Lilypie Second Birthday tickers

maanantai 14. huhtikuuta 2014

Lapsimessut 2014

Heips!

Meillä oli tosi hauska viikonloppu, josta tuli itseasiassa vieläkin kivempi kun olisin odottanut. Kaikkihan tietää, että viikonloppuna oli siis lapsimessut. Tuon tyyppiset tapahtumat ovat niiiin mun juttu, tykkään tosi paljon. Me oltiin jo pitkään suunniteltu äitiporukan kanssa, että mentäisiin kaikki sinne yhdessä, mutta sattuneista syistä(kuten, että eräs heistä synnytti muutamia päiviä sitten poikavauvan ♥♥), lopulta meitä lähtikin vain Minä, Nella, S ja J. J:kin oli meinannut perua, kun oli voinut pahoin, mutta onneksi pääsivät mukaan. Olisin varmaan mennyt yksinkin, kun niin paljon messuja odotin! Mutta ainahan se on kivempaa kierrellä hyvässä seurassa.

Perjantaina siis lähdettiin messuille kymmenen aikaan ja kyllähän siellä sai monen monta tuntia kulumaan. Me oltiin varauduttu J:n kanssa, että kaikki ei tosiaan välttämättä mene kovin jouhevasti, kun mukana on pari alle parivuotiasta. Nella ei enää viihdy yhtään rattaissa, varsinkaan paikallaolevissa. Myöskin kaupassa käyminen ei miellytä, eikä oikeastaan mikään missä ei saa mennä oman mielen mukaan. Joo, meille on viime aikoina tullut ne kuuluisat itkupotkuraivarit ihan osaksi arkeamme, ja mielelläni heittäisin niille hyvästit samantien. Mutta ei siitä sen enempää tällä kertaa.

Yllätyimmekin sitten J:n kanssa positiivisesti, miten kiltisti lapset olivat. Nella veti vain yhdet kunnon raivarit, kun ei saanut ottaa sellaiselta piirtämisalueelta rattaisiin mukaan värityskuvia ja kyniä. Kaikki sujui suht hyvin, välillä lapset kävelivät vierekkäin ja jopa käsi kädessä, miten suloinen näky! Ihanaa kun oikeasti näistä pikkuihmisistä alkaa tulla tärkeitä toisilleen, ovathan he toki tunteneetkin ihan vauvasta asti. On niin ihanaa, kun Nella aina kyselee S:n perään, ja samoin kuulemma S myös Nellan perään. Nella jopa tunnistaa bussipysäkin, mistä S ja J tulevat bussin kyytiin, ja siinä alkaa aina huutelemaan S:n nimeä(=omaa versiota siitä).

Kylläpäs teksti on hankalaa pitää kiinni asiassa, kun on ollut taukoa...
Kierreltiin siis messuilla ja mentiin lähinnä lasten ehdoilla. Nellahan pelkäsi pomppulinnaa, kauko-ohjattavia autoja, karusellia, eri hahmoiksi pukeutuneita tyyppejä, isoja pehmoleluja ja mitäs vielä... Voi meidän pikku herkkistä. Kivaa tuntui silti olevan, kun jaksoi olla niin hyvin rattaissa. Paljon katseltavaa riitti.

Perjantaina ei tullut otettua lähes ollenkaan kuvia, en jaksanut raahata kameraa mukaan edes koko messuille. Pari kännykkäkuvaa tuli napsittua...
Tarmoa täynnä!

Kotiin lähdössä. Nella ei suostunut millään käymään päikkäreille, vaan piti saada pallo mukaan rattaisiin. Itkuhan siitä sitten tuli, kun pallo lähti ulkona kovan tuulen mukana.
Perjantaina illemmalla lähdettiin R:n kanssa mökille, eikä mulla ollut tarkoitus enää edes mennä lapsimessuille, R kun sinne ei kuulemma suostu lähtemään. Lauantaina R yhtäkkiä muutti mielensä, ja sanoi että ''sä oot ollut niin ihana, että haluisitko jos mentäisiin sinne messuille huomenna?'', joten mikäs siinä! Lauantaina lähdettiin pois mökiltä, kun R oli saanut renkaat vaihdettua autoonsa, ja suunnattiin viettämään koti-iltaa.


Mökillä ♥


Sunnuntaina heti herättyämme lähdettiin messuille, jossa treffattiin myös Nellan mummi eli mun äiti. Tällä kertaa otettiin messulipuista kaikki irti, ja kierrettiin muutkin messut, eli OutletExpo, Lähi- ja luomuruokamessut ja PetExpo.
Sunnuntaina myös Nella viihtyi ihan eri tavalla messuilla, koska oli mummi pitämässä seuraa, isi viemässä kaikkiin hauskoihin juttuihin mihin neiti uskalsi, ja pääsipä tuo pikkuinen muumifani katsomaan muumien musiikkiesitystäkin!

Liukumäet oli kaikista hauskimpia!

Ja tämä mamma saikin sitten kierrellä enemmän rauhassa vaatepisteitä, joka toki ei ollut lompakolle hyväksi. Mitenkään ihan kauheasti en silti mielestäni ostanut, olisi voinut lähteä enemmänkin lapasesta!


PetExpo oli tosi kiva juttu, koska Nella rakastaa eläimiä yli kaiken. Hauvat, kissat, linnut, hiiret, puput, kaikki ovat yhtä kivoja. Nella osaakin sanoa eläimistä:
- hauva
- kissa & kisu
- iitun /intu/ iitu = lintu
- apuka = papukaija
- pinniini / pingiini = pingviini
- pupu
- apina
- maija = lammas (:D ?)
- muuuuu = lehmä
- ankka
- kaa = kala
- kana
- kukko
- pipu = tipu
- huhuuu = pöllö :D
- tiiki = tiikeri
- leija = leijona
- hiisi / tiisi = hiiri / siili
- hippa / heppa = heppa
- aasi
- ettu = kettu

Ja tunnistaa lähes kaikki eläimet ja osaa äännellä monia eläimiä. Se on niin hauskan kuuloista! Pitäisikin kuvata videolle enemmän neidin hassua ääntelyä.


Eläinmessuilla Nella pääsi silittelemään kissoja ja koiria ja pupua, näkemään koiranäytöksiä ja kävelemään ympäriinsä. Myös lapsimessujen puolella Nella sai kävellä tosi paljon enemmän, kun perjantaina. Oli niin paljon helpompaa, kun oli useammat kädet nappaamassa karkaavan lapsen, leikittämässä, komentamassa ja ottamassa vastaan osansa uhmakohtauksista. Yllättävän hyvin Nella kuitenkin totteli, ja tajusi väistellä ihmisiä ja tuli lähelle, kun pyysi.

Mutta nyt kuvien muodossa ostoksiin!

PERJANTAI:


Lingon & Blåbärin ihana tummansininen, vähän laivastohenkinen mekko, koko 90cm
Ihanan pehmoiset velourhousut samaiselta merkiltä, koko 90cm ja ovat tooosi reilut
Suloinen pipo, joka on vielä liian iso Nellalle

SUNNUNTAI:
Sunnuntain saalis Nellalle!
Pinkki Tutan paita 9€, koko 92cm
L&B:n musta-valkoraidallinen huppari, olikohan koko 100cm vai 90cm, hintana 8€!
Kauan pitänyt jo hankkia Nellalle uudet kumpparit, kun vanhat ovat jo aika naftit. Haaveilin Crocksin keltaisista kumppareista, mutta lopulta tajusin että eihän ne sovi mihinkään meidän välikausivaatteeseen. Nämä hempeän vaaleanpunaiset sopivat neidille paremmin kun hyvin! ♥ Ihanat lapsen päällä, kun ovat superkevyet, lähtee helposti pois jalasta ja menee jalkaan, on tyylikkäät ja hengittävät. Messuhinta oli 28€, normaalisti 34,95€.
Lingon & Blåbärin supersöpö harmaa liivimekko, jossa hauska kaulus. Tosi kiva vaikka syksyksi, koko on 100cm joten vielä vähän turhan pitkä.
Nella hassutteli kauluksella :)
Uskon tämän olevan tosi monikäyttöinen mekko, sillä sitä voi yhdistellä miten vain!
Oma messusaalis!
Maastonvihreät Me&I:n ''reisitaskuhousut'', maailman mukavimmat päällä! Löystyy tosi paljon käytössä, joten onneksi otin kokoa pienemmät. Näistä tulee varmaan uudet luottohousut, joita voi yhdistellä monin eri tavoin. :)
OutletExpon puolelta mukaan tarttui hyödyllisiä juttuja, nimittäin meikkejä pilkkahintaan. Ostin kolme Lorealin
ripsaria, maksoi yhteensä 15€! Lisäksi kynsilakkoja x 4, yhteensä 5€. Huulikiilto maksoi 3€.

Päädyin myös tilaamaan Kaksplussan kahdeksi vuodeksi, kun sen sai vuoden hinnalla. Mulla just loppuikin kyseisen lehden tilaus, joten oli oiva tilaisuus hyödyntää ale ja mahtavat edut, jota mukaan tuli. 
Nämä kaikki sai mukaan suoraan tilaajalahjana! Kolme lehteä, Finlaysonin pyyhkeen ja kangaskassin, Ivana Helsingin meikkipussukan, Herra Hakkarainen- tyynyliinan ja laadukkaan 25€ arvoisen keittiöveitsen!
Messuilla oli myös tarjolla ilmaisnäytteitä, ja meille kävi vielä niin kivasti, että kun sunnuntaina messuilta lähdettiin niin ovella jaettiin neljä kappaletta Onni-tuotteita. Ihan hyvä saalis siis saatiin kasaan!
Muksu-puuroja ja maitojuoma, Onni- soseita ja jugurtteja, pari muumivaippaa ja kertakäyttöinen ruokasuoja, jonka unohdin kuvata ja muumipastillien näytepakkauksia kaksi kappaletta
Nam, shipsin korvikkeita!
Olen ihan tyytyväinen ostoksiin, yhtään enempää ei olisi budjetti venynytkään. Mitä teille tarttui mukaan? Olitteko tyytyväisiä messuihin? Mä ainakin olin!


Hyvää yötä kaikille! ♥

7 kommenttia:

  1. Ai sä sait noin paljon ku tilasit vuodeks!! Mullekin olis kelvannu keittiöveitsi! :D Söpis nella <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja ihania juttuja oot löytänyt! :)

      Poista
    2. Tilasin siis kahdeksi vuodeksi! :) Aika kivoja juttuja sai kyllä mukana. Mä muuten luulin, että toi tyynyliina on lasten, mutta se onkin aikuisten tyynyyn paljon sopivampi. :D
      Ja hei kiitos sun, että tuli tuo tilattua. ;)
      Kiitos ♥!

      Poista
    3. Niin siis kahdeks vuodeks! Mun aivot oli jo nukkumassa ku kirjoitin ton kommentin.... :D mäki luulin et se on lasten tyynyyn! :D ole hyvä vain! Onneks törmättiin ;) <3

      Poista
    4. Haha, niin vähä aattelinkin! ;)
      Mutta on toi tyynyliina ihana itelleenkin ♥ !
      Niinpä, oli kiva törmätä. :) Sun takia köyhdyn 94€, hehe. ;)

      Poista
  2. Oi, mitä kivaa oot löytänyt messuilta ja niin suloinen Nella taas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oli kyllä hyviä löytöjä! Kiitos ♥♥

      Poista