Kosinta. Kihlautuminen. Lupaus naimisiinmenosta, näin ollen yhteisestä loppuelämästä. Rakkauden näyttäminen koko maailmalle kihlasormuksilla. Yhteneväiset arvot ja tulevaisuuden haaveet. Kiitollisuus, onnellisuus, toisen ehdoton rakastaminen.
| kuva: weheartit.com |
Olen täällä blogissa kirjoittanut jo jonkinlaisen ''meidän tarinan'', joten niitä samoja asioita en aio toistaa. Nyt ajattelin kumminkin kertoa meidän kihlautumisesta ja R:n kosinnasta, sillä sitä ei tullut avattua paljoa viime tekstissä(lue se siis ensin TÄÄLTÄ).
Ajattelin ensin, että kirjoittaisin tämän postauksen vasta lähempänä meidän kolmivuotispäivää, joka on meidän kaksivuotiskihlajaispäivä. Mutta tosiaan, silloin vietämme Nellan yksivuotissynttäreitä, joten ehkä silloin on vähän muutakin kirjoitettavaa ja tehtävää... ;)
Elikkäs, me ollaan R:n kanssa oltu kolme vuotta yhdessä elokuun 10.päivä, eli Nellan synttärijuhlapäivänä eli kaksi päivää sen jälkeen kun Nella täyttää 1v. Alettiin siis seurustella v. 2010 elokuussa. Tavattiin ihan perinteisesti baarissa ja siitä se sitten lähti. ;) Ei mennyt aikaakaan kun asuin jo R:n luona ja omakin sukunimi tuli oveen. Seuraavana vuonna, eli 2011, oltiin oltu vähän alle vuosi yhdessä kun lähdettiin ensimmäiselle yhteiselle etelänmatkalle, vain me kaksi. Oli niin ihana loma, sitä ei kyllä ihan heti unohda. Rakkaus kukoisti ja olimme yhä kuin vastarakastuneet. ♥ Noihin aikoihin myös siis päätettiin alkaa yrittää lasta, kun siitä oli keskusteltu jo jonkin aikaa toki. Ei siis todellakaan ollut mikään helteiden pehmentämien aivojen päähänpisto, vaan ihan harkittu juttu. Päätös omasta perheestä, rakkauden hedelmästä; huoh mikä klisee! :D
![]() |
| Hotellihuoneen makkari ♥ |
![]() |
| Uimassa :) |
![]() |
| ♥ rakas |
Mutta siis, se kosinta. Olimme niinkin tylsiä, että teimme sen päätöksen etukäteen ja hankimme sormukset. En nimittäin olisi luottanut tuon miehen makuun, olisiko hän osannut valita minua miellyttävän sormuksen ja vielä isompana ongelmana olisi ollut sormuksen koko. Mulla nimittäin on sellaset nakkisormet, että... :D Otettiin sormukset vähän pienempänä, koska järkyttävä Turkin kuumuus oli turvottanut sormia. Muuten, raskaana ja synnytyksen jälkeen en pystynyt yhteensä puoleen vuoteen käyttämään sormusta, kun mulla oli niin paha turvotus, ettei sormus mahtunut sormeen. :D Silloin vähän pelotti, että meneekö se enää koskaan, mutta kyllä se sitten taas meni. :)
Käytiin siis melko loman alussa valitsemassa sormukset lentoyhtiön suosittelemassa kultaliikkeessä. Turkissa sormukset ovat aavistuksen verran halvempia, sillä siellä kullanarvo on pienempi kuin vaikka Suomessa. Oli siis hyvä päätös hankkia sormukset ulkomailta. Ei kuitenkaan viitsitty ihan itse vaan jostain mennä niitä hankkimaan, koska sormusten laatu on kuitenkin ensisijaisen tärkeää. Juteltiin siis matkaoppaan kanssa ja päädyttiin tuohon kyseiseen kultaliikkeeseen sitten. Yksi juttu myös, miksi mies ei olisi voinut sormuksia Turkista itse hankkia, on kielimuuri. R on tosi huono kielissä ja ymmärtää jonkin verran englantia, muttei osaa sitä puhua. Turkissa ollessa minä sain hoitaa kaiken ruokatilauksia myöten, sillä R ei osaa puhua kieltä saatika uskalla. :D Oli siis hyvä senkin kannalta, että sormukset hankittiin yhdessä, sillä englanniksihan se piti hoitaa.
Sormukset maksoivat aika paljon verrattuna moniin hintoihin, mitä olen muilta kuullut kihlasormusten maksavan. Minun sormukseni oli paljon arvokkaampi kuin R:n, sillä minun sormukseni on vähän paksumpi ja siinä on seitsemän timanttia ulkopuolella ja kolme pienempää timanttia sisäpuolella. Sormuksiin kaiverrettiin toistemme nimet ja 10.8.2011 eli ensimmäinen vuosipäivämme.
Kultaliike oli ihana ja tosi laadukkaan oloinen. Saatiin mahtavaa palvelua siellä ja asiat hoituivat helposti. En muista tarkkaan kauanko sormusten valmistumisessa meni, kun niihin siis kaiverrettiin tekstit ja tehtiin meille oikean muotoisiksi, mutta joitaikin päiviä. Haettiin sormukset yhdessä ja kokeiltiin niitä sitten vielä, sen jälkeen R sai sormukset rasioissaan itselleen ja pallo oli hänellä. Siitä eteenpäin minä elin epätietoisuudessa, koska tietenkään R ei minulle kertonut milloin aikoisi kosia. Annoin hänelle ihan vapaat kädet; sitten kun hänestä tuntuisi hyvältä niin saisi kosia, kun sormukset olivat nyt valmiina. En siis edes tiennyt, tapahtuisiko tämän kahden päivän päästä vai vuoden päästä. Epätietoisuus tuntui oikeastaan aika ihanalta ja romanttiselta! ♥
Eräänä kauniina iltana sitten, 10.8.11, menimme R:n kanssa kivaan ravintolaan drinkeille ja siitä oli tarkoitus jatkaa sitten jonnekkin muualle syömään. Juteltiin siinä sitten kaikenlaista, en enää oikein edes muista mitä. R sanoi menevänsä vessaan ja jäin odottamaan häntä pöytään. Meni viitisen minuuttia, kun yhtäkkiä ravintolassa alkoi soimaan meidän biisi, eli Suvi Teräsniskan Hento kuiskaus(kuuntele biisi TÄÄLTÄ!). Siis turkkilaisessa ravintolassa, what?! Olin ihan ihmeissäni ja tällöin ei vielä kellot soineet päässä yhtään. Vaikka tosiaan oli se 10.8.11, joka oli sormuksiinkin kaiverrettu. Kuinka tyhmä olen, kun en arvannut?! :D
R sitten lähti kävelemään minua kohti, iso hymy naamallaan, jotenkin jännittyneen oloisena. Ennen kuin ehdin edes huokaista, hän oli polvistunut eteeni, siinä kaiken kansan edessä. Tuo minun ujo mieheni!
R aloitti puheensa, jota en edes uskonut hänen koskaan pitävän. Hän kun ei ole mikään sanaseppo, eikä nyt niin romanttinenkaan yleensä. Puhe meni jotenkin näin:
''Kulta, mä rakastan sua. En ole koskaan rakastanut ketään muuta näin paljon ja haluan viettää sun kanssa mun loppuelämän. Tahdotko tulla minun vaimokseni ja tulevaisuudessa lasteni äidiksi?''
Tulee ihan kylmiä väreitä, kun mietin sitä hetkeä. Muutama onnenkyynel valui poskilleni ja hento lämmin tuuli kuivatti ne. Katsoin tuota rakasta miestäni silmiin ja sekunnin murto-osan ajan tuntui, kun koko maailma olisi pysähtynyt. Sanoin; ''tahdon'' ja kuin elokuvissa, koko ravintolallinen ihmisiä aloitti aplodit. Siis OIKEASTI!R nousi ylös, laittoi kätensä käsiäni vasten ja suutelimme. Hänella oli ollut puheen ajan sormukset kädessä ja avannut rasian. Hän pujotti sormuksen sormeeni tärisevin käsin ja näin vain hänet. Siinä olimme vain me, meidän rakkaus, joka kasvoi ja kasvaa päivä päivältä. Sain hänet omakseni. Ja hän minut.
Tämän jälkeen, tarjoilija tuli luoksemme ja saimme ravintolalta drinkit kihlautumisen kunniaksi. :)
Tästä meni sitten nelisen kuukautta, kun olinkin jo raskaana ja onnemme vain kasvoi entisestään. Melkein vuosi sitten, syntyi kaunis tyttäremme ja nyt olemme tässä. Onnellisina, vaikka välillä vauva-arki onkin veroittanut väsymyksellään ja tyhmillä riidoilla. Mutta se nyt vain on normaalia, kyllä me selviämme kaikesta.
| Isin sylissä sairaalassa ♥ |
![]() |
| kuva: weheartit.com |
![]() |
| Mun tatskakin sen kertoo. ♥ |











