Lilypie Second Birthday tickers

tiistai 16. lokakuuta 2012

Ristiäiset



Heippa! 

Nyt tyttäremme on saanut nimen, ristiäiset olivat sunnuntaina 7.10.2012. 
Nimi on…

…Nella Helena Aurora.


Helena tulee minun suvun puolelta, se on mm. minun ja äitini toinen nimi. Nella- nimi ei ole kummankaan suvusta(vaikkakin 7v mummin veljen pojan tyttö on Nella :D), mutta päädyimme siihen sillä se on suht lyhyt(sukunimi on pidempi), nätti nimi, sopii suuhun ja on helppo lausua, siitä on helppo keksiä lempinimiä ja on kaksitavuinen. Minun ehdotuksia etunimiksi oli myös Minja, Miida, Milja, Lilja, Isabel, Minea, Lumia, Amelia, Amelie jne. Eli vähän erikoisemmat nimet. Mieheni halusi kuitenkin helpon, suomalaisen nimen, joten kun molemmat tuosta nimestä pidettiin niin siihen päädyttiin.
Aurora ei myöskään tule kummankaan suvusta, mutta on mielestäni todella kaunis nimi. Tulee mieleen Prinsessa Aurora ja Aurora tarkoittaa myös aamunruskoa. 

Ristiäiset menivät oikein hyvin, vaikka Nella itkikin puolet tilaisuudesta(nimen julkistamiseen asti). Selvästi jännitti itsekin nimeä ja rauhoittui kun kuuli sen ;) Okei, ehkä tutilla oli myös osuutta asiaan…

Kaikki oli tosi herkillä, varsinkin minä ja Nellan mummit ja isomummi.

 Kastetöppöset, jotka seurakunta lahjoitti ♥

Päivä oli kaunis ja aurinkoinen ja juhlat pidettiin kokonaisuudessaan kotimme vieressä olevassa kappelissa. Tilaisuus alkoi klo 15 herkällä Johanna Kurkelan ''Ainutlaatuinen''- kappaleella, jonka sanat koskettivat monia ja jolla on minulle tärkeä merkitys. Nella oli sylikummin/enon T:n sylissä. Virsinä laulettiin ''Jumalan kämmenellä''(jota edesmennyt isomummini lauloi minulle pienenä) ja ''Maa on niin kaunis''.

Tyttö sai 5 kummia, minun veljeni toimi sylikummina ja hänen kihlatustaan, joka on myös minun hyvä ystäväni, tuli myös kummi. Myös hyvä lapsuudenystäväni(olemme tunteneet vauvoista asti), R:n ystävä ja R:n pikkuveli saivat kummin viran.

Klikkaa tästä, niin kuulet Johanna Kurkelan kappaleen ''Ainutlaatuinen''

 
Vieraita oli n. 30 ja varmaan 2/3 oli R:n sukulaisia. :D Meillä on niin pieni suku, ettei paljon kutsuttavia ollut, joten minun puolen vierasmäärä jäi vähäiseksi. Sovimme nimittäin, että kutsutaan vain lähimpiä sukulaisia ja kummit ja silti vierasmäärä oli noinkin suuri. Kutsuttuja oli vissiin 36.
Tarjoiluna meillä oli suklaajuustokakkua, valkosuklaajuustokakkua, täytekakku, omatekemiä suklaakeksejä ja pikkuleipiä, vaaleanpunaisia sydänkeksejä, kahta erilaista (liha ja kala) voileipäkakkua, sienipiirakkaa, kinkkupiirakkaa, omenapiirakkaa, piimäkakkua, kahvia, teetä, vettä ja mehua.





Lahjapöytä 

Lahjaksi Nella sai paljon ihania ja arvokkaita lahjoja, kuten 200 euroa rahaa, kultaisen neliapila-kaulakorun, helmikäsikorun, kaksi sormusta, kummikehyksen, kummilusikan, kipsisetin(mistä voi tehdä lapsen jalasta/kädestä kipsitaideteoksen josta saa taulun), muumiaterin-setin, kirjan, helistimen, nokkamukin, ruokaessun, itsekudotun villapaidan, vieraskirjan, yöpaidan, vaippoja, kosteuspyyhkeitä 3 pakettia, pienet talvitossut, sisätossut, vaaleanpunaisen nalle-pehmolelun, tiikeri-pehmolelun jne. Lahjoista laitan kunnolla kuvaa myöhemmin.

Äidin sylissä <3
''Hohhoh, kun on tylsät juhlat...''

Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä

kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä

Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä

vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen

Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

4 kommenttia:

  1. Nätti nimi!
    Juhlat kuulostavat oikein ihanille ja tarjoilut näyttävät hyville, varmasti myös maistuivat. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :) Kyllä sitä olivatkin!

    VastaaPoista
  3. Onnea! Kaunis nimi neidillä. Herkullisen näköisiä ristiäisherkkujakin. :D

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia! :) joo oli kyllä herkullista ;)

    VastaaPoista