Lilypie Second Birthday tickers

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Illallista & Nellan syömistä

Heippa!

Eilen mentiin sitten R:n ja Nellan kanssa syömään La Famiglia- nimiseen ravintolaan. Jo parkkihallissa oli ihan hirveä ruuhka ja etsittiin parkkapaikkaa n.20min. Kaikki ravintolat viihdekeskuksessa olivat tupaten täynnä. Ensin oli tarkoitus mennä Amarilloon illalliselle, mutta siellä pauhasi musiikki niin kovalla, ettei voitu kuvitellakaan menevämme sinne vauvan kanssa. Päädyttiin sitten La Famigliaan, joka vaikutti lapsiystävällisemmältä paikalta. Sekin oli kyllä tosi täysi.
Tilasimme alkuruoat ja siinä vaiheessa jo Nella alkoi kitistä aikalailla. Olihan kello jo kahdeksan, kun yleensä siihen aikaan on neidin nukkumaanmenoaika. Luulisi, että vauvan kanssa olisi helppo mennä minne vaan, kun ''nehän vain nukkuu ja syö'', mutta ei kyllä... Toki Nella on jo isompi vauva, mutta silti. Annettiin sitten maitoa Nellalle rattaissa makuu-asennossa toiveena että neiti vähän torkkuisi. Eipä sitten edes sulkenut silmiä, oli niin paljon kaikkea katseltavaa ja kuunneltavaa, vaikka laitoin kuomunkin alas. Kyllähän sieltä silti näki ihmisiä ja kuuli ääniä.

Maidosta Nella vähän piristyi, mutta vähän ajan päästä alkoi taas kiukutella, eikä kelvannut syöttötuolissa istuminen eikä rattaissa olo missään asennossa. Vain syli kelpasi ja siihen aikaan tietenkin tuli meidän pääruoat. Vuoroteltiin sitten Nellan sylissäpitoa ja olihan siitä vähän romanttisuus kaukana, kun piti hyssytellä vuoron perään ja kävin kävelemässä Nellaa sylissä pitäen ympäriinsä, että neiti olisi ollut rauhallinen. :D Mutta ei se tietenkään meitä haitannut, yritettiin vain nopeasti sitten syödä ja tilata lasku. :)
Sainpa sitten niitä ruusujakin, tosin ravintolalta. ;) Naistenpäivän kunniaksi Nella ja minä saatiin ruusut. ;)

Lähdettiin sitten sieltä ravintolasta yhdeksältä ja Nella nukahti samantien autoon. Yleensähän Nella on jo yöunilla siihen aikaan siis. Nella nukkui puolisen tuntia ja kotona olikin sitten aika virkeänä.
Leikittiin ja touhuiltiin ja ajattelin kokeilla antaa Nellalle iltapuuroa. Koko päivän syöminen oli taas takkuillut melko lailla ja oltiin aika varmoja, ettei puuro menisi alas. Se olisi kumminkin muuten pitänyt heittää pois, kun olisi mennyt huomenna eli tänään vanhaksi, niin ajattelin että jos neiti nyt edes pari lusikallista jaksaisi syödä. Annettiin sitten Buzzador-kampanjan Valio Onni- puuroa.(lue lisää kampanjasta ja buzzaamisesta edellisestä postauksestani Valio Onni!)



Päätettiin antaa puuro sylissä sohvalla, kun kello oli niin paljon ja Nella alkoi olla väsynyt. Nella söikin tosi hyvin, ei kovin paljoa mutta kumminkin enemmän kuin ajattelin. Aamulla ei ollut oikein suostunut syömään puuroa hyvin, mutta selkeästi sekin on mielialasta kiinni eikä niinkään mausta. Tykkäsin tuosta Valio Onni- neljän viljan puuron koostumuksesta ja hyvin meni alas vaikkei sekoittanut joukkoon mitään. R nimittäin sanoi, että tuohon kuuluisi sekottaa hedelmä/marjasosetta sekaan, mutta mun mielestä se ei ole tarpeellista. :D

Illalla Nella sai kauravelliä, joka meni sekin kaikki alas vaikkei puuron saannista ollut kauaakaan.


Nella nukahtikin sitten vähän ennen yhtätoista, eli ihan rytmistä poiketen, kun yleensä siihen aikaan on jo vedellyt unia ainakin kaksi tuntia. Me sitten R:n kanssa valvottiin myöhään ja tuijotettiin telkkaria ja itse sain unta kahdelta. Ja Nella heräsi 6.30....

Aamupalaksi meillä nautiskeltiin ensimmäistä kertaa vadelma-mustikkapuuroa Valio Onnilta. Se olikin taas sitten koostumukselta ihan erilaista kuin neljän viljan puuro, mutta hienosti Nella söi sitäkin. Hiutalepuuroista tulee monesti paljon löysempiä ja näistä tulee jämäköitä. Nella ei kovin hyvin avaa vieläkään suuta lusikalla syöttäessä, tai siis nyt tämän ihmeellisen syömättömyyskauden aikana. Kun puuro on jämäkämpää(tai sose), niin Nella saa tavallaan ''imaistua'' sitä lusikasta, eikä tarvitse avata kokonaan suuta. :D eli nämä ovat siksi tällä hetkellä meille hyviä puuroja.


Olen muutenkin yllättynyt, kun Nella on syönyt tänään niin hyvin. Ensin aamulla puuroa, aamupäivällä lihasosetta ja päivällä bataatti-kesäkurpitsaa. Illalla neiti saa joko puuroa tai hedelmäsosetta. Meillä ei vieläkän syödä viittä kertaa päivässä, joskus tosi harvoin ollaan saatu mahtumaan päivään niin monta syöttökertaa. Tosi pitkään mentiin kolmen kiinteän ruoan rytmillä + maidot + iltavelli. Sitten alettiin lisäämään neljäs kiinteä, mutta nukkumis- ja heräämisrytmin muututtua jälleen siirryttiin takaisin kolmeen kiinteään. Nyt ollaan taas jonkin aikaa menty neljällä kiinteällä(+ maidot + iltavelli) päivässä, kun neiti on alkanut heräilemään 6-7.30 välisenä aikana, yleensä puoli seitsemältä tai seitsemältä. 

Nella nukkuu päivisin niin paljon vielä, että mihin väliin se viides kiinteä ateria pitäisi tunkea? Hän nukkuu siis 2-3 päikkärit. Esim. tänään on nukkunut 9.30-11.15, 14-15.30 ja 18.20-?(nukkuu vieläkin ja kello on nyt 19.20...). Riippuu aina siitä, milloin on herännyt ja miten on edellisen yön nukkunut. Tosin Nella nukkui viime yönä poikkeuksellisen lyhyet yöunet, kun yleensä nukkuu n. 10-12h ja viime yönä nukkui vain 7,5h, joten siksi varmaan tänään on nukkunut noin paljon päivällä.

Ei kai se niin tarkkaa ole, jos ei vielä seitsemänkuisenakaan syö sitä viittä ateriaa, vaikka se nyt joku suositus onkin? Meille tämä rytmi ainakin sopii nyt hyvin ja sitten kun Nella alkaa vähentää päikkäreitä niin voidaan ruveta lisäämään syömistä. Maitoa Nella juo päivässä n. 700-900ml + velliä 200ml illalla ja joskus annetaan aamuvelliä 200ml päivällä, jos kiinteät ateriat eivät mene alas. 
Ollaan myös jonkun verran sormiruokailtu, maissinaksuista neiti tykkää kovasti ja myös kurkku, kiivi ja banaani menee hyvin alas.

''Nam, anna isi lisää banaania!''

Pitää vain olla varovainen tuon sormiruoan kanssa, kun meidän neiti on kova kakomaan. Pitää katsoa tarkkaan, ettei mene liian isoja paloja. Myös soseen ja puuron kanssa on sama homma, täytyy olla tarpeeksi sileää kun muuten kakoo tosi paljon ja ns. ''yökkäilee''. Mistäköhän se muuten johtuu?  

Hyvää lauantai-illan jatkoa kaikille! <3 


Seuraavaksi palailenkin varmaan kirpparipostauksella, kun tänään tuli käytyä uudella kirpparilla. :)

4 kommenttia:

  1. Meki syötiin tässä vasta yks Onni puuro. Se oli joku vadelma kaurapuuro. Se oli tosiaan semmosta jämäkkää ja meni paremmin neidillä alas ja tuli vähemmän sotkuakin :D Yleensä siis tehdään ihan tavallisista pikakaurahiutaleista tai pikariisihiutaleista puuroa. Oon nyt yrittäny saada siitäkin jämäkämpää. Auttaa vähän, kun valmiina sekoittelee sitä haarukan kanssa ja lisää siihen vähän korviketta tai ainakin kuvittelen, että auttaa :D Meillä on vasta ruvettu syömään neljä kertaa päivässä. En kyllä tiedä mihin se viides kerta sopisi yhtä syömistä koko päivä :D ihana toi viimenen kuva teistä ;_;♥

    VastaaPoista
  2. Joo se on kyllä ihan erilaista koostumukseltaan! Mekin ollaan totuttu enemmän hiutalepuuroon.. :)

    Joo tuntuu, että on ihan mahdotonta tunkea sitä viidettä ruokailukertaa päivään, mutta se varmasti tulee sitten ajan kanssa luonnollisesti rytmiin, kun lapsi alkaa nukkua päikkäreitä vähemmän. :) Turha tässä kai stressata sen kummempia jälleen kerran. ;)

    VastaaPoista
  3. Meilläkin neiti kakoo ja monesti siis sillon, jos ruoka ei oo sellasta mistä se tykkää. Nyt kun possu ei oikein maistunut niin se kakominen alkoi vaikka jonkin verran se sitä söikin kakomisesta huolimatta. Nyt kun on tottunut makuun niin ei oo kakomista ollenkaan. Mää oon päätelly, että kakominen johtuu vaan siitä ettei tykkää jostain. En tosin varma ole, mutta näin oon päätelly.

    Meillä menee se neljä ateriaa päivässä ja nyt oon aatellu kohta ottaa iltapuuronkin eli viidennen aterian. Toisaaltaan ei se viideskään ateria oo ihan pakollinen vielä, mutta jotenkin tuntuu, että sen vois ottaa käyttöön. Maitoa meillä tosin ei mee läheskään noin paljoa. Meillä menee noin 400-500ml+velliä 200ml. Ja joskus vähemmänkin, kun ei vaan jostain syystä mene ruuan päälle maitoa. Vettä en ole vielä antanut ollenkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, voishan se toki siitäkin johtua, että ei tykkää jostain! En oo sillai ajatellukaan, joskus kävi mielessä mut pitääkin seurata tota nyt tarkemmin että mitä ruokia kakoo enemmän.. :) Mutta selvästi kyllä sormiruokaa kakoo enemmän eli isompia paloja. Kauhistuttaa, kun siihen ei ole enää kauaa kun pitäis siirtyä niihin 8kk ruokiin, missä on tosi isoja paloja verrattuna noihin tän hetkisiin..

      Okeei, teillä ei mee sit maitoa kovin paljoa. Mutta ihan sopivasti varmasti, lapset on erilaisia. :)
      Me ei ikinä anneta ruoan yhteydessä maitoa, aina vaan vettä. :) Silti maitoa menee hyvin. Tai ehkä juuri siksi?

      Poista