Lilypie Second Birthday tickers

lauantai 3. marraskuuta 2012

Älä täytä elämääsi pelkillä vuosilla, täytä vuodet elämällä

Mä olin tänään ensimmäistä kertaa yksin kotona melkein kolmeen kuukauteen. Olipas outoa! Mies meni siis käymään Nellan kanssa omalla isoisomummollaan. 

Sitä kuuluisaa omaa aikaa kaipaa, kun mies on töiden takia poissa kotoa monesti 13-15h päivässä, mutta miten hassulta voikaan sitten tuntua kun on edes sen 1,5-2h yksin! En tiennyt oikein mitä olisi pitänyt tehdä. Mihin sitä käytti ennen kaiken ajan? Olo oli jotenkin niin tyhjä.

Käytin tuon ajan sitten pitkään suihkuun(ihanaa, ei tarvinnut odottaa milloin alkaa kuulua huutoa), isänpäiväkortin askarteluun miehelle, Nellan vaatekaapin järjestelyyn, dataamiseen ja kahvinjuontiin. 

Su-ti olin Nellan kanssa äitini eli Nellan mummin luona, kun mies teki taas pitkää päivää. Oli ihanaa olla siellä rentoutumassa. Käytiin pitkillä kävelylenkeillä, syötiin hyvin ja parannettiin maailmaa. Äitini on minulle tosi tärkeä ja rakas ja pystymme puhumaan mistä vain. Soitellaankin yleensä joka päivä. Ja joskus on vaan kivaa vaihtelua olla pois kotoa. Kaikista parasta melkeinpä on se, että kun neiti nukkuu päikkäreitä niin mä saan vaan OLLA. Kuinka mahtavaa? Tietenkin kotonakin voisin, mutta se on tosi vaikeata... Suorittajan luonne tulee sillon aina esiin. Tunnen huonoa omaa tuntoa, jos vain dataan, luen, makoilen sängyssä, katson telkkaria tms., Nellan päikkäreiden aikaan.
Aina pitäisi tehdä jotain. Vihaan tuota sanaakin nykyään... Pitäisi siivota, pitäisi laittaa kuvia valokuva-albumeihin, pitäisi pestä pyykkiä, pitäisi täyttää vauvakirjoja(joita tosi fiksuna hankin 3 kappaletta raskausaikana), pitäisi viikata pyykkejä, pitäisi järjestellä kaappeja, pitäisi keretä tekemään ruokaakin ja syömään, pitäisi soittaa jollekkin... Lista olisi niin pitkä kun jaksaisin vain kirjoittaa. Miksi aina pitää suorittaa?

Mä oon muuttunut tosi paljon sen jälkeen, kun tulin raskaaksi. Oon aina ollut melko sotkunen ihminen, mua ei ole paljoa kiinnostanut pitää lapsuudenkotona asuessa huonetta siistinä tai omillaan asuessa kämppääkään kovin siistinä. Raskausaikana muutuin tässä asiassa täysin. En nyt ihan alkuraskaudessa, mutta kun se ''pesänrakennus''-vietti sitten iski niin oksat pois. 

Kun Nella syntyi, tämä piirre minussa kasvoi kasvamistaan. En kestä enää sekasotkua. Tai no ehkä nyt pientä sekasotkua, en vieläkään ole mikään siivousfriikki, mutta en halua että kotonamme on likaista ja esimerkiksi keittiön täytyy aina olla siisti. Minua ahdistaa jos tiskialtaassa on astioita tai edes pieni maitoläikkä tiskipöydällä.


Olohuoneesta en ole niin tarkka, sillä meillä on melko ahdas olkkari nykyään kun on leikkimattoa ja lelukaarta, sitterikeinua, bumbo-tuolia yms yms tullut muiden kamojen joukkoon... Tykkään pitää kumminkin olkkarin pöydän siistinä. Nellan huoneesta olen myös aika tarkka samoin kuin vessastakin.

Yritän tolkuttaa itselleni, että kumpi on tärkeämpää: putipuhdas, täydellisen siisti, kiiltävä koti ja puhkipoikkirikkiväsynyt- äiti ja omiin oloihinsa usein jätetty lapsi VAI onnellinen äiti pienestä sekasotkusta huolimatta, joka jaksaa olla läsnä lapselleen ja touhuta tämän kanssa? 
Uskon, että en ole ainoa, joka painii mielessään näiden asioiden kanssa. 

Onneksi sentään minulla ei ole sellaista miestä, joka painostaisi minua lapsen hoidon lisäksi pitämään täydellisen siistiä kotia ja vaatisi, että töistä tullessaan pitäisi pöydän notkua toistaan maukkaammista kotiruoista.
 
Isin sylissä on kivaa!

No siinäpä oli taas asiaa kerrakseen :D Aina vähän rönsyilee tämä teksti kun pääsee vauhtiin... Nytkin mulla oli tarkoitus tulla vaan vähän kertomaan mitä ollaan viime aikoina tehty mutta... toisin kävi. :D

Palaamisiin :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti