Avautuminen

(käykää muuten vastaamassa kyselyyn tuolla ---->)

Nyt luvassa armotonta avautumista, pitkää pohtimista, toivotonta touhotusta, vituttavaa valitusta ja rönsyävää ruikutusta. Ja ehkä myös vähän ihan oikeaakin asiaa. Enjoy!

Välillä sitä alkaa miettiä asioita vähän syvällisemmin. Minut on saanut asioita pohtimaan viimeaikaiset tapahtumat perheessäni ja lähipiirissäni.
Miksi valitamme turhista, mitättömistä, pienistä asioista niin paljon? Miksi on niin vaikeaa nauttia elämästä sellaisenaan, elää hetkessä ja olla onnellinen?
Pitäisi osata laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja lopettaa tyhmä valittaminen. Eniten minä varmaan valitan näistä asioista:

• Rahasta: Ikinä ei muka ole rahaa mihinkään kivaan, kaikki pitäisi saada ja mieluiten heti nyt samantien. Kun alkaa tätäkin asiaa tarkemmin miettimään, niin meillä on asiat hyvin. Taloudellinen tilanteemme on perusturvattu, emmekä koskaan ole esimerkiksi ilman ruokaa, vaatteita, kotia ja yleisiä mukavuuksia. Saamme paljon ja enemmänkin mitä edes tarvitsisimme. Nella ei kerkeä edes käyttää välttämättä kaikkia vaatteitaan kun ehkä kerran ja omat vaatekaappini(isot eteisen peilikaapit) tursuavat täynnä erivärisiä-, kokoisia- ja mallisia vaatteita. Meidän ei tarvitse joka päivä syödä nuudeleita ja tonnikalaa, välillä voimme ostaa jopa fondueta + kalliimpaa leipää, tortilla-ainekset iltapalaksi ja pihviä pääruoaksi. Meillä on Nellalle aina ruokaa varastossakin, voimme käyttää hänellä Pampers- vaippoja ja Liberon kosteuspyyhkeitä, hänellä on uutena ostetut vaunut ja monta muuta juttua, oma pinnasänky verhokatoksineen ja mobileineen, hoitopöytä ja ties mitä. Vähemmälläkin pärjäisi, ihan oikeasti. Ja meillä on omistuskämppä(toki on iso asuntolaina), jossa on Nellallekin oma huone. Meillä on huonekalut, iso telkkari(ja toinen makkarissa), pleikkari, kaksi dvd-soitinta, keittiötarvikkeet ja kaikenlaista. Mitä ihmettä oikein valitamme, ettei meillä olisi rahaa ja emme pärjäisi? Ja mikä parasta; meillä on ihmisiä lähellämme, jotka auttaisivat meitä varmasti tiukan paikan tullen.
  Ehkä emme ole rikkaimmasta päästä ja kohta oikeasti en voi ostella paljon mitään ''turhaa'', kun jään kotihoidontuen + lapsilisän varaan, mutta hei; R:lla on työpaikka ja meillä molemmilla ammatit. Ehkä me nyt kumminkin pärjäämme!

• Kotitöistä: Aina muka minä joudun siivoamaan ja tekemään kaiken ja silti kämppä loistaa sotkuisuudellaan. Hävettää pyytää joskus ihmisiä kylään ja ruokapöydällä ei koskaan ole pelkät pöytätabletit ja keksikulho, vaan esimerkiksi papereita, tulostin, avaimet, kyniä...
  En jaksa pedata joka päivä sänkyä. Joskus pahviroskat kerääntyy viikoiksi keittiön nurkkaan. Nellan kylpyamme saattaa täyttyä turhalla roinalla, jos sitä ei viikkoon käytä ja paperiroskat on viemättä vaikkapa kuukauden. Jääkaappiin saattaa jäädä viikoksi vanha ruoka, jota kukaan ei muista syödä. Nälkäisenä meinaan alkaa voidella homeista leipää. Keväisen auringon paistaessa kämppäämme huomaan ikkunoiden likaisuuden; onko niitä edes koskaan pesty?
  Mutta mitä väliä! Me ehkä emme ole siisteimmästä päästä ja kotimme ei ole sisustuslehden aukeaman unelmakodin näköinen, mutta jos me viihdymme ja kaverit kehtaa pyytää kahville, niin mitä sitten? Siisti koti ei tee onnellisuutta, eihän? Ja hei, kyllä se mieskin siivoaa, vie jokapäivä roskat ja korjaa omat astiansa astianpesukoneeseen, tyhjentää astianpesukoneen ja ripustaa kanssani pyykit.

Nella imuroi. :D

• Väsymyksestä: Aina muka väsyttää ja koskaan ei muka saa nukuttua tarpeeksi. Pitäisi taas vähän suhteuttaa tätäkin asiaa; varmasti saan nukuttua enemmän kun moni ihminen. Nella on kumminkin lähes aina nukkunut suhteellisen hyvin, vaikka nyt on ollut jonkin aikaa vaikeampi kausi. 
• Ruosta: Koskaan ei muka ole mitään syötävää ja mikään ei kelpaa ja en osaa tehdä ruokaa ja R ei kokkaa minulle. Mutta hei haloo... ehkä vaadin taas liikoja, olen laiska ja saamaton, R tekee pitkää päivää ja ruokaa on aina jääkaapissa, vaikkei nyt ehkä ihan valmiina.
• Tylsyydestä: ''Taaskaan en tehnyt mitään koko päivänä ja päivät on aina samanlaisia''. Niin ja kenen vika sekin on? Ehkäpä sen kotiäidin(lue: minun), joka ei nosta persettään ylös sohvalta ja raahaudu raittiiseen ulkoilmaan lapsosen kanssa. Tai mene shoppailemaan. Tai mene kylään. Tai ylipäätänsä tee mitään. Tämä on kyllä muuttunut vähän viime aikoina parempaan suuntaan vauvaharrastusten, uusien tuttavuuksien ynnä muun aktiviteetin myötä, mutta kumminkin.

• Ulkonäöstäni: ''Mä oon niin ruma ja läski, hyi kato mun roikkuvaa mahaa ja löllöreisiä ja kaksaria''. Ketä tästä saa taas syyttää ja miksi siitä pitää valittaa? Eikö tänkin asian vois kääntää niin, että mä vaan lihon herkemmin, oon herkuttelija, vihaan urheilua ja ennen kaikkea: läheiseni rakastaa mua juuri tälläisenä kuin olen; miksen siis minäkin? Ja ite vihaan sellasia, jotka valittaa semmosista asioista, jolle ei edes tee mitään. Ja sitten itse olen semmonen.

• Terveydellisistä asioista: Aina muka johonkin paikkaan sattuu, maha on kipeä menkoista, jalkaan sattuu, hammasta särkee, päätä jomottaa ja vaikka mitä. Mutta oikeasti... olen perusterve ihminen, monella on varmasti paljon enemmän kipuja ja oikeasti syytä valittaa kun minulla.

Taidan siis olla aikamoinen valittamisen mestari. Ja se on varmasti varsinkin R:n mielestä ärsyttävää ja kyllä minä sen tiedostan. Mutta miksi! Miksi minun pitää olla tämmöinen? Ja taas valitan. :D
En minä sitä sano, etten olisi oikeasti kiitollinen elämästäni ja onnellinen, mutta olen myös aikamoinen valittaja. Miten tästä luonteenpiirteestä pääsee eroon, edes vähän?

Olemme terveitä, meillä on asiat hyvin ja ihania läheisiä ihmisiä, oma koti ja rakkautta vaikka muille jakaa. Meillä on maailman ihanin, kaunein, rakkain tyttölapsi. MITÄ ME SIIS VALITAMME?!?

ps. osa tekstistä on sitten vähän kärjistettyä ja älkää ottako kaikkea niin vakavasti. ;)

Tunnistaako joku muu itsensä tästä tekstistä? 

Kertokaa toki mielipiteitänne muutenkin! :)

Ja nyt haluan toivottaa kaikille ihanaa, rakkaudentäytteistä, onnellista pääsiäistä ja viikonloppua
ja hei, älkää valittako turhista, samaa koitan minäkin! ;)

kuvia otettu googlesta!