Lilypie Second Birthday tickers

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Viikonloppu

Meidän viikonloppu sujui oikein mukavasti. Perjantaina mun vanhempien koira Milla oli meillä hoidossa. Nella tykkäsi hirveästi. :) Käytiin myös n. 40minuutin kävelyllä.


Perjantaina oltiin myös tosiaan siellä Hulluilla Päivillä ja ihme kyllä, en edes oikeastaan ahdistunut siitä ihmismäärästä. Keskustassa olisi varmasti ollut enemmän porukkaa, mutta sinne minua ei varmaan olisi saanut kirveelläkään. Voi olla, että kärsimättömyyskäyräni olisi noussut myös enemmän huippuun, jos R ei olisi ollut mukana sillä hän ihanana miehenä työnsi Nellaa rattaissa ja minä sain katsella ja kierrellä rauhassa.

Meillä oikeastaan oli R:n kanssa oiva sopimus. Molemmilla oli oma mielipiteensä, miten viikonloppu tulisi käyttää joten päädyimme kerrankin aikuismaisesti kompromissiin. R halusi mennä mökille ja minä halusin olla kotona sekä mennä Hulluille Päiville. Joten perjantai- ja lauantaiaamupäivä vietettiin minun haluamissani merkeissä ja lauantaipäivällä lähdettiin sitten ajelemaan mökille. Sinne kumminkin on vain tunnin ajomatka, joten viitsii mennä myös vain yhden yön takia.
R:lla oli kyllä ihan pointtinsa mökille haluamisen suhteen, sillä meidän auto temppuilee jälleen kerran ja mökin lähellä on eräs autokorjaamo, jossa tuttu tyyppi tekee vähän halvemmalla korjauksia. Lauantai sujui puuhommien, ulkoilun, takassa grillatun makkaran, puusaunan ja hyvän seuran parissa, sunnuntaina R ja isäni lähtivät pilkille sekä R vei auton huoltoon. Nyt on auto huollettu ja ollaan takaisin kotosalla!

Nella on ollut oma iloinen itsensä(oppi muuten viikonloppuna raivostuttavan hampaiden narisuttamisen... :D), mutta la-su yö meni muissa kun iloisissa merkeissä... Neiti heräili 30min-2h välein itkemään ja kitisemään eikä syynä varmasti ollut tippunut tutti, sillä ei sitä yleensä noin paljoa yöllä kitistä(tänään paikkasikin sitten yöunia KOLMEN JA PUOLEN TUNNIN päikkäreillä!). Nella oli myös kovin tukkoinen ja vieläkin räkä valuu, mikä lie sitten taas syynä. R:n mielestä olisi taas tulossa hammas...
Muuten neiti on kyllä ihan tyytyväinen ja syö suht hyvin, ollaan aloitettu nyt nuo 8kk ruoat. Ei uskalleta antaa niitä enää sellaisenaan vähään aikaan, kun neiti kakoo niitä niin paljon ja eilen oksensi kaiken ruoan pois. Ollaan nyt siis muussattu sitten haarukalla ruoka pienemmäksi, kun kyllähän niissä aika isoja paloja on. Jännä vaan, kun sormiruokaa Nella syö niin hyvin ja tajuaa pureskella, mutta noita ruokia syödessään se ei luonnistu. :o No, eiköhän se siitä ala sujumaan.
Muuten, minkä ikäisenä teidän lapset alkoi vetäisemään tuollaisen ison purkin kerrallaan? Siis tälläisen:
Nyt Nella nimittäin syö tuollaisesta n. puolet kerrallaan. Sellaisen pienemmän purkin syö yleensä yhdellä kerralla.



















Tänään neiti on päässyt kylpyyn ja nauttinut kovasti, R on korjannut viemäriä ja nyt R on nukuttamassa Nellaa. Ei taida sujua kovin hyvin, kun on niin kauan siellä jo ollut ja itkua kuuluu... :/
EDIT: Neiti nukkuu tyytyväisenä.

Huomenna olisikin sitten perhekahvila, johon mun kanssa tulee kolme muskarikaveria vauvoineen! :) Kivasti alkaa uusi viikko siis. :)
Eipä mulla muuta tällä kertaa, pitääkin mennä ottamaan lämpimät voileivät pois uunista. Mutta tässäpä vielä kuvia viikonlopusta! :)



Ulkoilemaan!
Isin apuna puutöissä. ;)
Nella pääsi istumaan moottoripyörän kyytiin mun kummisedän kanssa. ;)
Neiti nukkuu, äiti juo kahvia ja pelaa pasianssia. :D

Neiti oli ihan hikimärkun heräsi päikkäreiltä!

Hihi, nappasin vaarin lasit!
Kotiin hdössä!

Mukavaa sunnuntain jatkoa! ♥


8 kommenttia:

  1. Meidän suursyömäri-Sanni kiskoo tuollaisen ison purkin alta aikayksikön ja vielä hedelmäsoosit päälle.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui! Mä en voi kuvitella, että Nella söis niin paljon kerralla! :D Vaikka onkin tuollanen pullukka. ;)

      Poista
  2. Noita pienempiä purkkeja Aada saattaa välillä syödä jopa kaks purkillista! :D Yleensä syö yhden plus vielä hedelmäsoseen päälle :D
    Me ollaan yritetty antaa kans noita 8kk ruokia, mutta Aada vaan yökkäilee eikä suostu syömään! Ollaan laitettu niinku semmonen 5kk ruoka ja siihen sekotettu vähän tuota 8kk ruokaa, kokeiltu haarukalla muussata, mutta ei mee alas!
    ja täällä kans sama juttu että sormiruoka menee isompinakin paloina, mutta sitten tuo ruoka ei :o noh, ehkä ajan kanssa pikkuhiljaa.. :)

    Aivan ihania kuvia Nellasta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh! :D Meidän neiti sitten varmaan vaan on huono syöjä. :D Muiden vauvat tuntuu syövän paljon enemmän kerrallaan. Nella varmaan pitää laihista. ;D
      Melkein en saa menemään Nellalle edes yhtä sellaista pientä purkillista. :/ Juuri ja juuri sen edes syö, joskus ei välttämättä edes sitä kokonaan. :/ Maitoa kyllä menisi niin paljon kun vain saisi.

      Mäkin ajattelin eka, että sekottaisin niitä 5kk ja 8kk ruokia keskenään, mutta sitten alkoikin syömään sitä ihan hyvin kun muussasi haarukalla palat pienemmäks. :)
      Kyllä teilläkin varmaan kohta alkaa se luonnistua. :)

      Kiitos! <3

      Poista
  3. Kevin alotti toissapäivään noi 8kk ruuat ja rykäsee sen semmosenaa ja kokonaa! :D

    Söpöjä kuvia taas <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mä lueskelinkin sun blogista, että tekin aloititte ne. :) Kiva että teillä menee hyvin ne. :)

      Kiitos. ♥

      Poista
  4. Kiva viikonloppu teillä on ollut. :) Ihania kuvia!

    Mää oon nyt koittanut tehdä soseista vähemmän sileää, mutta jotenkin hankalaa se on. Koitan muussata tosi vähän, mutta ei auta. Ehkä pitäis vaan tehdä sellasella perunanmuussaajalla...? Sormiruokailu meilläkin sujuu hyvin, kun oon nyt alottanut pikku hiljaa sitä. :) Siinä hienosti puruskellaan, mutta välillä neiti luulee ettei suussa ole mitään vaikka siellä onkin se palanen edelleen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oli ja kiitos! :)

      Niin kannattaahan sitä kaikkea kokeilla. :)
      Se on kyllä jännä ku sormiruokailussa tajuaa pureskella niin hyvin ja muutenkin sujuu hienosti, mutta karkeista soseista ei oikein tykkää. :/ Ehkä pitää antaa neidin koittaa ite syödä, jos sitten onnistuis. :D Pitäähän sitäkin kohta jo alkaa harjoittelemaan, viimeistään muutaman kuukauden päästä. :) Pari kertaa oon kyllä antanu Nellalle lusikan omaan käteen mutta se vaan kääntelee sitä ja kaikki tippuu tai lentää pois. :D Sitten vasta kun kaikki ruoka siitä lusikasta on hävinny nii se tajuu laittaa sen suuhun. :D

      Poista