukin vain jompikumpi?
Mitä mieltä te olette, yksivuotiaalle kumpi vaihtoehto?!? Siis talveksi.

+ Ulkonäkö vaatteissa toki on ihan pinnallista hömpötystä äidiltä/isältä/vanhemmilta,
koska taapero nyt ei vielä ainakaan osaa itse päättää tai valita, ulkoileeko
Mini Rodinin uusimman malliston vaatteissa vai Prisman alelaarin tamineissa. Vai?
Mutta ylläri ylläri, kyllä minä tykkään panostaa myös omasta mielestäni
kivan näköisiinkin vaatteisiin.

Noniin, ''pidemmittä puheitta'' niiden vaatteiden esittelyyn, vihdoin. ;)


Tämä setti meillä oli jo keväällä käytössä, mutta oli silloin aika reilun kokoinen. En ole vielä kokeillut, josko tämä vielä menisi, mutta uskoisin! Tämä on vähän viileämpiin päiviin sopiva.
Kurahousut, Didriksons, koko 90cm, kirppari
Varmaan vielä aika isot, mutta ainakin sitten ensi keväänä sopivat?
Sadetakki, koko 80cm(tosi reilua mitoitusta), kirppari
Iiihana Racoonin kura/sadehaalari, koko 86cm, väri: papaya
Paksu pörröinen nallehuppari. Aivan ihanan pehmeä ja tosiaan, menee melkein takista kun sisällä on sellainen paksumpi vuori vielä. Tämä on hyvä vaikka ulkohousujen kera(alla pilkottaa kurahousut). Koko taitaa olla 80cm ja olisko tämä H&M:n.
Kurahousut 80cm, Rukka(kirpparilta)


POMPdeLUXin ihana ihana ihana takki ''hienosteluun''; kauppaan, kylään, juhliin yms. Tämä onkin päässyt jo käyttöön, mutta hihat on vielä aika reilut. Koko 86cm.

Pehmeät välikausihousut, Jonathan(kirppari), koko 86cm

Ihana pörröhaalari, vaikka vaunuihin tai autoon. Name It, koko 80cm.

Ihana hiippahuppu! ♥

Reiman välikausihaalari, koko 80cm
Ihana lapsimessuilta ostettu kypäräpipo, sopii hyvin Reiman haalariin!
Aaaah Racoonin pilkkuvälikausihaalari ♥ Koko 86cm. On vähän reilun kokonen vielä, mutta 80cm oli pari kuukautta sitten juuri sopiva niin en uskaltanut ottaa sitä. Resoreiden takia tämä kasikutonen on syksyllä jo ihan käyttökelpoinen varmasti! :)

Söpö neiti sovituskuvissa ♥
Toi huppu!! ♥♥♥
Uudet vedenkestävät rukkaset, sisällä fleecevuori. 9,90€, koko 1-2v
Jonathanin rukkaset, kirpparilta
- Kurahanskat(uudet)
- Jonathanin lämpimämmät hanskat fleecevuorella(uudet), koko 2
- Söpöstelylapaset unelmanpehmeällä sisävuorella, ulkopuolella ihanat rusetit, saatu lahjaksi ulkomailta Nellan kummeilta
-H&M:n vaaleanpuna-valkoraidalliset lapaset(uudet) 74/80
- H&M:n samaa sarjaa kauluri (uusi)

Ylhäällä Prismasta kahdet lapaset, koko one size
Huiveja, toinen leopardikuosinen taitaa olla Lindexin ja toinen tilattu netistä, en muista merkkiä. Vaaleanpunainen H&M:n, pinkkiä muumihuivia en muista mistä, oranssi on Espritin ja valkoinen paksumpi kaulurityylinen on R:n siskon vanha.
Kaksi kypäräpipoa, punainen lapsimessuilta ja pinkki Silverjunglen. Vaaleanpunainen fleecehattu Jonathanin ja dinopipo Silverjunglen.
Koko 47/49
Silverjunglen ihana hippopipo mahtuu vielä! Tämä oli käytössä jo puolisen vuotta sitten, mutta oli silloin aika reilun kokoinen vielä. :)

Polarn O. Pyret
Jonathanin punainen fleecekauluri, tarrakiinnitys. Kirpparilta ostettu tänään. :)

Me&I, kutsuilta ostettu viime kausien tuotteista. Koko 1. Ihana ♥

Me&I trikoopipo, medaljonkikuosi. Koko 1.
Kirpparilta kaksi pipoa, Hello Kitty H&M:n, toinen EkoNalle.
Kengät onkin jo näkynyt täällä aikaisemmin. :) Koko 22. Nää on ollut superhyvät! Helppo kävellä, kivan näköiset ja sopivat syksyyn. Tukee hyvin myös jalkaa.
Koko 22, DinSko.
1v-lahjaksi saadut kengät, koko 21, menee vielä juuri ja juuri.
Kumpparit, koko 22, Prismasta. Ärsyttää kun näissä on niin kapea tuo nilkkaosa, että ei ainakaan viimeksi mennyt meidän paksujalalle, kun kokeilin.. no, toivottavasti menis syksymmällä! Muuten olisi sopiva koko...

Huh, onpas niitä kertynyt!
Näillä varmaan pärjätään säällä kuin säällä, vai mitä luulette? Tuleeko mieleen jotain, mikä puuttuisi vielä? Miltä teidän välikausi näyttää?
♥♥♥
IHANAA VIIKONLOPUN ALKUA KAIKILLE! ♥

24 kommenttia:

  1. Nätin tyttömäistä , ja juuri näillä ilmoilla noi fleece puvut on kyllä tarpeellisia , ainakin tuollaiselle pienelle. Meillä puuttuu vielä hanskoja ja ehkä pipoja... Olette hyvin varustautuneet , kivaa syssyä nyt vaan!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin muuten onkin aika tyttömäistä! Aloin just kattomaan, että tosiaan paljon vaaleanpunasta ja punasta yms.. :D Eipä olis seuraavalla lapsella paljoa perittävää, jos olis poika. ;)
      Nuo fleecehaalarit on kyllä hyviä! :) Kyllä te kerkeätte hanskoja ja pipoja hankkimaan vielä mainiosti. :) Kiitos, hyvää syksyä sinnekkin ♥

      Poista
  2. Ihana tuo racoonin pilkkuhaalari!! ♡ mistä oot ostanut? Mä oon taas vähän jälkijunassa kun Sannilla on tasan yksi välikausihaalari ja ns kuivienkelien kamppeet. Kurikset puuttuu ihan kokonaan...jospa tässä kerkeää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, oon ihan rakastunu siihen itekki! ♥ Harmi kun ei oo päässy vielä käyttämään. :( No, eiköhän tässä kerkeä. ;) Se on Jesper&Juniorista ostettu joskus 1-2kk sitten. :)

      Haha, no etköhän sä vielä ehdi ihan hyvin! Vielä pari päivää elokuutakin jäljellä, nautitaan nyt. ;)

      Poista
  3. I-h-a-n-i-a jälleen kaikki!
    Mä taidan olla pulassa, sillä en mä ole vielä edes miettinyt koko välikautta. :D
    On tuplla takki+housut, sekä haalari, mutta kaikki sadekamppeet pitää hankkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♥
      Mä luulin, että mä oon myöhässä näiden suhteen, kun on niin monilla näkyny jo välikausipostauksia! Mutta en sit näköjään ollukkaan. :P
      Siitä vaan sit hankkimaan kun kerkeätte. :)

      Poista
  4. Ihania :)!! meillä on myös toi pompin hienostelutakki mutta mustana, niin söpö!

    Mä en oo uhrannut vielä ajatustakaan vk-vaatteille... Nyt on pärjännyt niin hienosti leggareissa ja hupparissa ulkona :D

    Meillä on onneksi valmiina Ticketin vadelmanpunainen välikausiasu ja Ticketin roosa sadeasu, olivat jo keväällä käytössä mutta vasta nyt varmaan oikeasti sopivat. Lisäksi mä oon ostanut aivan ihanan raidallisen vk-asun (sekin Ticket), mutta en löydä sitä mistään ?! Hirttäydyn varmaan johonkin patteriin jos oon heittänyt sen muutossa roskiin :DDq

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on kyllä ihana kaikissa väreissä. Muistelinkin, että teillä on se mustana. :) Se musta sopiikin sit kivasti kaikkiin asusteisiin ja alaosiin varmasti! :)

      Haha. :D Se on kyllä totta, että vielä ei oo tarvinnut miettiä sen kummemmin välikausivaatteita, tai siis niiden käyttöä... mutta kovaa vauhtia se syksy (valitettavasti) tulee. :(

      Oi kuulostaa ihanalta teidän varusteet! ♥ Se vadelmanpunanen on niin kaunis väri ja roosakin. Mitä kokoa teillä on ne? Eiks Ticket oo aina aika reilua mitoitusta? Mietin jos tilaisin Ticketin talvihaalarin, etä oisko koko 80cm vai 86cm.. netistä sais niin paljon edullisemmin, mutta koko mietityttää. Tai sit pitä mennä kokeilee liikkeeseen, mikä on hyvä koko ja sit tilata netistä. :)

      Raidallinen kuulostaa ihanan pirteältä! Onko se takki ja housut?
      Toivottavasti löytyy! Muutossa oot saattanut vaan laittaa johkin epäloogiseen paikkaan, en mä usko että olisit voinut edes vahingossa sitä heittää pois!

      Poista
    2. Meidän ticketit on koko 74cm, ne on tosi reilua mitoitusta. Jos tuut meille sit kutsuilemaan niin voin näyttää ne puvut, näät vähän kokovertailua! :) meiltä löytyy kaapista myös Ticketin maailman ihanin talvihaalari, ostin keväällä valmiiksi kun sain sairaan halvalle netistä. Se on kans 74cm, mutta en usko et menee koko talvea.. Et varmaan se 80cm menis teillä talven tosi hyvin. Voin näyttää sen haalarinkin sit meillä! :D

      Niin ja VK-asut on takki ja housut! :)

      Poista
    3. Joo niin mä oon kuullut, että ne on! Jos otan Nellan mukaan, niin voisin sille jopa vähän kokeilla tai silleen jotenkin, että onko yhtään sopiva se 80cm. :) Vaikka toki varmaan eri malleissa on eroa, vaikka oiskin samaa merkkiä. Oon aatellu tilaa sen ihanan kukkakuosisen talvihaalarin Ticketiltä. :)
      Kiitos avusta! :)

      Poista
  5. apuaaa...:D EIHÄN MEILLÄ OLE MITÄÄN!:D Tulee paniikki kun katsoo teidän välikausitamineita !:D Meillä on välikausihaalarina ainoastaan reiman minitec- haalari. Ei mitään muuta!:D Ja siinä ei oo ees jalkalenksuja..yhyy! Pakko siis ostaa neidille toiset välikausikamppeet. No tilasin mä toissapäivänä netistä racoonin sadehousut, (-50% minimintillä muuten!) ja muuta meillä ei sitten olekkaan...:D No popin wf, mut se on aivan ylisuuri, ei päästä käyttää varmaa ikinä! ja on meillä pipoja ja rukkaset ja töppöset, mutta siinä ne olikin...:D Höh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, äläs nyt! :D Mä en kyllä jotenkin susta uskois, että teillä ei ois muka mitään vielä. ;) Siitä vaan sit hankkimaan! :) Liikkuukos neiti vielä kauheasti ulkona, tarviitteko te teknisiä ominaisuuksia paljoa? :) Tsemppiä shoppailuun!
      Racoonin vaatteet on kyllä niin ihania! Ja nyt kyllä hyvässä alessa nuo välikausitamineet.. harmi kun meillä on ne jo. :D

      Mikä koko teillä on siinä Popissa? Ne on kyllä reilun kokoisia! Kyllä te joskus pääsette vielä käyttämään. ♥ Jos ois sit vaikka keväällä sopiva! :)

      Poista
  6. Mä aattelin käyttää nyt vielä syksyn ja talven koko haalaria, koska Kevin(pienet yleensäkin) kuitenkin puljaa niin paljon ja eriasennoissa, saisi olla kokoaika nykykimässä takkia alemmas, ettei pikkunen selkä vaan kylmety ja vaikka takki olis alhaalla ja housut ylhällä, vois sinne väliin silti päästä jostan lunta ym. :/ Tämä siis minun mielipiteeni :)

    ÄÄÄÄÄ toi nallukka takki ♥♥♥ mä just pari pv sit tirautin parit kyyneleet, kun kattelin Kevinin pikkasta nallepukua :')

    Hitto teillä on jo paljon kaikkee! Meillä on vasta haalari ja kengät.... niin ja yhdet villasukat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, oot ihan oikeassa! Noin mäkin oon aatellut. :) Isommallakin lapsella haalari on hyvä kyllä talvella, kun on niin paljon menoa ja meininkiä ja just jossain pulkkamäessä niin ei mee sit lunta vaatteiden sisään. :)

      Se on kyl ihana! ♥ Oon ostanut sen aaaaikoja sitten ja nyt on sopiva. :D
      Hah, voi sua! ♥

      Joo no onhan noita kertynyt. :D Mä aattelin jopa että ei meil oo nii paljoo, mut sit ku aloin kuvailee, nii huomasin että on iha tarpeeks! Ja tänään tuli viel postista Ticketin sadehattu fleecevuorella. ♥ Vitsi ku se ei kerenny tähä postaukseen. :D

      Poista
  7. Racoonit on parhaita sanon minä! Mulle kans :D

    VastaaPoista
  8. On kyllä kivoja vaatteita ja hyviä mietteitä vaatetuksesta. :) Oon miettiny, että miks ihmeessä noi kuravaatteet on aina niin reiluja kokoja ja miksi niitä on vaan 80cm ylöspäin? Kyllähän nyt jotkut ovat pieniä ja tarvitsevat esim. 74cm taikka pienemmänkin, jos on reiluja. Tokihan niiden alle aina pitää laittaa tietysti ne ulkoiluvaatteet, mutta silti ne on tosi reiluja! Mää ostin neitille 80cm kurapuvun missä on henkselihousut ja takki. Ovat kokoa 80cm ja on kyllä reilut, mutta uskosin niitä voivan käyttää ihan hyvin silti. Ei ehkä kaikkein mukavinta, mutta kuitenkin neiti vaan istuu tai röymii ainakin vielä, mutta silti.

    Ja sitten tuo ulkonäkö kysymys. Mun mielestä on ihan kiva, että voi valita miltä ne vaatteet näyttää. Eihän se nyt oo kiva, jos vaatteet on mitä sattuu jne. Toki, jos itelle ei oo mitään väliä niin eihän siinä sitten. Ite ainakin tykkään myös valita sen mikä miellyttää silmää eniten. Toki mietin eka käytänöllisyyden jne, mutta sitten valitaan se mieluisimman näkönen. :)

    Pitäs muuten itekkin tehä tällänen postaus. :) En vaan oo nyt saanut mitenkään aikaseksi blogata vaikka asiaa oliskin. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Joo se on kyllä hassua! Ei ole otettu yhtään huomioon pienempikokoisempia lapsia. Tiedän paljonkin sellaisia lapsia, jotka jopa kävelemään opittuaan käyttävät vielä 74cm kokoa. Toisaalta, en ole perehtynyt kauheasti tuohon, että tehdäänkö kuravaatteita pienemmässä koossa, kun Nella on aina ollut niin isokokoinen. Mutta hyvä pointti!
      Toivotaan, että ovat teidän hankinnat sopivia neidille, uskoisin kyllä. :) Ja oikeastaan onhan ryömivälle lapselle tosi tärkeää kuravaatteet, koska tosiaan on niin paljon siellä maassa möyrimässä!

      Mulle ulkonäkö vaatteissa on hyvinkin tärkeää. Toki jos vaihtoehtona olisi käytännöllisyys, mukavuus ja hyvät ominaisuudet ja ruma ulkonäkö ja toinen vaihtoehto olisi tosi hieno ja muodikas, mutta superepäkäytännöllinen ja epämukava, niin tottakai valitsisin ekan vaihtoehdon. Onneksi kuitenkin yleensä löytää kivalla ulkonäöllä varustettuja käytännöllisiä ja mukavia vaatteita. Eli sellaisia, jossa on kaikki ominaisuudet kunnossa. ;)

      Joo tee ihmeessä kun kerkeät! :) Mustakin tuntuu, ettei oo saanut aikaseks nii paljoo blogiin panostusta, mutta ehkä tässä syksyn mittaan taas...

      Poista
  9. Hei, kiitos tästä kirjoituksesta. Se oli tosi hyödyllinen, pohdin nimittäin juuri, millaisia syksy- ja talvivaatteita pian vuoden täyttävä lapsemme tarvitsee.

    T:Esteri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tosi kiva kuulla jos oli hyötyä! :) Kiitos kommentistasi ja ihanaa syksyä!

      Poista
  10. Ihania Racooneita (ja muitakin vaatteita) on teilläkin :)

    VastaaPoista
  11. Hei vieläkö teillä ois Racoonin välikausipuku? Mielelläni ostaisin, jos olis lähdössä eteenpäin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! :) Ajattelin sen olevan jo pieni, mutta itseasiassa tänään sovitin Nellalle ja menee vielä varmaan keväällä! Joten en vielä ainakaan valitettavasti myy. :/

      Poista